Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
8
Vuoden ajan työhuoneeni nurkissa on elänyt keskeneräinen rätti ja lumppu -projekti. Siitä piti tulla järjestelmällinen tapa käyttää vanhoja materiaaleja uudelleen, mutta lopulta kaikki sekoittui yhdeksi suureksi tekstiilikaaokseksi. Kun viimein siivosin ja lajittelin kasat uudelleen, tajusin että kyse ei ole enää lumppuprojektista. Kyse on paljon suuremmasta ja kiinnostavammasta kokonaisuudesta. Näin sai alkunsa tekstiiliarkeologia -projekti. Tämä projekti esitellään nyt teille kaikille ja vähitellen esittelen asioita, joita olen tämän projektin tiimoilta tehnyt. Projekti on käynnissä niin pitkään kuin materiaalia riittää.
Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
Työhuoneeseeni on vuosien aikana kertynyt vanhoja vaatteita, tilkkuja, pitsiverhoja, pöytäliinoja, huiveja, kierrätyskankaita ja joskus kauan sitten ostettuja materiaaleja, joista piti “vielä joskus tehdä jotain”. Osa on löytynyt kirpputoreilta. Osa ilmaislaatikoista. Osa on pelastettu siksi, että en vain pystynyt heittämään niitä pois. Nyt nämä materiaalit eivät enää ole sekalainen kasa keskeneräisiä projekteja. Ne muodostavat uuden kokonaisuuden: Tekstiiliarkeologian.
Mitä Tekstiiliarkeologia tarkoittaa?
Tekstiiliarkeologia tarkoittaa minulle vanhojen ja unohdettujen materiaalien tutkimista, pelastamista ja muuttamista joksikin uudeksi. Näissä kasoissa on materiaaleja, joiden historiaa en enää edes täysin muista. Joukossa on vuosia vanhoja kangasostoja, keskeneräisiä ideoita ja tekstiilejä, jotka ovat odottaneet oikeaa hetkeä.
Kaikilla niistä ei vielä ole tarkoitusta.
- Osa odottaa värjäystä.
- Osa inspiraatiota.
- Osa rohkeutta leikata ensimmäinen sauma.
Kaaoksen keskellä on jo syntynyt jotain
Vaikka suuri osa materiaaleista odottaa vielä uutta elämää, jotakin on jo valmistunut. Tekstiiliarkeologia on synnyttänyt jo ainakin mekon, kalastajahatun ja raidallisen esiliinan. Yksi pitsiverho on saanut uuden värin turkoosina ja odottaa edelleen lopullista muotoaan. Ehkä siitä tulee hame. Tai ehkä jotain aivan muuta.
Ja ehkä juuri se tekee tästä projektista kiinnostavan. Kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi. Seuraavaksi alan tutkia tilkkukassaa, jossa on erilaisia materiaaleja, on eri projekteista ylijäänyttä pitsiä, on pöytäliinä, josta haluaisin housut, nuken päälle on alettu visioimaan vanhoista vaatteista jotakin. Eli kaikkea on vielä tulossa kesän aikana.
Projekti kestää niin pitkään kuin materiaalia riittää
Tarkoitus siis on, että tuo kasa, joka on löytänyt tiensä minun projekti -kasaksi valmistuu ensin loppuun, ennen kuin tulee uusi projekti. Tässä voi mennä aikaa ehkä puoli vuotta, vuosi tai kaksikin vuotta. Riippuu paljon minun omasta inspiroitumisesta ja mitä kaikkea innostun tekemään. Minulla on kyllä myös kerättynä mökki -projektiinkin laatikollinen kaikenlaista materiaalia, joista pitäisi alkaa väsäilemään mökkiin erilaisia juttuja. Sitä en ole vielä kauheasti saanut aikaan. Mutta vähitellen sitäkin.
Minulle tällaiset erilaiset projektit ovat tärkeitä, sillä niiden sisällä pääsen käyttämään materiaaleja, joista ei ole tullut mitään, joita on hillottu kaapeissa ja kasseissa vuosia. Teen myös hienoja kangaslöytöjä kasoista. Parasta näissä projekteissa on se, että pyrin tekemään kaikista jotakin ja siitä syystä useimmat ovat lopulta hyvinkin mielenkiintoisen näköisiä. Monesti materiaalia on niin vähän, että joutuu yhdistämään niihin muita ja lopputulos voi olla mitä vain. Se on haaste, josta pidän ja mikä pitää mielen virkeänä.
Tästä se lähtee….
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Menneiden vuosien projekteja:
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus. Muoti on muuttunut oudoksi. Ennen seurattiin ihmisiä, joilla oli tunnistettava tyyli. Nyt seurataan ihmisiä, jotka tilaavat paketteja. Missä on ne kaikki somemaailman ihmiset, jotka esittelevät niitä vaatteita, joita heillä on ollut vuosia käytössä?
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Avaa mikä tahansa somealusta ja vastaan tulee sama virta: haul sitä, unboxing tätä, “nämä oli pakko saada”, “tässä viikon löydöt”, “linkki biossa”. Vaikuttajista on tullut liikkuvia ostoskoreja, joiden sisältö vaihtuu nopeammin kuin vuodenaika. Ja mitä enemmän tavaraa liikkuu, sitä enemmän algoritmi tykkää.
Samaan aikaan ihmiset kyselevät lähes häpeillen kommenteissa: “Onko enää ketään, joka käyttää samoja vaatteita vuosia?” Se kertoo aika paljon siitä, mihin pisteeseen ollaan tultu.
Minäkin käyn kirppareilla. Teen löytöjä. Innostun vaatteista. Mutta en koe tarvitsevani kokonaan uutta identiteettiä joka viikko. Tämä virkattu paita löytyi tällä viikolla UFFista. Jonkun käsin tekemä työ, joka olisi voinut päätyä jätesäkkiin. Housut ostin Tallinnasta keväällä. Crocsit olen hankkinut vuosia sitten. En ajatellut niitä “sisältönä”. Ne ovat vain osa elämääni. Ehkä juuri siksi niistä tuli tyyli.
Jos jokainen asu on uusi, missä tyyli?
Minua väsyttää nykyinen tapa puhua muodista. Kaikki pyörii uuden ympärillä. Ei sen ympärillä, miltä jokin tuntuu päällä, miten vaate kestää aikaa tai mitä sillä halutaan ilmaista, vaan sen ympärillä, mitä on juuri ostettu.
Ja kyllä, tiedän ironian. Myös kirppishaulit voivat muuttua kulutukseksi. Second hand ei automaattisesti tee ostamisesta tiedostavaa. Jos tavaraa virtaa sisään jatkuvasti vain siksi, että se on halpaa, ainutlaatuista tai “löytö”, lopputulos on silti jatkuva kulutus. Vain esteettisemmässä paketissa.
Siksi minusta kiinnostavin kysymys ei enää ole: “Mistä tuo on ostettu?” Vaan: “Miksi tuo on edelleen käytössä?”
Tyyli syntyy kerrostumista. Vuosista. Toistosta. Siitä, että sama laukku kulkee mukana liian monella matkalla. Samat kengät näkyvät liian monessa kuvassa. Sama neule vedetään päälle silloinkin, kun sitä ei enää “pitäisi” käyttää.
Nykyinen some taas yrittää saada meidät uskomaan, että näkyvä toisto on epäonnistuminen. Että vaatteiden pitäisi vaihtua yhtä nopeasti kuin sisältö. Että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on jatkuvasti jotain uutta esiteltävää. Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin ihminen onkin se, jonka tyyliä ei voi ostaa yhdellä tilauksella.
Ehkä emme enää edes seuraa tyyliä
Välillä tuntuu, ettei muotisisältö enää liity pukeutumiseen lainkaan. Se liittyy kulutukseen. Logistiikkaan. Pakettien avaamiseen. Jatkuvaan tavaravirtaan, joka naamioidaan inspiraatioksi. Ja ihmiset alkavat väsyä siihen. Sen huomaa kommenteista. Moni ei enää kysy “mistä tuo on”, vaan sanoo kaipaavansa jotain aidompaa. Sama vaate uudelleen stailattuna. Oikea lempivaate. Elämän jälkiä. Persoonallisuutta, joka ei vaihdu algoritmin mukana.
Minä en halua näyttää katalogilta. En halua rakentaa koko identiteettiäni sen ympärille, mitä olen juuri ostanut. Rehellisesti sanottuna minua kiinnostaa nykyään enemmän se, mitä ihmiset säilyttävät kuin se, mitä he hankkivat.
Siksi rakastan käsintehtyjä vaatteita, vanhoja löytöjä ja vähän kuluneita suosikkeja. Niissä näkyy elämä. Joku on käyttänyt tätä virkattua paitaa ennen minua. Joku on istunut ja tehnyt sen käsin silmukka silmukalta ilman ajatusta siitä, näkyisikö se algoritmissa tarpeeksi hyvin.
Siinä on jotain lohdullista aikana, jolloin kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä, myös ihmiset. Ehkä ongelma ei olekaan se, että ihmiset ostavat vaatteita. Ongelma on se, että meille on myyty ajatus, ettei mikään koskaan riitä. Ei yksi tyyli, yksi takki, yksi estetiikka tai yksi versio itsestä. Kaiken pitäisi uusiutua jatkuvasti, jotta pysyisimme kiinnostavina.
Mutta minä en usko, että persoonallisuus syntyy loputtomasta uudistumisesta. Luulen, että se syntyy siitä, että uskaltaa näyttää samalta vielä vuodenkin päästä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset: