Toki arki on alkanut jo maanantaina kun pojat aloittivat taas koulun, mutta minun työni alkaa tänään ja täytyy sanoa, että olipa ihana eilinen päivä. Helsinki pukeutui kauniiseen talvitakkiinsa, vaikka oli pilvistä, niin muutoin oli ihana keli tehdä tyttöjen kanssa pitkä reissu ulkona. Tytöt nauttivat niin lumesta kuin seikkailustakin. Ja jälleen kerran on pakko ihmetellä tätä Helsingin kauneutta. Talvessa ehkä parasta on juuri nämä päivät, kun on lunta, on rauhallista ja seesteistä. Kaikki tämä on mahdollista täällä Helsingissä. Täällä pääsee helposti pakoon hektistä ja kiireistä keskustaa. Paljoa ei tarvitse tulla keskustan ulkopuolelle kun avautuu ihan erilainen Helsinki. Ja niin kuin olen useasti tänne blogiin kirjoittanut, niin ihan keskustassakin pääsee pakoon kiirettä.

Minulle yksi tärkeimpiä asioita hyvinvoinnissa on se, että pääsen liikkumaan ja tällä alueella jossa nyt asumme on todella paljon erilaista maastoa, jossa virkistäytyä. Mieli kylpee meni sitten jokirantaan seikkailemaan, metsään vaeltamaan, maalaistilalle tai kiivetä korkealle katselemaan upeita näkymiä. Tällaiset retkeilyt ja ulkoilut eivät edes maksa mitään, lähtee vain tutkimaan mitä oma asuinympäristö pitää sisällään ja vaikka olisi miten tuttua seutua, niin tekee asiat vaikka eri järjestyksessä niin taas löytyy uutta tutkittavaa. Mikään ei paranna huonoa fiilistä niin helposti ja nopeasti kuin tepastelu oman alueen ympäristöön. Nykyään on jokaisella myös kännykässä kamera, jolla voi ottaa kuvia, sellaisia kuvia, jotka tuovat alueen kaikkein parhaimmat puolet esiin ja kun katselee kuvia myöhemmin avautuu jälleen aivan uusi maailma eteen. Se myös parantaa oloa paljon. Tämä on minulle ihan itsestään selvää, että minulla on kamera mukana tai vähintään se puhelin, jolla voin ottaa kuvia joka paikassa missä ikinä kuljen. Jos käyn useamman kerran samassa paikassa eri vuodenaikoina, niin silloin saa myös erilaiset fiilikset kuviin. Kuvaterapiaa parhaimmillaan.

Nyt on paljon kirjoiteltu siitä, että mitkä asuinalueet ovat hyviä ja mitkä huonoja, missä alueissa voidaan hyvin ja missä taas ei. Mutta on unohdettu kertoa siitä mitä erillaisia mahdollisuuksia luonnosta löytyy. Ei ole vielä täällä tullut vastaan sitä, ettei ole missään mitään tutkittavaa, toki en ole päässyt ihan jokaista aluetta vielä kokonaan tutkimaan, vaikka monessa paikassa olenkin käynyt. On jotenkin surullista, että nykyään keskitytään vain huonoihin asioihin, laitetaan kaikki vastakkain, on hyvä ja huono asia. Ei esitellä hyviä asioita mistään. Ei ihmisten hyvinvointia näin helpoteta, että kaikki on joko kurjaa tai hienoa ja asuinalueet laitetaan paremmuusjärjestykseen ja unohdetaan kokonaan ne hyvät ja hienot asiat mitä jokaisessa alueessa on. Jo näiden lukemisesta tulee huono fiilis, mitä se on sitten heillä, joilla asiat on huonommin kuin minulla?
Itsemurhat on lisäntyneet, varsinkin nuorten keskuudessa, ihmisten hyvinvointi on romahtanut ja tällainen vielä oikein ruokkii sitä, että kirjoitellaan tällaisia. Näissä jutuissa on puolensa ja puolensa. Olen silti sitä mieltä, että yhteiskunta ei voi kaikkea parantaa, raha ei paranna kaikkea vaan moni asia on ihmisen omissa käsissä. Kuten esimerkiksi se miten negatiivisesti omaa elämää katsoo.
Itse joudun myös taistelemaan sairauteni kanssa, vaikka se onkin jo parempi, taistelen lasteni sairauksien kanssa, taistelen töistä ja tuloista ja menoista. Mutta minun maailmaan mahtuu iso määrä kaikkea mahtavaa, kuten se, että menen kivuttomana ulos ja nään luonnon kauneuden edessäni. Oli kuitenkin aika, jolloin olin niin kivulias, ettei liikkumaan päässyt edes vessaan ilman miehen apua. Minulla on siis vaihtoehto, joko nähdä kaikessa hyvää ja kaunista tai sitten muuttua negatiivikseksi ihmiseksi eikä nähdä enää mitään kaunista ja hyvää yhtään missään.

Helsinkiä haukutaan useasti, kun täällä on niin kamalaa, kamalat betonitalot ja kiire, meteli, kiukkuiset ihmiset. Kyllä, täällä on sitäkin, varsinkin keskustassa, makkaratalon ympärillä mutta Helsinki on niin paljon suurempi ja moninaisempi kuin makkaratalo ja keskustan häly. Ei tarvitse mennä pitkälle kun avautuu ihan toisenlainen maailma. Miten paljon täällä on nähtävää ja koettavaa, ja vielä ihan ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Tästä kaikesta koitan aina kertoa täällä blogissani sekä muutoinkin näyttää sitä puolta Helsingistä mitä ei juuri missään nää. Niin kuin koin viimekesänä, niin kun menee eri alueille, niin ei tarvitse lähteä matkustamaan, niin erilaista nähtävää täällä on. Eikä voi sanoa, että täältä on jo kaiken nähnyt, kun koko ajan tulee uusia tapahtumia, uusia elämyksiä. Ei, kaikkea ei ehdi nähdä ja kokea.

Muutama päivä sitten kaveri postasi Facebookkinsa Kodin Kuvalehden jutun edullisista talvilomareissuista. Juttu oli niin hyvä, että meidän perhe päätti napata yhden vinkin ja mennä shoppailureissulle. Suunnitelma oli lähteä sellaisille apajille, joissa ei olla koskaan oltu ennen ja täytyy sanoa, että reissu oli kuin olisi ollut oikeasti shoppailulomalla kauempana kuin kehyskunnassa.
Kun menee sinne missä ei ennen ole ollut, tulee fiilis, että on jossakin ihan muualla, turisti olo…Kamera esiin ja kuvaamaan ympärsitöä ja seikkailemaan niin kuin olisi turisti ja turistejahan me olimmekin.

” Meidän simulaatio piti sisällään tarveshoppailua (ei osata enää ostaa tarpeettomasti, paitsi kenkiä), ruokailua ja muuten vain hengailua. ”

Ensimmäinen etappi oli Espoon Kontti, jossa emme ole koskaan ennen olleet. Kyseinen Kontti on ihanan avara, tavarat on kivasti esillä ja sinne on kerätty myös iso määrä merkkituotteita ja hyväkuntoisia juttuja. Hinta asioissa oli kyllä pakko antaa palautetta henkilökunnalle.
Koska nuorimmainen on siinä iässä, että vaatteet käytetään lähes aina todella loppuun, niin ei hänelle löytynyt Kontista kuin tuulitakki, joka oli yksi listassa olleista asioista. Poika on tyytyväinen löytöön.
Minä taasen löysin tarvitsemani takin ja hanskat mutta jos niitä tarpeettomia mietitään, niin hattu ja kengät voisivat olla niitä, vaikkakin ovat tulossa käyttöön ja kovaan käyttöön.
Kontista ajelimme ostoskeskukseen, jossa emme ole koskaan olleet, se on Iso Omena. On pakko tunnustaa, että kintut on kuolleet ja olo samanlainen kuin on lomareissun jälkeen kun ollaan kävelty tunti tolkulla joka puolella. Omenasta löytyi pojalle farkut (harmittaa hiukan) mutta juuri sellaiset kuin poika tahtoikin ja sen jälkeen tutustuttiin Taco Bell- ravintolaan ja Kitty’s pirtelöbaariin.

Kun lähdettiin kotiin, saatiin pieni jännitysmomentti lisää, kun ei meinattu millään löytää ulos parkkihallista, tai ensin ei meinattu löytää parkkihallia. Ajeltiin ainakin kilometri ennen kuin ulosajo osui kohdalle ja aika pian sen jälkeen jäätiin jumiin ruuhkaan. Tuli tosiaan sellainen olo, että ollaan jossakin reissussa kauempana kuin naapurissa. Homma siis osui ja uppoi täydellisesti ja olo on kuin olisi ollut vaikka Krakovassa shoppailemassa. Ei toki tunnelmaltaan mutta kävelymäärältä. Nyt onkin kiva laittaa jalat korkealle ja ottaa hyvät levot.

Voidaan kuvitella, että ollaan pohjoisessa…

Meikäläistä on jälleen hiukan ärsyttänyt ihmisten asenteellisuus kirppisvaatteita kohtaan, varsinkin kun puhutaan kiusaamisesta. Tästä olen kirjoittanutkin aikaisemmin mutta jälleen on asia noussut esiin mediassa. Keskusteluissa on monesti otettu kantaa siihen, että kirppiksiltä jos ostaa niin se leimaa ja varsinkin silloin kiusataan ja ei voi ostaa aikaisemman kauden adidaksia kun siitäkin kiusataan.
Itse nuorisotyössä näen valtavan määrän erillaista tallaajaa ja myös nuo varakkaiden lasten tenavat kulkevat viisi vuotta vanhoissa Adduissa tai jopa vanhemmissa. Kiusaaminen on moninainen asia ja pelkkä vaatetus ei ole ongelma, ei koulupuvut poista ongelmaa vaikka näin nyt monet haluaa uskotella. Oma poika ei välitä siitä vaikka on kirppisvaatetta päällä tai parin kauden vanhat vaatteet. Kaikki menee täydestä kuin väärä raha, myös tuolla nykyään 18 vuotiaalla. Kiusaamiseen pitää puuttua aina jos sitä ilmenee ja nautitaan vaatteistamme, sanoi kuka mitä tahansa.

Neuletakki