Henget eivät halunneet meitä sinne
14Henget eivät halunneet meitä sinne. Ai minne? No, viaporin kekrijuhliin! Minä kerron teille miten meidän hyvin suunnitellun reissun oikein lopulta kävi. Viime vuonna minä sain pahan migreenin ja tänä vuonna tapahtui muuta.
Henget eivät halunneet meitä
Meillä oli hyvä pöhinä päällä kun astuimme lautalle, kesti jonkin aikaa ennen kuin pääsimme lähtemään. Lautta saatiin ihan täyteen ja samalla seurailimme meripelastuslaivojen rantautumista kolera-altaalle. Kun lautta nykäisi liikkeelle kuvailin videoita tyytyväisenä. Vihdoin lautta kiinnittyi laituriin ja me singahdettiin Infoon, sieltä alkaa aina meidän reissut. Käymme siistiytymässä ja vessassa. Sekä suunnittelemme miten liikumme ja mitä reittiä menemme. Tällä kertaa mietimme missä otamme asukuvia minun vaatteestani.
Kuvailujen aikana poikani Härdelli piti huolta tavaroistani. Pitkä takkini helma lensi hänen kädessään minne sattui ja lopulta puhelimeni lensi kaaressa mukulakiville ja hajosi säpäleiksi. Suutahdin aika kovastikin. Puhelin tarvittiin kekri hunttiin, joka oli ihan juuri alkamassa. Taisteltiin puhelimen kanssa puolisen tuntia, ennen kuin lopulta suostuin vaihtamaan oman sim korttini pojan puhelimeen. Poikaa itkutti kovasti. Mutta ei auttanut kuin lähteä yrittämään kekri hunttia.
Kekri hunt ja illan hämärä
Kekri hunt lähti hyvin käyntiin, ainut suuri ongelma oli pojan puhelin, jonka käyttö meni minulla yli hilseen. Kuvien ottaminen, Instagramin selailu sekä viestien lähetys kekri huntin porukalle oli todella vaivalloista ja se sitten häiritsi ihan liikaa meidän peliä. Viimeinen tehtävä meni täysin pipariksi, kun oli hämärää ja minä kun en nää ilman laseja (lasit olivat unohtuneet kotiin, kun naamalla oli aurinkolasit), mieheni taas värisokea ja poikani ei kaikkia englannin kielen sanoja osaa. Joten saatiin tyhjä lappu, pojalle huono mieli. Vietiin tyhjä lappu kuitenkin hengille, joka yllättyi kovasti tyhjää lappua. Saimme kuitenkin vähän karkkia ja pienen muiston pelistä.
Poikaa harmitti todella paljon miten peli oli mennyt, kliimaksi todella tipahti maahan. Ei auttanut muu kuin lennossa muuttaa suunnitelmia ja hiukan piristää poikaa. Eli pysähdyimme tutkimaan mitä kaikkea lopulta saimme. Siinä samassa mieheni tajusi, että kotiavaimet ovat kadonneet ja lähti juoksemaan meidän reittiä ristiin rastiin ja ja kävi juttelemassa huntin järjestäjille myöskin. Minä ja poika odottelimme miestäni jonkin aikaa, mutta kylmyys iski luihin ja ytimiin ja lähdimme kulkemaan kohti Infoa ja ravintolaa, jossa oli tarkoitus syödä.
Hyvä ruoka, parempi mieli…Ehkä!
Hissuksiin käveltiin Härdellin kanssa kohti Infoa, ihmisiä alkoi tulla Suomenlinnaan suurin joukoin ja sulloutuminen vastavirtaan oli oma hommansa, matka Infoon kesti ja kesti. Kun vihdoin pääsimme perille, kävimme pojan kanssa kysymässä onko avaimia tuotu. Yhdet oli, mutta poika oli sitä mieltä, etteivät olleet etsimämme avaimet.
Lopulta miehenikin ilmaantui Infoon ja sanoin, että siellä on yhdet avaimet, mutta Härdelli oli sitä mieltä etteivät ne olleet hänen. Mies meni kuitenkin kysymään ja ne tosiaan olivat sitten kuitenkin mieheni avaimet. Tämän jälkeen hän kävi kysymässä jos pääsisimme etuajassa syömään ja se kuulemma kävi oikein hyvin, vaikka kiire oli kova ja paikka täynnä ihmisiä. Ruoka maittoi tänäkin vuonna todella hyvin ja saimme hetken hengähtää. Härdellin huono fiilis huntin epäonnistumisessa myös kaikkosi ja otti asenteen, ettei lopputuloksella ole väliä, vaan sillä, että saimme yhdessä pelata peliä, jota emme ole koskaan ennen yhdessä pelanneet.
Ruokailun jälkeen päätimme vielä mennä katsomaan kekripukin polttoa sekä valoesityksiä, mutta kun päästiin ulos, niin poika sanoi, että nyt on hänellä niin kylmä, ettei halua muuta kuin kotiin. Vaikka vaatetta oli päällä ja lisää oli mukana, niin hypättiin lauttaan ja lähdimme kohti kotia.
Henget eivät tosiaan halunneet meitä mukaan juhliin.
Rauhallista sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Olen onnellinen
Olen onnellinen, näin lyhyesti ja ytimekkäästi. Elämä on ottanut uuden askeleen, askeleen jota kohti olen koko ajan ollut menossa omalla tavallani mutta nyt se on virallista. Olen aloittanut kurssin, joka on minulle erittäin henkilökohtainen ja on tie siihen vaiheeseen elämässäni, jonne haluan kulkea.
Olen onnellinen
Olen onnellinen myös siitä, että mieheni tukee minua tällä matkalla, vaikka itse opiskelee hyvinkin tiiviisti tällä hetkellä. Minun opiskelut kestää minkä kestää, en ota paineita siitä. Tärkeä on tie, lopputulos tulee kun olen itse siihen valmis. Toki kun jälleen me molemmat opiskellaan hyvin intensiivisesti ja minä sen lisäksi käyn töissä, niin perheelle ei välttämättä jää edes sitä aikaa mitä ennen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja miten saadaan aika riittämään kaikelle. Mutta se tapahtuu pikku hiljaa, omalla painollaan.
On ihanaa kuitenkin syyslomalla hengähtää hetken töistä ja keskittyä perheeseen sekä tietenkin toisiimme. Opiskelen kyllä ahkerasti kun loma on, mutta en kuitenkaan niin, että henki lähtee hommassa. Tämä on minulle iso asia myös, olen niin täydellisyyteen pyrkivä opinnoissani aina, että en anna sijaa epäonnistua. Se taas tuo minulle turhaan paineita ja pettymyksen tunteita. Siksi olen päättänyt ottaa asiat rennosti ja hiljaa hyvää tulee ajatuksella.
Ensin etänä ja sitten lähinä
Opintoni on pääasiassa itse opiskelua, tällä hetkellä tavataan kerran viikossa etänä ja jossakin vaiheessa nähdään kasvotustenkin. Silloin pääsee tutustumaan itse aiheeseen paljon paremmin. Itse olen oppijana sellainen, että opin parhaiten näkemällä ja itse kokeilemalla. Lukeminen ja itsenäinen työskentely on aika hankalaa minulla. Mutta ei mitenkään ylitsepääsemätön tapa kuitenkaan. Mieluiten toki opiskelen niin, että pääsen näkemään, kokemaan ja kokeilemaan.
Mihin minun opinnot sitten johtaa, on vielä iso kysymysmerkki ja miten meidän perheen elämä muuttuu kun luvut on saatu päätökseen. Mutta erittäin jännät ajat tässä alkaa näinkin vanhalla iällä. Onnellinen olen tästä mahtavasta mahdollisuudesta ja tulevaisuus sitten näyttää minne tämä tie minut ja perheeni vie. Halusin nyt vain kertoa, että elämä mullistuu ja blogin päivitykset vähenee, haluan keskittyä töysin nyt töihin sekä näihin opintoihini. Joten ihanaa syksy kaikille! Nähdään taas pian!
