Hae
VillaNanna

Kenkäfriikin paljastus

Hei, nimeni on Melissa ja olen kenkäfriikki.

Olen viikolla penkonut jälleen kaappeja ja poistanut liian pieniä vaatteita sekä sellaisia juttuja, joita ei enää muutoinkaan ole tullut käytettyä. Eli kiertoon lähti kaksi isoa kassia kenkiä, poikien ja minun vanhoja. Käyttökelvottomiakin löytyi sen verran, että ne hävitettiin toisin. Tässä kohtaa minun ekoajattelu ei kohtaa arkea. Kengät, en vaan kykene vastustamaan niitä. Onneksi olen oppinut hyödyntämään kirppareita tässä hullutuksessani, uusia kenkiä en osta kuin äärimmäisessä pakossa, aikaisemmin olen puhunut, että minun pitäisi hankkia vaelluskengät mutta ei tarvitsekkaan kun vanhemman pojan kengät löytyi varastosta. Hän oli Lapissa vaeltamassa muutama vuosi sitten ja nämä ostettiin silloin hänelle, eihän ne mahdu pojan jalkaan enää ja kengät muutoinkin kunnossa, niin ei tarvitse minulle nyt ostaa uusia. Vaelluskengät kun ovat ainoat kengät, jotka on ostettava uutena, mutta ei nyt.

Olen kuitenkin oppinut luopumaan myös kengistäni, jos en joitain käytä ollenkaan. Siksi en enää tunne huonoa omatuntoa, vaikka välillä ostan enemmän kenkiä kuin olen suunnitellut, useasti käy kuitenkin niin, etten osta yhtään uusia kenkiä. Kirpareilta voi hankkia kenkiä todella halpaan hintaan. Useimmiten kengät ovat käyttämättömiä tai kerran jalassa olleita, paljon näkyy myös mallikappaleita myynnissä. Kierrätyskeskuksessa hinta vaihtelee 0-12€, joskus löytää kalliimmallakin. Omat kalleimmat kengät maksoivat 26€. Niistä tosin maksoikin tuon hinnan oikein mielellään.

Tänä syksynä on muutoinkin vaatekaappini kokenut isoja muutoksia, sillä tyylini on alkanut muuttua hiukan eri suuntaan mitä se on ollut. En kuitenkaan kadota kokonaan runsasta ja rönsyilevää boheemia tyyliäni vaikka pyrinkin muokkaamaan kaapin selliaseksi, että kaikki vaatteet pystyisi yhdistämään toisiinsa. Tähän mennessä minulla on ollut eri tyylin kokonaisuuksia, joita ei oikein ole tullut laitettua samaan aikaan päälleen. Toki edelleen minulla on se puoli myös jota ei yhdistetä tämän erittäin rimpsuisen tyylin kanssa. Kengät hankitaan myös niin, että sopii yleensä kaiken kanssa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

On vaikea enää edes kuvitella, että ostaisi vaatteensa tai kenkänsä mistään muualta kuin juurikin kirppareilta. Niin hienoja löytöjä tulee vastaan. Ihan uusia, käyttämättömiä ja ensi viikosta lähtien kirpparit täyttyy Black Friday -ostoksista. Se on se kaikkein kamalin asia tuossa päivässä, ostetaan mitä ei tarvita kun halvalla saa ja laitetaan eteen päin kun ei ollutkaan mitä halusi…

Pojan vanhat vaelluskengät sopii hyvin meikäläiselle…

Mukavaa lauantaita!
-Melissa-

Silmukointi on hauskaa puuhaa

Aikanaan kun harjoittelin neulomista, niin ostin alennuksesta lankoja ja neuloin helppoja neuleita, kuten tämä joulunpunainen neule. Oli helpompaa hankkia lankoja, jotka ovat menossa pois myynnistä kun ei tarvinnut pelätä sitten niin paljon sitä, että menee piloille koko juttu. Paitaa on käytetty paljon ja se on ollut monta vuotta myös tyttäreni käytössä, yli 20 vuotta vanha ja vieläkin kunnossa. Mutta paita on jo aikaansa jäljessä pahasti ja halusin hiukan piristää sitä. Mutta paita ei ole vielä valmis, kun kerran innostuin, niin paitaan tulee lisää kuvioita.

Silmukointiin tarvitsee neulan ja langan jämiä. Mallin voi tehdä mistä tahansa kiinnostavasta asiasta. Itse pyörittelin tässä muutamaa ajatusta mutta päätin tehdä lumihiutaleita. Tarkoituksena olisi vielä tehdä toisenlaisia hiutaleita hihoihin ja paidan helmaan, myös muutama raita olisi tarkoitus tehdä. Sopivat jämät vain loppui kesken, joten paita saa toimia tällaisena aluksi.
Olen aikaisemminkin jakanut silmukointi juttuja täällä sekä täällä. Niin kuin huomaatte, mitä vaan voi silmukoida, joko heti kun tekee tiettyjä juttuja tai sitten vuosien päästä. Myös ostettuihin vaatteisiin voi silmukoida halutessaan. Se tosin ei ole niin helppoa mitä oman käden tuotoksiin.

Asu on muutoinkin aika hauska, siinä näkyy niin minun kädenjälkeni kuin kirppiksen hauskat löydöt. Tämän asun hinnaksi tuli 10€ kaikkinensa. En siis laske tiettyjä juttuja hintaan, sillä ne ovat niin vanhoja, kuten alla olevan poolopaidan kangas.

Neule: Itse neulottu, tuunattu
Poolopaita: Itse tehty
Farkut: Lindex (10 vuotta vanhat)
bootsit: Ostettu Tallinnasta 2013
Toppaliivi: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
Pipo: Neulottu langan jämistä
Rukkaset: Tehty pojan vanhoista farkuista
Kylmyys on vallannut Pääkaupunkiseudun ja voikin alkaa sanomaan, että talvi on nyt tullut. Töissä jo arvuutellaan koska ensilumi sataa… Se olisikin enemmän kuin tervetullut. Tulisi hieman valoisampaa tännekkin. Koska kalsea kylmyys on kietonut meidät syleilyynsä, niin kysynkin teiltä, miten pidätte itsenne lämpimänä? Toki lämpimät villapaidat ja villasukat mutta muutoin?

P.S. Tämä tapa on nimeltään silmukoiden jäljittely, ei silmukointi. Pahoittelen väärää sanaa.