Kaksi asua, kaksi täysin eri minää
0
Tämän postauksen otsikko kertoo kaiken: Kaksi asua, kaksi täysin eri minää. Miten alaosan vaihtaminen luo aivan uuden fiiliksen työasuun ja miten toppi, josta pidän paljon mutta on jäänyt vähälle käytölle muuttuukin yllättäen lempivaatteeksi. Käsittämätön asia, mutta todellinen. Kannattaa aina siirtää takana olevat vaatteet eteen, niin myös takana olevia tulee käytettyä enemmän.
Kaksi asua, kaksi täysin eri minää
Piilossa vaatekaapissani odotti toppi, josta tuli vahingossa kesän käytetyin vaate. Sellainen löytö, jonka alkuperää ei enää muista, mutta jonka tunne muistaa täydellisesti. Kirpparilta vuosia sitten löytynyt vihreä smokkirypytetty toppi on juuri sellainen vaate. Se ei huuda huomiota, ei ole trendikkäin eikä näyttävin, mutta jostain syystä vedän sen päälleni jatkuvasti.
Ehkä siksi, että se tuntuu minulta. On hassua, miten yksi vaate voi muuttua melkein turvalliseksi paikaksi. Tämä toppi toimii jotenkin kaiken kanssa. Se mukautuu eri tunnelmiin niin hyvin, että välillä tuntuu kuin käyttäisin kahta täysin eri ihmistä kuvaavaa asua, vaikka yläosa pysyy samana. Pienet asiat muuttavat koko fiiliksen.
Rikkinäiset farkut ja glitterlenkkarit
Ensimmäisenä puin topin rikkinäisten farkkujen kanssa.
Farkut ovat joko Beyond Retron garage sale -löytöjä tai Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En enää muista varmasti, mikä on tavallaan täydellinen yksityiskohta. Parhaat vaatteet eivät aina tarvitse tarkkaa tarinaa. Riittää, että ne löytävät oikean ihmisen. Näissä farkuissa on asennetta. Repeämät, kulunut pesu ja rento istuvuus tekevät kokonaisuudesta paljon särmikkäämmän. Sama vihreä toppi ei näytäkään enää pehmeältä ja boheemilta, vaan enemmänkin vähän 2000-luvun indie-tytöltä, joka kuuntelee liian kovalla musiikkia ja löytää parhaat vaatteet sattumalta.
Puman glitterlenkkarit ovat ehkä koko asun tärkein yksityiskohta. Rakastan sitä ristiriitaa, jonka ne tuovat. Rikkinäiset farkut voisivat helposti mennä liian “perus farkut ja toppi” -linjalle, mutta glitter tekee kokonaisuudesta tietoisesti leikkisän. Se tuo mukaan vähän camp-henkeä ja muistuttaa, ettei pukeutumisen tarvitse olla liian vakavaa.
Kun lisään vielä sinapinkeltaisen neuletakin, asu muuttuu lähes Pinterest-mäiseksi, mutta ei liian silotellulla tavalla. Tässä on enemmän elämää. Vähän sotkuiset hiukset, käytetyt vaatteet, itse tehdyt jutut ja kirppislöydöt tekevät kokonaisuudesta aidon. Tässä lookissa on jotain nuorekasta ja kapinallista. Se on sellainen asu, jonka voisi pukea kirppiskierrokselle, keikalle tai pitkälle kesäpäivälle kaupungille. Se ei yritä olla siisti tai täydellinen, ja juuri siksi se toimii.
Pellavahousut muuttivat koko tunnelman
Mutta muutamaa päivää myöhemmin vedin saman topin päälleni valkoisten pellavahousujen kanssa, ja tunnelma muuttui täysin. Rakastan näitä itse tekemiäni pellavahousuja, vaikka ne ovatkin rehellisesti sanottuna vähän liian isot. Tai ehkä juuri siksi rakastan niitä. Niissä on jotain sellaista huolettomuutta, mitä en löydä istuvista farkuista. Pellava liikkuu eri tavalla. Se ei pyydä anteeksi tilaa, jonka se ottaa. Se vain on.
