Hae
VillaNanna

Ilmaisosastolta päälle

Ilmaisosastolta päälle
Välillä vaate pääsee suoraan ilmaisosastolta päälle. Toki ensin pesun ja huollon kautta.Ihan aina niistä ei siis tuunata yhtään mitään, en ainakaan heti ja joskus taas nämä saattaa päästä uudelleen kiertoonkin, toki se on todella harvinaista se.

Ilmaisosastolta päälle

Olen viimeksi tammikuussa käynyt penkomassa ilmaisosastoa ja pari kivaa juttua sieltä löytyikin. En tosin niitä ole täällä esitellyt millään tavoin. Jotenkin tuo kirppishomma on nyt vain jäänyt tämän projektin myötä, jonka tarkoitus on saada kaikki lanka -ja kangasvarastot tehtyä pois. Siksi on niin vähän tullut käytyä missään ostoksilla, toki tarvikkeita pitäisi hakea, kuten pitsiä. Mutta silloinkin saa ilmaisosasto jäädä unholaan.

Mutta välillä jotkin vaatteet siirtyy ilmaisosastolta suoraan käyttöön ja niistä voikin tulla lemppareitani aika nopeasti tai hetikin. Huollan vaatteet yleensä pesun jälkeen ja näin talvisin ne saavat tuulettua pakkasessa muutaman päivän ennen pesua, joskus myös pesun jälkeenkin. Riippuen miten paljon kemikaaleja on käytetty vaatteessa. Pesun jälkeen poistan vaatteesta nukan (jos sitä on) ja jos on tarpeen niin värjään. Joskus jotkin tahrat voivat tarvita erikoishuomiota, jolloin otetaan tehohuolto käyttöön. Jos tahroja ei saa mitenkään pois, niin sitten vaate menee tuunauskasaan. Korjaan myös kaikki repeymät saumoista yms. Jos vaatetta ei ole tarkoitus tuunata.

Ilmaisosastolta päälle

Ilmaisosastolta päälle

Neule: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto Leggarit: Yli kymmenen vuotta vanhat rytkyt Pipo: Itse neulottu Bootsit: Tallinnasta

Mitä huomioin vaatteessa jos se tulee suoraan käyyttöön

Aika paljon jaksan hokea siitä, että kaappiini ei tule mitään mikä ei olisi lempivaatteeni. Minulle on tärkeää, että vaatteessa on hyvä olla ja minulla on hyvä olla se vaate päällä. Toki työvaatteet on minulla erikseen, joilla ei ole niin väliä, mutta niissäkin näkyy tuo, että lempivaate pitää olla. Ei edes tavallinen työvaate saa olla sellainen, jossa minun on huono olla. Mutta työvaatteet saavat olla vähän huonokuntoisiakin. Työni on sellainen, ettei vaatteet saa olla viimeisen päälle kun koskaan ei tiedä milloin maalia roiskahtaa päälle tai milloin sattuu liimaamaan vaatteensakin.
Mutta kun vaate tulee kotiin (ilmaisoastolla ei sovitella) ja pesun jälkeen sovitan vaatteita, niin jos se heti tuntuu lempparille, vaatteen kanssa olo tuntuu hyvälle, niin se menee sellaisenaan kaappiin, joskus toki käy niin, että kun laitan vaatteen päälle alan heti miettiä miten paita olisi enemmän minun juttuni tai jos housut tuunaisi niin ja näin, niin käyttäisin niitä. Eli sovitus on minulle se, joka kertoo kaikkein parhaiten sen, onko jokin vaate lemppari vai ei. Sen mukaan sitä käytetään.
Ilmaisosastolta päälle

Rentoa viikonloppua kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Mun trash look

Mun trash look

Mun trash look rakentuu sellaisista osista, jotka ovat tehty minulle merkityksettömistä asioista. Näin se merkityksetön muuttuu minulle merkitykselliseksi ja näin myös lempivaatteeksi kaappiin. Yleensä vaate rakennetaan niistä tekstiilijätteistä, joita ei oikein voi laittaa enää kiertoon mutta ovat muuten kuitenkin siinä kunnossa, että niistä voidaan tehdä vielä vaatteita.

Mun trash look

Mun päivän asu on koottu monesta palasesta ja leikkuujätteestä. Tämän tyyppisestä asusta pidän kaikkein eniten, varsinkin kun voin omassa tyylissäni myös mennä töihin. Oikeastaan nuo housut ovat jo siinä kunnossa, että kelpuutan ne vain töihin enää. Ovat menneet niin huonoon kuntoon tässä vuosien saatossa.

Vartalolaukku:

Tämä vartalolaukku on minun suosikki, laukku on valmistettu farkkujen leikkuujätteestä ja kaikki laukun koristeet on myös purettu eri vaatteista. Eli aina kannattaa säästää merkit, joita voi hyödyntää koristelussa ja askartelussa. Kaavaa laukkuun ei ole, vaan rakensin kaavat itse. Laukku on ollut kovassa käytössä valmistumisestaan lähtien.

Farkun jämistä vartalolaukku

Housut:

  • Housut ovat ennen olleet jumpsuit, jonka tein vuosia ja vuosia sitten. Koska jumpsuit oli pitkään käyttämättä, niin päätin tehdä siitä housut. housujen vyötärö on tehty vanhasta t-paidasta. Näin olen saanut hyödynnettyä hyvin vaatteita, joita kukaan ei käytä.

Pimeän syksyn piristys

Koirankarvat kuuluu asiaan

Paita:

  • Tilkkupaita valmistui eri paitojen osista, paidan rakentamisesta löytyy tietoa enemmän alla olevasta linkistä. Paita on ollut minulla super kovassa käytössä ja varsinkin töissä sitä tulee käytettyä paljon. Tilkkuvaatteita harvoin teen ihan suoraan vaatteista, vaan yleensä leikkuujätteestä. Mutta tämän työn jätteistä valmistin hansikkaat ja pipon.

Paidoista uusi paita

Mun trash look

Leikkuujätteestä helposti vaikka tuubihuiveja

Leikkuujätteestä on helppo tehdä jos jonkinmoisia juttuja. Itse olen tehnyt paljon pipoja, hanskoja, huiveja ja jopa vaatteita. Mutta keskitytään nyt mieluiten niihin huiveihin ja tuubeihin. Asuni yksi osa on valmistettu leikkuujätteistä, joita on jäänyt eräästä tuunauksesta, jota ei minulla enää valitettavasti ole. Minä kun välillä myyn näitä pois ja tuo työ oli yksi sellainen, jonka myin pois.

Ompelin siis paloja yhteen, niitä vähän isompia ja ompelin pussiksi. Näin tulee paksu ja lämmin huivi. Huivi kierretään moneen kertaan kaulan ympäri, joten siitä tulee kuin poolokaulus ja pitää niskan ja kaulan hyvin lämpimänä. Ja jos ei tykkää, että kaulassa on kiristävää, niin sitten voi tuota kierittää vähemmän kaulalle ja se roikkuu nätisti rinnuksilla. Kuin koru. Tähän voi laittaa lähes mitä tahansa. Tässä versiossa on neulosta, flanellia sekä pitsiä.

  • Takki on ostettu kirpparilta ja joku on sen tuunannut. Kaulus on siis lisätty takkiin jostain toisesta takista. Sopii minulle oikein hyvin.

Mun trash look

Riemukasta lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest