Hae
VillaNanna

Neuletakin tuunaus

Muistatteko muutaman kuukauden takaisen postauksen, kun esittelin ostoksiani? Joukossa oli suloinen neuletakki, joka oli joko valmiiksi sellainen kuin oli tai sitten se oli itse tuunattu mutta neule oli niin minun juttuni, että se oli pakko napata mukaan. Mutta kun pääsin kotiin ja pesin takin, aloin epäröimään tuleeko sitä kuitenkaan käytettyä. Toki värit seuraa minun omia värejäni mutta siihen aikaan kaipasin jotakin ihan muuta kuin murrettuja värejä. Niinpä purin kaikki neuleeseen tehdyt tuunaukset, riisuin koko takin ja aloin suunnitella jotakin muuta.

Kaivoin ensin esiin kaikki lankajämät joita kaapissa oli ja istuin suunnittelemaan. Suunnittelu kestikin sitten vähän pidempään, sillä moni ajatus oli jo tehty, enkä niitä uudelleen halunnut, en tähän. Halusin jotakin muuta. Ajattelin siis ensin jotain tällaista mutta jätin ajatuksen todella nopeasti unholaan. Sitten muistin tämän neuletakin mutta en halunnut kuitenkaan ihan samanlaista tästä, joten sukelsin hyvin syvälle jämälankalaatikkoon. Lopputulos oli sitten kirjavampi mitä aluksi ajattelin. Mutta parasta tässä oli se, että minä opettelin virkkaamaan ja tykkään lopputuloksesta todella paljon. Huomioitavaa on se, että toinen tasku on virkattu niin, että yksi osa oli hankittu Kierrätyskeskuksesta mutta minä suurensin sen taskuksi.
Tarvitsin tässä kohtaa niin ison annoksen väriterapiaa, että takin muokkaus värikkäillä langoilla, oli aika itsestään selvää. Tarkoitus on, että jatkan tuunailua vielä lisää, haluan kukkia helmaan yms. Mutta tämä on enemmänkin sellainen ikuisuus projekti, jota aina välillä muokataan lisää ja lisää. Lopulta neuletakki näyttää aivan toiselle mitä se on ollut alunperin.

En osaa sanoa, että onko neuletakki ollut uutena tuollainen tuunatun oloinen vai onko se tuunattu tuollaiseksi. Alkuperäinenkin oli kyllä kiva mutta ei kuitenkaan ihan mun juttu sitten kuitenkaan. Minulle kun enemmän on enemmän ja vähemmän on vaan tylsä. 

Pieniä korjausvinkkejä vaatteisiin

Olette pyytäneet paljon erilaisia vinkkejä miten korjata tai paremminkin muodistaa vaate, kun siinä on jotakin virhettä, ei istu tai on jo vähän vanhanaikainen, ei mahdu päälle tai muuta vastaavaa. Muutamia postauksia olen aiheesta julkaissutkin mutta nyt ajattelin tehdä ihan selkeän korjaus idea postauksen. Nyt ei kuitenkaan paikata rikkinäisiä, vaan parannetaan vaatteen käyttömahdollisuuksia. Koska vartalo muuttuu vuosien aikana monista eri syistä, tai vaate on viallinen jollakin tavoin.
Koska olen nyt aika järjestelmällisesti tyhjentänyt kaappeja ja iso osa on muuttoa ennen ja tänne muuton jälkeen päätynyt kirtoon, niin nyt keskityn lähinnä siihen, että saan kaikki vaatteeni siihen kuntoon, että niitä voin itse käyttää.
Siivotessa löysin viisi vaatetta, jotka ovat odottaneet nyt muutaman vuoden jonkinlaista korjausta ulkomuotoonsa. Kaikki ovat minun tekemiäni, tuunaten tai tilkkutyönä tai ihan kankaasta tehtyjä. Virheet näissä ovat hyvin pieniä, jotka ovat alkaneet vain vaivata ja siitä syystä vaatteet ovat jääneet pitämättä. Nyt vihdoin korjasin ne, jotta sain ne mukaan ihanaan kesäiseen puvustooni. Minulla on mietinnässä, että tänä kesänä käytän vain lempikesävaatteita päälläni. Jos teillä on kiinnostusta, voin esitellä teille nämä lempparit jossakin postauksessa.

Listasin mukaan myös teidän eniten tykkäämät, aiheeseen liittyvät postaukset. Kannattaa siis käydä nappaamassa enemmän ideoita mitä tässä postauksessa on tarjolla.

*    *    *    *    *

Tämä haalari on odottanut kunnon käyttöä jo pitkään. Minua on häirinnyt kovasti haalarin vyötärö. Vyötärö on hyvin väljä ja se kiristetään vyöllä vyötärölle. Vyöstä huolimatta vyötärön osa valuu alaspäin käytössä ja ei sen vuoksi ole ollut käytännöllinen. 
Korjaus: Ompelin vain vyötärölle kapean kuminauhan. Nyt haalari pysyy hyvin paikallaan, eikä valu mihinkään. Mukava myös pitää ilman vyötä päällä ja on näin rennompikin.
Haalari on muutoin aivan ihana, viskoosi on viileä materiaali, mallikin on ihanan tyttömäinen mutta etuosa repsottaa pahasti, haalari jää yläosastaan myös hyvin avoimeksi ja isorintaisena se häiritsee paljon. Alle pitää laittaa toppia yms. Mikä ei sitten enää pidä asua kovin vilpoisena. Hakaneulatkin helpottaa kyllä mutta nekään ei estä repsotusta.
Korjaus: Ompelin sauman sisälle pätkän kuminauhaa, jolloin etukappale menee pikkuisen ryppyyn ja pysyy nyt hyvin tuossa rinnan edessä eikä repsota.
Olen aikanani ommellut zero waste ajattelulla itselleni trikoosta haalariasun, joka on aivan ihana, tarkoitus oli, että yläosa olisi löysä ja laskeutuisi kivasti vyötärölle. Ajatus oli hyvä mutta kangasta ei ollutkaan niin paljon, että yläosasta olisi tullut löysää. Näin vaate oli vartaloa myötäilevä liian pitkällä yläosalla, joka meni moneen ryppyyn. 
Korjaus: Irroitin yläosan kuminauhan ja lyhensin kappaletta sopivan mittaiseksi. Ompelin päärmeen takaisin ja pujitin kuminauhan yläosaan kiinni. Nyt vaate sopii paremmin päälle eikä näytä hölmölle.
Näistä muista poiketen, tämä haalari on ollut todella kovassa käytössä, mutta jotenkin se ei vaan enää ole ihan tätä päivää. Haalarit ovatkin olleet työnalla pidemmän aikaa, mutta en ole keksinyt miten saisin niihin lisää ryhtiä ja missä muodossa niitä tykkäisin käyttää…
Korjaus: Levitin haalarin lattialle ja leikkasin lahkeet reilusti poikki, näin haalari muuttui culotte -tyylisiksi ja saavat näin enemmän elinaikaa ja näyttävät muutenkin kevyemmiltä mitä pitkälahkeisina.
4. Liivihameesta toinen mekko
Tämä entinen liivimekko on minulle tärkeän ihmisen jäämistöstä pelastettu, hänen vanhoja vaatteitaan olen paljon tuunannut omaan käyttööni ja vaatteita on paljon lissäkin. Tästä ei ole alkuperäistä kuvaa enää missään mutta mekko oli kaunis mutta yläosa oli hyvin rikkinäinen. Leikkasin aikanaan liivimekosta liiviosan pois ja ompelin sopivaa resoria reunaan. Ongelma tuli vastaan siinä, etten saanut resoria koskaan niin tiukalle, että se olisi pysynyt päällä tai että olisin sen saanut helposti päälle.
Korjaus: Purin hiukan resoria saumasta auki ja pujotin leveää kuminauhaa sen sisälle. Ompelin kuminauhan sopivan mittaiseksi ja ompelin käsin resorin kiinni.
Nyt mekko pysyy hyvin päällä ja venyy sen verran, että on helppo pujottaa mekko päälle. Tämä on mun lempparimekko tänä vuonna, uskokaa pois. Toivotaan lämpimiä ilmoja vain.
*    *    *    *    *
Mikään kovin hyvä ompelijakaan ei tarvitse olla, että nämä näppärät korjaukset pystyy tekemään itse. Nämä ovat kivoja korjailuja, eikä useasti muuta tarvitakkaan kun saadaan ihan eri näköistä vaatetta hyvin helposti ja mutkattomasti. Tämä on sitä todellista shoppailua omassa vaatekaapissa…Rahaa säästyy ison pennin verran. Ja jos ei ole omia ompelukoneita, niin kirjastoista voi lainata. Ja tietenkin kannattaa katsella mitä toimintaa Asukastaloilla on. Jos löytyy kurssia sun muuta opetusta, niin mukaan vain. Itse en ihan tiedä miten Asukastalojen toimintaa pyöritetään, joten en osaa sanoa, onko maksullista vai ei. Mutta kirjastoissa nyt kuitenkin saa lainaksi koneita. Kannattaa katsoa Helmetistä missä on lähin kirjasto, jossa on ompelukone.