Välillä eri askartelu, ompeluryhmissä puhutaan piloille menneistä töistä, kuinka paljon niitä tulee ja kerrotaanko me bloggaajat niistä koskaan mitään. Itse kyllä kerron aina välillä ja ainakin yksi sellainen todella piloille mennyt työ löytyy myös Ei mennyt niin kuin Strömsössä- kirjassa. Kyse oli mekosta, jonka leikkelin ihanasta kankaasta myöhään yöllä, että saan sen aamulla ommeltua. Vasta kun mekko oli valmis, niin näin miten koko mekko oli aivan väärin leikattu ja ommeltu. Mekkoa ei enää pelastettu. En muista tosin mitä tein siitä lopulta mutta roskiin se ei mennyt.

Tämä postaus on ollut tallennettuna jo 7.5.2015 asti mutta koskaan en ole saanut postausta valmiiksi asti. Syytä en tiedä, olenhan ennenkin esitellyt piloille menneitä juttuja. En vain millään ole tätä saanut aikaiseksi. Nämä työt olin alunperin tehnyt jo vuosi aikaisemmin kun Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan opintoihini liittyviä valinnaisia, joka minulla oli kulttuuri. Harjoittelimme siis erillaisia kädentaitoja, musiikkia yms. Tutustuin moneen uuteen tekniikkaan ja ihan uusiin juttuihin, kuten neulahuovutukseen ja marmorointiin. Tunnit oli todella kiinnostavia ja sai luovasti kokeilla kaikenlaista mikä kiinnostaa. Tein siellä myös työessun, jota en muuten ole koskaan täällä esitellyt edes. Ehkä vielä joskus… Käytännössä siis tein tämän mokan jo vuonna 2014 keväällä mutta ensimmäisen postauksen tallennuksen tein vasta 2015. Nyt sain tämän vihdoin uloskin täältä, vaikka lupasin ryhmässä, jossa näistä jutuista puhuttiin vuosi sitten.

Kovetin pitsiliinan palasista osia, joista tein korvakorut sekä kaulakorun, päätin testata kotona hommaa myös ja tehdä pitsiliinasta lampunvarjostimen. Korut onnistuivat todella hyvin mutta minun lampunvarjostin ei koskaan kovettunut vaikka käytin koulun kovettajaa, en sekoittanut itse erikepri-vesiseosta. Oli tarkoitus siis tutustua noihin valmiisiin tuotteisiin. En saanut sitä kovettumaan millään vaikka upotin sen seokseen, laitoin vielä seosta sen päälle ja annoin kuivua monta päivää. En tiedä mikä lopulta meni vikaan mutta harmi on ollut niin kova, etten ole sitten saanut tätä postausta ulos.
Tuosta liinasta ei tehdä enää mitään, se on piloilla. Se on minulla kyllä tallella jossakin, ihan varoiksi sen olen säilyttänyt, jos kuitenkin joskus jotakin…

JOs haluatte tutustua mitä teimme opintojen aikana, niin klikkaa itsesi tänne.

Nämä ihanat lasinaluset valmistuivat näppärästi farkkujen sisäsaumoista punomalla. Lopuksi ompelin kaikki yhteen, niin että ne pysyvät tukevasti koossa, eikä mikään mene rikki heti. Paksu farkku ei aina halua totella, joten pieni sorminäppäryys ja kärsivällisyys ovat tarpeen, mutta lopputulos on todella söpö ja käyttökelpoinen. Näin sain farkkujen sisäsaumasta lasinaluset kauniiseen kesäpäivään helposti. Vähän niin kuin omistaisit taikasormet.

Farkkujen sisäsaumasta lasinaluset

Zero waste -ajattelu näkyy juuri tällaisissa pienissä projekteissa. usein farkuista hyödynnetään vain siistimmät osat, vaikka haarasaumat ja sisäsaumat ovat kaikkein kestävintä materiaalia. Näissä lasinalusissa jokainen pala tulee käyttöön, eikä mitään mene hukkaan. Tämä projeksti on hvyä esimerkki siitä, että pienillä arjen valinnoilla voi luoda jotain hyödyllistä ja kaunista, samalla vähentäen jätteen määrää.

Farkkujen sisäsaumasta lasinalusten tekeminen on yllättävän helppoa, vaikka se saattaa aluksi vaikuttaa haastavalta. Haarasaumat ovat juuri sopivan paksuja ja kestävät hyvin käyttöä, ja niistä syntyy tukevia paloja, jotka pysyvät muodossaan. Pienet saumat voi leikata sopivan pituisiksi suikaleiksi ja punoa ne yhteen, jolloin syntyy kauniita ja yksilöllisiä lasinalusia. Tämä on myös mainio tapa hyödyntää farkkuja, jotka muuten saattaisivat jäädä käyttämättömiksi. Lisäksi projektin voi tehdä nopeasti ilman monimutkaisia työkaluja, joten se sopii täydellisesti nopeisiin DIY-hetkiin kotona.

Lumppis -projekti

Lumppis-projekti on opettanut paljon: jämäpalat saa käyttöön yllättävillä tavoilla, ja luovuus on avain onnistumiseen. Pienistä jäännösmateriaaleista voi syntyä sekä sisustuselementtejä että käytännöllisiä arkiesineitä, ja samalla oppii arvostamaan materiaalia uudella tavalla. Projekti muistuttaa, että zero waste ei ole vain ajattelutapa, vaan myös elämäntapa, pieniä tekoja arjessa, jotka tekevät suurta eroa.

Lisäksi projektin avulla voi inspiroida muita: ystävät ja perhe huomaavat, miten vanhasta farkusta syntyy jotain uutta ja kaunista, eikä mikään mene hukkaan. Näin zero waste – ajattelu leviää luonnollisesti ja arjen luovat ratkaisut saavat näkyvyyttä. Jokainen onnistunut lasinalunen on pieni voitto, joka kannustaa koekilemaan lisää kierrätysprojekteja.