Farkusta jumpsuit
Farkusta tekeminen on minun juttu. Olen tehnyt sitten vanhoista farkuista tai farkkukankaasta jotakin, mutta suosikki se minulle on materiaalina. Siitä syystä minulla on kaikenlaisia farkkuvaatteita kaapit pullollaan. Olen myös yhdistänyt lempivaatteitani farkkuun, kuten nyt vaikka tämä ihana päivän asuni, jumpsuit. Olen tehnyt pukuni joskus 2000 -luvun alussa. En muista siis kaavaa ollenkaan, mutta lisään sen heti kunhan löytyy lehti.
Farkusta jumpsuit
Niin kuin huomaatte, niin minä käytän näitä vaatteitani vuosia ja vuosia. Vaikka se ei täällä blogissa aina siltä näytä ja vaikuta. Ja jos kyllästyn joihinkin, niin ennen kuin niille tehdään mitään, ne saa maustua rauhassa. Sillä useasti kaivan vanhatkin vaatteet esille ja yhdistelen uudella tavalla päälleni. Myös tämän haalarin voin pukea talvellakin päälleni halutessani. Mutta useimmiten puen tämän päälle vain näin ja erilaisten kenkien kanssa. Tällä kertaa jalkaan sujahti urheilullisesti lenkkarit. Farkusta tehdyt vaatteet ja lenkkarit sopivat todella hyvin yhteen.
Tämän haalarin farkkukangas on aika tummaa ja kiiltäväpintaista farkkua. Kangas oli minulla aika kauan ennen kuin löysin kaavan, joka sopi tähän kankaaseen hyvin. Sen muistan, että kaava on italialaisesta kaavalehdestä, joita käytin lähes yksinomaan tuolloin 2000 -luvun alussa. En nyt löytänyt hyllystä juuri tätä lehteä, josta kaava on. Lehtiäkin on aika paljon hyllyllä. Olen nimittäin kerännyt niitä.
Kaava: La Mia Boutique
Kiasma
Koska meidän reissu keskeytyi, niin olemme pyrkineet luomaan rennon Helsinkiloman meille. Tosiaan yleensä meillä on kaikenlaista puuhaa pitkin kesää Helsingissä, mutta nyt jotenkin tuntuu ettei kelit ole ihan sitä mitä aikaisemmin. Emme siis ihan olla päästy siihen fiilikseen mitä aikaisempina vuosina. Pyörätkin ovat edelleen pyöräkellarissa. Se harmittaa todella paljon, sillä pyörräillessä tuntee olonsa vapaaksi kaikesta.
Palataan kuitenkin itse asiaan, siis Kiasmaan eksyttiin ja kun meillä on museokortit, niin ei tarvitse miettiä yhtään pääsymaksuja. Tokikaan joka paikkaan ei pääse museokortilla, mutta koko ajan useampaan pääsee ja se on parasta. Kiasmassa on nyt nähtävillä Tom of Finland, joka on minulle ollut pitkään sellainen näyttely, jonka olen halunnut nähdä. Ja nyt näin ja olen tyytyväinen. Muut näyttelyt olivat Daniel Seegmann Mangrané sekä Dreamy.
Linkki Kiasmaan.
Ravintola Vltava
Tämä vierailu Kiasmaan oli mun ihan ensimmäinen. En ole koskaan ennen ollut, mutta kannatti. Pelkästään jo rakennus oli sisältä näkemisen arvoinen paikka. Museoinnin jälkeen nälkä kurni sen verran, että singahdimme Elielinaukiolle syömään, valitsimme ravintola Vltavan ja sukelsimme tšekkiravintolan maailmaan. Suosittelen lämpimästi paikkaa, jos et ole vielä siellä syönyt.
Ravintolan sivuille linkki.
Ravintolaan voi tulla syömään tai sitten vain nauttimaan yhden lasin viiniä tai olutta. Mikä ikinä itselle sopii. Tunnelma ravintolassa on aika ihana. On kuin matkustaisi jonnekin toisaalle, ei olisi Suomessa ollenkaan. Kun istuimme ylhäällä ravintolassa, oli hieno näkymä suoraan Rautatieasemalle ja oli mielenkiintoista seurata mitä ulkopuolella oikein tapahtuu. Sillä hetkellä meistä muodostui ikkunakyttääjiä…
Ihanaa kesäpäivää kaikille!
Seuraa minua:
Neuloksesta härpätin
Tällä kertaa valmistui neuloksesta härpätin. Tämä härpätin on myös hyvin runsas ja sopii oikein hyvin shabby chic tyyliin. Kun lähdettiin kohti Turkua halusin pukeutua jotenkin rennosti vaikka tuo härpätin päällä olisikin ja vetaisin sen kanssa sitten collegehousut ja lenkkari. Toimii oikeastaan aika mainiosti, vaikka voisi kyllä laittaa vaikka hameen kanssa tuon härpättimen.
Neuloksesta härpätin
Tämä työ ei liity laatikkoprojektiin, vaikka voisi luulla. Laatikossa kun on erilaisia kankaan pätkiä ja tilkkuja paljon. Mutta nämä kaksi härpätintä eivät liity laatikkoprojektiin mitenkään, valitettavasti. Tähän ei myöskään ole minkäänlaista kaavaa, vaan jälleen olen hyödyntänyt oman kaapin paitaa, jolla mallailin liidulla muotoa kankaalle. kauluksessa apuna käytin bleiseriä. Näiden yhteistuotoksena syntyi tämä omituinen vaate.
Myös tämä härpätin on samanlainen hihoiltaan kuin aikaisempi, eli lyhyet puhvihihat, joissa tukea antamassa on resoria. Reunapitsiä on ommeltu vähän joka paikkaan, myös takana olevaan kaarrokkeeseen. Reunapitsin olen muistaakseni ostanut aikanaan Kierrätyskeskuksesta. Ja loput sain hienosti sitten tähän vaatteeseen upotettua. Pienestä pitsin palasesta tein ruusukkeen, johon keskelle ompelin käsin koristenapin.
Itse tehtyjen vaatteiden tuoma ilo
Minusta on ihanaa kun saan vaatteen valmiiksi ja voin pukea sen vihdoin päälleni. Kun koko asu on itse tehty, on olo kyllä vieläkin parempi. Oman työn näkeminen päällä tuo valtavasti iloa minulle. Se voimaannuttaa ja nostaa itsetuntoa paljonkin. Katsoo peilistä itseään ja totetaa, että minä osasin, minä tein tämän. Minulla on kaapissa noin 80% itse tehtyjä vaatteita, 15% kirpparilta hankittuja ja sitten se 5% on uutena hankittu. Aika hyvä määrä.
Kun aikanaan lopetin vaatteiden uutena ostamisen, niin en tyhjentänyt kaappia ja laittanut kaikkea pois. Vaan kävin kaapin läpi. Osa vaatteista meni tuunauspinoon, osa taas tosiaan pois kun ei ollut järkeä tuunata mutta olivat liian pieniä. Katsoin mitä tarvitsen ja hain tarvikkeita ilmaisosastolta ja tein niistä itselleni uusia vaatteita. Hyvin vähän ostin vielä siinä vaiheessa kirppareilta mitään. Mutta vähitellen alkoi tilanne olla sellainen, että myös kirpparilta tuli hankittua jotakin.
Suurimman tyhjennyksen tein kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon. Raakasin todella isolla kädellä kaiken ja tämän jälkeen olenkin ollut todella tarkka mitä hankin ja mihin tarpeeseen. Ja ostaminen on muutenkin vähentynyt todella paljon, sillä moni vaate tulee tuolta pojan kaapista minulle. Joten järkevöitys kaapissa teki todella hyvää.
Mutta hei, härpätin on valmis ja se on myös koeajettu, hyväksi havaittu ja oikein toimiva härpätin. Seuraavaksi sitten jonkin muun kanssa päälle.
Ihanan aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


6



















