Hae
VillaNanna

Tunikasta paita

Tunikasta paita

Tein tunikasta paidan, sillä tunikana vaate ei toiminut päälläni. Olen ostanut tunikan muutama vuosi sitten Kierrätyskeskuksesta, enkä tällä kertaa sovittanut tunikaa päälleni ollenkaan. Näin silloin käy, jos ei sovita. Ostaa sellaista mikä ei päällä toimi ollenkaan. Luulin nimittäin, että kyseessä on paitamekko, sillä oli sen verran pitkä. Mutta kotona kun sovitin vaatetta, oli se aivan väärän mittainen. Kaappiin se jäi sitten muutamaksi vuodeksi ihmettelemään.

Tunikasta paita

Viime syksynä otin tunikan esiin ja aloin pohtia sitä, että millainen vaate siitä olisi kiva tehdä. Millaista käyttäisin. Tunikan isoin ongelma oli pituus ja toinen se, että minun päälläni tunika oli aivan liian raskaan näköinen. Kun vaate päällä seisoskelin peilin edessä ja vääntelin ja kääntelin itseäni, alkoi suunnitelma muodostua vähitellen sellaiseksi kuin se nyt on.

Näin tein:

  • Lyhensin tunikan rintojen alta.
  • Poistin hihat röyhelön kohdalta niin, että röyhelöt jäivät paikalleen.
  • Avasin helmakaitaleen sivusaumat ja leikkasin kappaleen puoliksi pitkittäin.
  • Ompelin helmakappaleiden lyhyen sivut toisiinsa.
  • Ompelin helmapäärmeen.
  • Ompelin rypytyslangan toiseen reunaan.
  • Ompelin rypytetyn helmakappaleen paidan helmaan.
  • Valmis!

Paita on lyhyt, mutta se ei lopulta haittaa mitään. Vaatteen ulkonäkö muuttui paljon ja päällä vaate on myös kevyemmän näköinen mitä aikaisemmin oli tunikana. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja tällaisena paitaa tuleekin käytettyä. Parasta tällaisessa sinivalkoraidallisessa vaatteessa on se, että tämän voi yhdistää millaisen alaosan kanssa tahansa. Mikä milloinkin miellyttää itseä.

Tunikasta paita

Rento brunssiasu

Vappubrunssille tosiaan halusin ehdottomasti pukea tämän tuunatun paidan päälleni ja alaosaksi mietin ensin vaaleanpunaisia housuja, mutta lopulta valinta osui valkoisiin chinoihin, jotka olen ostanut UFFin tasarahapäiviltä joulun jälkeen. Tällä kertaa Arabian ostoskeskuksen UFFista. Sieltä tekee myös kivoja löytöjä, jotka ovat tämän hetken muotia. Aika klassisia vaatteita löytyy täältä, sekä aika paljon myös merkkivaatteita.

Joskus siis haluan tehdä kierroksia muissakin liikkeissä kuin vintage liikkeissä. Haluan yhdistellä uutta ja vanhaa keskenään tai sitten pukeutua niihin erikseen päästä jalkoihin. Valitettavasti jalassa ei ole kirppiskenkiä, vaan ne on ostettu koronavuonna laivalta, kun matkustimme Riikaan. Silloin laivalla oli hulpeat alennukset, johtuen kevään lockdownista tai uskoisin niin. Näillä vaateosilla sain kivan merihenkisen asun meidän joka vuotiselle vappuristeilylle.

Tunikasta paita

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Esittelyssä kasariluvun nahkatakki

Esittelyssä kasariluvun nahkatakki

Esittelyssä nahkatakki, jonka ostin talvella UFFista. Takki on ihanan pehmeää nahkaa ja malli on pusakkamallia, juuri sellaista olen pitkään etsinyt. Parasta takissa on isot taskus, joihin mahtuu hyvin tuollainen iso kokoinen puhelin. Nyky puhelimet kun näyttää olevat valtavia, kohta varmaan samanlaisia kapuloita mitä oli silloin kasariluvulla autopuhelimina. Ne tosin ei edes tämän takin taskuun mahdu.

Esittelyssä kasariluvun nahkatakki

Tuossa talvella päätettiin mieheni kanssa lähteä käymään Hämeentien UFFissa pikaisesti katsomassa, taisi olla silloinkin tasarahapäivät? En muista tarkkaan. Kun tulin ovesta sisälle, niin tuo takki oli siinä suoraan edessäni ja nappasin sen saman tien mukaani, toki sovitin sen nopeasti päälleni. Tuohon aikaan vaatteet olivat väljiä, joten tämä takki meni oikein hyvin päälleni vaikka on pientä kokoa. Tämän vuoksi ei kannata koskaan katsoa kokolappuja kirppareilla, vaan sovittaa päälle.

 Voitte vain kuvitella miten iloinen olin, kun takki tosiaan mahtui päälleni ja sain takin, jota olen pitkään etsinyt. Nyt takki onkin ollut kovassa käytössä, vaikka on kasarimallia oleva takki, niin se ei haittaa mitään, sitä on helppo yhdistää millaisten vaatteiden kanssa tahansa. Parasta on se, että tässä takissa on isot hihat ja alle mahtuu helposti isompikin paita. Ihan paras takki siis.

Asu:

  • Takki: UFF, Hämeentie
  • Neule: UFF, Freda
  • Housut: Itse tehdyt
  • Vyölaukku: Idea Fix, Krakova

Miksi ei uudenmallista nakatakkia?

Ihan vain sen vuoksi, että minulla on enemmän käyttöä tällaiselle takille, ei muunlaiselle. Toki minulta löytyy myös toisentyyppisiäkin ”nahka”takkeja, mutta niitä tulee käytettyä hyvin vähän. Yksi syy on se, että alle ei mahdu oikein mitään kun hihoissa ei ole tarpeeksi väljyyttä, että voisi kerrospukeutua. Itse kun tykkään siitä hommasta paljon. Siis pukeutua kerroksittain. Vilukissana se on tärkeä tapa pukeutua.

Eli olen etsinyt käytännöllistä takkia, jota voi käyttää ihan minkä vaatteen kanssa tahansa. Takissa on aika mahtavat toppaukset olkapäillä, useasti poistan ja muokkaan vaatteen tältä osin, mutta nyt en halua. Antaa toplinkien olla vain, takki ilman niitä näyttäisi aika hassulle. En siis halua muuttaa tässä takissa yhtään mitään. Toivon, että takki on käytössä vielä kun olen 80 -vuotias rouva ja hyppelehdin pellolla kesämekossani.

Esittelyssä kasariluvun nahkatakki

Hyvää päivää kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest