Syksyksi villakangasviitta
Jokunen vuosi sitten tein aika monta viittaa, joista suurin osa on tehty joksikin muuksi tai sitten annettu pois. Muutama viitta on jäänyt itselle, ihan siitä syystä, että ovat minun lemppareitani. Myös uusi tyylini suosii tietynlaisia juttuja ja viitat ovat yksi ihan ehdoton juttu uuteen tyyliini.
Haluan aina välillä nostaa vanhoja vaatteitani esiin, ihan siitä syystä, etteivät ihan unohdu ja myös omassa kaapissa ”shoppailu” on ihan valtavan mukavaa puuhaa. Sellainen oman kaapin löytö on tämä villakangasviittakin, olen todella tyytyväinen, etten tätä kesällä laittanut pois sillä nyt tätä voi käyttää oikein hyvin.
Viitta on pitkälti sellainen vaate, jota voi käyttää ihan minkä vaatteen kanssa vain. Minä useimmiten leggareiden, sillä töissä on helpointa olla pukeutunut leggareihin. Mutta mekot, suorat housut ja farkut toimii kaikki viitan kanssa. Viitan kanssa on vähän sama juttu kuin ponchojenkin…Kaikki käy.
Ompelin viitan aikanani käyttämällä Burda 8/2009 lehden kaavaa, voi olla, että saattaa löytyä myös Burdan sivuilta ladattavana versionakin. En ole tarkistanut asiaa. Kaava ei ole mikään ihan helpoimmasta päästä, sillä alla on liivin tyylinen osa ja hartioille tulee sitten viitta osa. Kaavoja on kaksi, lyhyt sekä pitkä. Nyt myös pitkä kiinnostaa minua paljon, vaikka poplarin tyylisesti totetutettuna.
Yhdet housut, kaksi tyyliä
Nyt on pitkään ollut iso juttu culotte -housut ja olen itsekkin niihin ihastunut. Ensimmäiset löysivät meille viime keväänä Kierrätyskeskuksesta ja sen jälkeen olenkin tuunannut omista vanhoista housuista helposti ja nopeasti tämän tyyppisiä housuja. Nyt muutossa keräsin laatikoista ison määrän suoria housuija, joista osa lähti suoraan Hope- yhdistykselle ja osa sitten tuunattiin vielä tähän tarkoitukseen. Kaikkia en tuunaa näin, vaan niistä tulee ihan muuta.
Culotte- housujen tekoon ei tarvita kuin sakset ja lankaa ja neula. Mikään pakko ei ole ompelukoneella edes huolitella, sillä käänteen voi tehdä kaksinkertaiseksi myös. Leikkaa ensin lahkeista sopiva määrä pois (muista kääntövara 3-4cm) ja jos ei huolittele, niin kääntövaraksi vielä 2cm. Ja silitys pitää hyvin käänteet paikallaan kun ompelee käsin lahkeet kiinni.
Culotte-housut voi pukea ihan miten tahansa ja yhdistää miten tahansa. Jokainen tyyli on oikea ja paras. Täällä on nähty monen monta erilaista tapaa pukea housut mutta nyt esittelen yhdet housut, jotka olen pukenut kahdella eri tyylillä. Vaatteille on kiva löytää erilaisia tyylejä ja monesti kaapin perukoilta löytynyt vanha vaate tulee uudelleen käyttöön kun yhdistää sen uudelleen johonkin toiseen vaatteeseen.
Suorat housut olen joskus aikaa sitten löytänyt ilmaisosastolta, en koskaan innostunut niitä käyttämään mutta nyt ne ovat käytössä. Housut ovat minulle muutaman numeron liian suuret, mutta sekään ei haittaa yhtään, näin ne ovat hyvin rennot ja niistä saa nopeasti myös vähän urheilullisemmat kun ovat hiukan liian isot.


0

