Hae
VillaNanna

Kirppisjuttuja

Mulla on ollut aika pitkä tauko kirppisjutuissa. Näköjään jopa niin pitkä, että on alettu kyselemään niiden peräänkin jo. Olen kuitenkin silloin tällöin koittanut laittaa joitain kirppisjuttuja esiin ainakin tuonne Instaan, mutta totuus on tällä hetkellä se, etten juurikaan käy kirppiksillä enää. Se on niin vähäistä mitä nykyään käyn. Ei ole aikaa, eikä innostusta mennä. Kaapit notkuu vaatteista, ja juuri sellaisista, joita olen järjestelmällisesti hankkinut/tehnyt ja myös materiaalia on niin valtavat määrät, että saattaa olla kohta se aika, että on laitettava osa jakoon, kun eivät mahdu mihinkään.

Ja jos olenkin jotakin kirppisjuttuja laittanut someen, niin ne ovat liittyneet pitkälti päivän asu juttuihin. Kuvien ottaminen on mulle tällä hetkellä jotenkin niin vastenmielistä puuhaa, kuin olla ja voi. Siksi ehkä ei sitten juuri tule päivitettyä oikein mitään ikinä milloinkaan… Kiire ja muut jutut vaatii veronsa. Tässä koitan nyt kuitenkin joitain lähiaikoina hankittuja kirppislöytöjä laittaa esiin.

Takki: Kierrätyskeskus, Kengät: Kierrätyskeskus. Takin alla on mekko, jonka olen ostanut UFFista sekä neuleppaita, joka on ilmaisosastolta. 

Kirppisjuttuja

Kirppisjuttuja

Vaikka nykyään harvemmin tulee käytyä kerppareilla, niin kun menen, etsin vain tiettyjä asioita. Tällä hetkellä etsin kukkamekkoja, vintagea ja luulen, ettei niitä löydy muualta kuin vintageliikkeistä. En ainakaan ole juuri löytänyt tavallisista kirppareista etsimääni. Myös kenkien mallit ja muodot ovat muuttuneet minulla sen verran, että taitaa olla aika tyhjentää myös kenkälaatikoita.

Etsin:

  • Vintagemekkoja
  • Kankaita
  • Erilaisia tekstiilejä, kuten lakanoita
  • Rikkinäisiä koruja
  • Vanhoja kaavoja
  • Ompelutarvikkeita

Kirppisjuttuja

 

 

 

Kirppisjuttuja

Mun ehkä tämän kevään kaikkein parhaimmat löydöt ikinä!

*****

Ja jos olen menossa kirpparille, niin useimmiten olen mennyt näihin kaikkein lähimpiin, matkanvarella oleviin kirppareihin, kuten Konttiin, Kierrätyskeskukseen sekä Fidaan. Tällä hetkellä ei ole tullut lähdettyä keskustaan kiertämään, vaikka se olisi kyllä ihan huippu juttu, kun siellä on ne kaupat, joista voisikin löytää niitä tiettyjä mekkoja, joita nyt niin havittelen.

On ollut pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja tällä hetkellä tärkeää on se, että saan tehtyä niitä vaatteita, joihin olen hankkinut materiaalit valmiiksi. Sekään homma ei kuitenkaan tapahdu käden käänteessä, varsinkin kun löydän kaapistani koko ajan vaatteita, joita haluan alkaa tuunnailla. Tuunauskasa sen kuin suurenee.

Kirppisjuttuja

Kirppisjuttuja Kirppisjuttuja

Mitä teen tekstiileistä ja rikkinäisistä koruista?

Mitä sitten tehdään kaikista tekstiileistä, kuten pöytäliinoista sekä lakanoista? Vaatteita yms. mitä ikinä keksinkään. Lakanoissa ja verhoissa on hyvin materiaalia, josta voi tehdä vaikka kesätakin halutessaan. Ja rikkinäisistä koruista voi tehdä vaikka uusia koruja, käyttää niitä askartelussa tai sitten tehdä epoletteja, joita itse teen tällä hetkellä kovaan tahtiin.

Toki erilaisista vaatteistakin saa vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä en ole vaatteita tuunaustarkoitukseen hakenut. Johtuu tosiaan siitä, että tarvikkeita löytyy ja paljon. Tällä hetkellä haluan vaihteeksi tehdä kankaista vaatteita ja siksi valitsen ne lakanat yms. Niillä pötkitään jo hyvin pitkälle. Omasta takaakin kyllä kankaita piisaa ihan tarpeeksi, joten ei näitä tekstiilejäkään kovin paljon kannata meikäläisen kotiin raahata.

Kirppisjuttuja

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Jouluaaton kattaus

Jouluaaton kattaus

Myös jouluaaton kattaus voidaan tehdä ekologisesti, joko omilla vanhoilla astioilla tai sitten vaikka hankkia jotkin ihanat kirppikseltä. Itse tykkään kovasti läpinäkyvistä lasistista astioista ja niitähän löytyy kaikenlaisissa väreissä kirppareilta, varsinkin Kierrätyskeskuksesta olen löytänyt vaikka millaisia ihania lasiastioita. Mieheni kerää myös Arcoroc Octime -vintage sarjaa, jota olen itse alkanut teininä kerätä ja josta puuttui lasit. Mieheni on siis keskittynyt niiden lasien etsintään ja muutoinkin sarjan täydentämiseen.

Jouluaaton kattaus saa olla myös eriparisarjaa ja sitä meillä juurikin on. Vaikka lautaset nyt samaa sarjaa onkin ja onneksi sellainen kokonainen sarja ollaan löydetty, mutta muuten tarjoiluastiat ja lasit ovatkin sitten eriparia. Sellaisia, joista näkee meidän mieltymykset ja luonteet. Teeman mukaisesti kannattaa myös tehdä itse servetit ja servetinpidikkeet. Kirppareilta löytyy niin ihania astioita, ettei uusia kannata oikeastaan ollenkaan ostaa.

Kattauksessa voi hyvin käyttää myös havunoksia, joita löytyy maasta puusta tippuneina. Ja käpyjä yms. Itse tein havumaton ison leikkuulaudan päälle ja siihen aseteltiin napostelut esille. Näin havut yhdisti ekologisen ajattelun hyvin. Tämän jälkeen havut palautettiin luontoon ravitsemaan maata. Valitettavasti pöydästä löytyy vielä vääränlaista kertakäyttöistä tavaraa, joka on sittemmin korjattu kestotuotteeseen sekin.

Verhoista servetit ja pitsinpätkistä servetinpidikkeet

Tarvikkeet:

  • Vanha verho
  • pitsinpätkiä
  • koristenauhojen jämiä

Servetit:

  • Leikkaa verhosta 40×40 cm pala ja rullapäärmää reunat. Voit myös päärmätä kapeasti reunat halutessasi.

Servetinpidikkeet:

  • Leikkaa pitsistä noin 18 cm pituinen pala. Ompele kapeat päät yhteen. Kiinnitä koriste sauman kohdalle.

Näin helposti saa valmista ja näyttävää. Pitsit voivat olla hyvin eri pitsiä, ei tarvita samaa. Näin koristeet tukee eripari kattauksen teemaa.

Joka vuosi koitan etsiä parempia vaihtoehtoja erilaisiin kattauksiin ja onneksi on alkanut löytyä parempia ideoita juurikin kestotuotteiden puolelta. Nykyään sormiruokaan on vieressä pikkuruinen kulho, johon laitetaan vettä ja vieressä trikoinen kestotalouslappu, johon kuivataan. Näin ei servetti ole ihan heti likainen, vaan voidaan hyvin pyyhkiä kasvot servettiin. Vaihtoehtoja kannattaa aina etsiä ja varsinkin, jos tahtoo pöytään kattaa sellaisia astioita, joita ei enää kaupoista saa, kannattaa suunnata kirppiksille kiertämään.

Ja puuvillasta tehdyt servetit ovat loistava juttu. Niitä voi tehdä niin vanhoista verhoista kuin ihanista lakanoista. Puuvillaa kestää pesua ja käyttöä. Meillä on erikseen servetit juhlakäyttöön sekä arkikäyttöön. Erikokoiset servetit on eri asioihin. Isot ruokailuun ja pienet kahville.

Jouluaaton kattaus

Ihanaa joulun odotusta!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Lue Myös

Käsityöblogien joulukalenteri 2017 – Luukku 21