Kun sun vaatteet saa kehuja
Se on ihana fiilis kun sun vaatteet saa kehuja kadulla tuntemattomilta ihmisiltä. Tai tämän paidan kohdalla sain kehuja hotellin aamupalalla. Eräs nainen oli sanojensa mukaan katsellut minua kun tulin syömään ja hänen oli tultava kertomaan asiansa sitten minulle. Tuli kiva fiilis siitä, että joku oli huomannut paitani.
Kun sun vaatteet saa kehuja
Kun olimme tuossa kuun vaihteessa Turussa, niin yksi yö vietettiin miehen kanssa kahdestaan hotellissa, kun nuorimmainen oli iso veljensä luona. Mies aina koittaa sanoa, että itse tehty mutta minä jo juoksen muualle punaiset posket hehkuen. Vaikka iloisesti sanon kiitos, niin juoksen kovaa vauhtia aina pakoon sen jälkeen. Tuollaiset tilanteet on minulle vähän vaikeita, joten juoksen paikalta pian, ettei tarvitse alkaa jutella. Mies taas voisi höpistä ummet ja lammet vaatteen tekoprosessista.
Saan aina välillä kehuja vaatteistani tuntemattomilta, olen sitten missä tahansa. Joulukuussa farkkutakkini sai kehuja Kaliforniassa. Ensin en ollut kuullut mitä sanottiin ja kysyin uudelleen, että puhuiko minulle. Siitä sitten lähti melkein puolen tunnin höpinät takistani. En vieläkään ihan ymmärrä miten onnistuin siinä, muuta nuo amerikkalaiset ovat tuollaisia. Höpinää riittää.
Paita tuttu Kaliforniasta
Tällä samalla kaavalla tein paitani Kaliforniaan ja se oli päällä Disneylandissa. Kaava oli nyt toisella kerralla paljon helpompi toteuttaa mitä ensimmäisellä. Kangas oli vanha lakana, josta tein myös mekon. Tämä paita on siis käytännössä jämistä tehty. Loput annoin työpaikalleni ja tilkut ovatkin jo lähes käytetty.
Kaava:
- Fibre Mood 13, malli Rozan
Pakko sanoa tähän, että jotenkin tykkään tästä kankaasta tehdystä paidasta paljon enemmän kuin siitä trikoosta. Jotenkin se ei vain toimi siitä samoin kuin tästä puuvillasta. En usko, että ihan lähiaikoina olen tekemässä samalla kaavalla enää mitään. Sen verran olisi muunlaisia hommia kesken.
Mitä te olette mieltä, toimiiko paremmin kuin aikaisempi? Jos haluat tutustua aikaisempaan paitaan, niin klikkaa itsesi juttuun alla olevasta linkistä. Epäilen, että tuo vihreä saattaa tulla myyntiin tämän kesän aikana. Lomalla olisi vihdoin tarkoitus alkaa kuvata töitä, jotka myyn pois teille.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Viiden päivän asut
Pitkästä aikaa viiden päivän asut tulee blogiin. Joskus on kiva tehdä tällaisiakin postauksia, tosin9 pitäisi noita ompeluhommiakin alkaa näytellä, mutta hiljaa hyvää tulee. Eikös niin sanota? Nälkä kasvaa syödessä ja mitä kaikkia niitä oikein onkaan. Minulla oli siis ihan tarkoituksena tehdä tämä postaus kun maanantai aamulla avasin silmäni.
Viiden päivän asut
Viikko ei ole ollut mitenkään helppo meikäläiselle. Päänsärky on ollut kammottava ja nenä vuotanut koko ajan. Flunssaa ei ole, vaan kauhea allergia vaivaa edelleen, en ole päässyt tästä eroon. Sitten eilen vielä poltin kasvoni, vaikka oli aurinkorasvaa kasvoissa. Sekin saattaa siis tuota päätä jomotuttaa. Vaikka olo on ollut kurja, niin olen saanut kuitenkin paremman olon kun olen laittanut päälleni kivoja vaatteita. Töissä tosin on oltava työvaatteet nyt kesällä, mutta näin aamulla ja iltapäivällä sitten omat vaatteet
Maanantai
Maanatai oli hiukan viileä, joten laitoin mieheni vanhat farkkushortsit jalkaan, sukelsin huppariin, jonka olen ostanut Kaliforniasta, paremminkin LAXin lentokentältä ja jalkaan sujahti Adidaksen kangaslenkkarit, jotka olen ostanut kirpparilta, Fidasta.
Tiistai
Tiistaina päälle sujahti söpö tunika, jonka olen tehnyt leikkuujätteestä. Kaikenlaisia kankaita on siellä ja täällä. Koska paita on hyvin sekaisenkirjava, niin kaveriksi laitoin ihan vain tavalliset mustat leggarit. Jalkaan laitoin Puman lenkkarit, jotka olen ostanut kirpparilta. Takkikin oli aamusta päällä, ihanan mintunvihreä mokkajäljitelmätakki, joka on niin ikään kirpparilta ostettu.
Keskiviikko
Keskiviikon asu lähti liikkeelle bleiseristä, jonka olen ostanut Tuulan -Aitasta Porvoosta. Tämän jakun on ommellut ammatti-ihminen ja on muuten täydellinen minulle. Paita on miesten kauluspaita, joka on minulle todella over size ja siksi laitoin napituksen hyvin juoponnappiin, alaosaksi leggarit fidasta ja tietenkin Converset jalkaan.
Torstai
Torstai oli kaikkein pahin päivä olotilassa ja tarvitsin jotakin aika rentoa mutta sellaista, jossa viihdyn hyvin. Raitahousut valikoitui ensin, housut olen ostanut Kierrätyskeskuksesta, samoin paita, jonka valitsin housujen kaveriksi. Olen aikanaan löytänyt ilmaisosastolta kaksi paitaa, joista tein itselleni hauskan neuletakin. Jalkaan sandaalit.
Perjantai
Perjantaina laitoin mekon, jonka olin alunperin ostanut Kalifornian reissulle, mekko ei kuitenkaan koskaan päässyt mukaan. Tämän mekon löysin Mankkaan Akselista. Farkkutakkina takki, jonka ostin Venice beachiltä ja sitten katse jalkoihin, nimittäin meikäläisen kauniit punaiset kengät sopi täydellisesti asuuni, kengät on ostettu Kierrätyskeskuksesta.
Viikon parhaat palat
Kerron vielä viikon parhaat palat, sillä jotain kivaa tuli tehtyäkin vaikka en hyvin voinutkaan. Torstaina esimerkiksi menin nukkumaan huonovointisena aikaisin ja nukuin aamuun asti, nähden todella kummallisia unia matkailusta ja ötököistä. Aamulla olo oli kaikkea muuta kuin ihana ja oli pakko nauttia kahvin lisäksi kipulääkettä.
Maanantai
Töiden jälkeen mies haki meikäläisen töistä ja singahdettiin kovalla tohinalla Lintsille, Härdelli oli kavereiden kanssa siellä ja rahaa oli vailla. Rahat vaihtoi omistajaa ja Härdelli katosi näköpiiristä, niin päätimme jäädä miehen kanssa haistelemaan Lintsin tunnelmaa ja haukattiin pientä huikopalaa samalla.
Tiistai
Tiistaina lähdinkin työkaverin kanssa Finnkinon Luxe salien avajaisiin Tennispalatsiin. Saatiin kuoharia ja poppareita kaveriksi ja katoimme elokuvan, joka tulee ensi-iltaan myöhemmin. Näytöksen jälkeen kipitimme syömään iltapalaa ja kotiopäin.
Keskiviikko
Keskiviikko olikin niin nätti, että makoilin pihalla ihan koko illan ja katselin leffaa, neuloin itselleni uutta toppia ja söin tietenkin ulkona. Ihan parasta kesäelämää. Lomakaipuu alkoi kutitella jo mielessä.
Perjantain kohdalta en osaa parasta sanoa muuta kuin, että ensimmäinen viikko kesätoimintoja takana ja taas roppakaupalla saivat lapset muistoja elämäänsä ja vaikutti myös sille, että kepparitkin olivat mieleisiä. Tästä on hyvä siirtyä seuraavaan viikkoon.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2



