Asussa on pehmeyttä ja väljyyttä, mutta samalla myös rakennetta. Smokkirypytetty toppi tekee vyötärölle muodon ilman että mikään puristaa. Se on ehkä tämän topin suurin vahvuus. Se myötäilee, mutta ei vaadi täydellisyyttä. Juuri siksi huomaan palaavani siihen jatkuvasti, erityisesti nyt, kun en enää jaksa pukeutua epämukavasti vain siksi, että jokin näyttää hyvältä.
Valkoisten pellavahousujen kanssa kokonaisuus muuttuu melkein boheemiksi. Tulee vähän sellainen tunne kuin olisi matkalla torille jossain pienessä italialaisessa rantakaupungissa, vaikka todellisuudessa olen Jätkäsaaressa matkalla ruokakauppaan. Addun Stan Smithit pitävät asun kuitenkin maanläheisenä. Ne estävät kokonaisuutta muuttumasta liian “pellavahaaveiluksi”. Ilman niitä asu voisi helposti lipsahtaa liian romanttiseksi tai jopa vähän teennäiseksi.
Neuletakki muuttaa fiiliksen
Ja sitten se neuletakki.
Minun itse neulomani, vähän muhkea, vähän erikoinen neuletakki tekee koko asusta kiinnostavan. Rakastan sen hihoja. Niissä on jotain lähes satumaista. Sinapinkeltainen sävy toimii yllättävän hyvin vihreän topin kanssa, koska molemmissa on luonnollinen, murrettu sävymaailma. Yhdistelmä muistuttaa vähän loppukesän kuivaa heinää ja metsää sateen jälkeen.
Tämä asu tuntuu turvalliselta, pehmeältä ja vähän taiteelliselta. Sellaiselta, jonka voisi pukea päälle kahvilaan, hitaalle sunnuntaille tai vain päivään, jolloin haluaa tuntea olonsa mukavaksi ilman että tyyli katoaa mihinkään. Silti huomaan pitäväni enemmän pellavahousuversiosta.
Ehkä siksi, että siinä on enemmän hengitystilaa. Kirjaimellisesti ja henkisesti. Isot pellavahousut eivät yritä tehdä vartalosta tietynlaista. Ne vain liikkuvat mukana. Tässä iässä olen alkanut arvostaa sitä enemmän kuin täydellistä istuvuutta. En enää jaksa jatkuvaa vaatteiden korjailua, vatsan sisään vetämistä tai tunnetta siitä, että asu näyttää hyvältä vain silloin kun seisoo täysin suorassa.
Pellava-asussa tunnen olevani enemmän oma itseni. Rennompi. Luovempi. Ehkä jopa vähän rohkeampi, koska uskallan käyttää jotain väljää ja näkyvää ilman että yritän piiloutua. Ehkä juuri siitä oma tyyli lopulta rakentuu. Ei siitä, mikä näyttää “parhaalta”, vaan siitä, missä tunnistaa itsensä heti peiliin katsoessa.
Ja koska tiedän jo itseni, tämä toppi ei varmasti jää tähän. Seuraavaksi haluan yhdistää sen boheemiin, isohelmaiseen valkoiseen hameeseen. Näen jo mielessäni, miten smokkirypytetty vihreä toppi ja kevyt hulmuava helma toimisivat yhdessä, vähän romanttisesti, vähän vintagehenkisesti ja juuri sopivan rennosti. Veikkaan, että tästä topista on hitaasti tulossa yksi niistä vaatteista, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen ja löytävät aina uuden tavan näyttää omalta. Näin syntyy kaksi asua ja kaksi täysin eri minää.
Ihanaa perjantaita!
Seuraa minua:
Ohje ja kaavatiedot: