Hae
VillaNanna

Makeat junk journalit

Makeat junk journalit

Nämä makeat junk journalit saavat sokerihampaan kutisemaan aivan varmasti. Olen tehnyt siis kaksi junkkista konvehtirasioihin. En siis päällystänyt mitään pakettia, vaan aivan suoraan raknesin kirjan konvetirasian pakkaukseen ja näistä tuli kyllä niin herkullisia. Tällainenkin tekeminen on todella hauskaa, ei vain se, että rakentaa myös kannet itse.

Makeat junk journalit

Pienemmän ns. muistion sivut on rakennettu pakkauspaperista ja isomman muistikirjan sivut on mitä sattui nyt olemaan sivuja. Mitään ei ole ostettu, kaikki on sellaista materiaalia, jota olen säästänyt ja nyt kerännyt hyllyyn. Pienemmän idea lähti siitä, että halusin saada pakettimateriaalin hyödynnettyä jotenkin järkevästi ja näin valmistui minun ensimmäinen junkkis, jossa on vain ja ainoastaan pakkauspaperia. Tämä junkkis ei ole vielä mitenkään käytössä. En edes tiedä mitä tähän oikein haluan laittaa. On muutoinkin oikeastaan aika pieni, että jotain pientä siis tähän.

Sivujen väliin laitoin myös jämäpaperia mukaan, en ole tehnyt tähän mitään muuta. En kirjanmerkkejä, enkä mitään muutakaan. Vain tyhjät sivut. Tämä onkin minulle aika erikoinen juttu, sillä yleensä tuhtaan kirjan kimpussa pitkään koristellen ja lisäillen vaikka ja mitä. Koska normaalisti nämä eivät ole minulle kirjoittamista varten, vaan ihan muuta varten. Enemmän taidekirjoja ja fiiliskirjoja kuin päiväkirjoja.

Geisha laatikko kirjan kansiksi

Aika heti perään rakensin Fazerin geisha -laatikosta toisen kirjan. Tähän tein vähän enemmän koristuksia ja sisältöä mitä tuohon toiseen. Kirjan sivut olivat ylijäämäpaperia ja tulikin aika kiva. En toki tiedä olenko palaamassa näihin kahteen kirjaan enää mitenkään, mutta kivoja näistä tuli kuitenkin. Ensimmäiset, joiden kansia en päällystänyt mitenkään. Eli ovat vähän enemmän todellisia ja aitoja junkkiksia. Tykkäsin projektista paljon ja varmasti voisin tehdä samanlaista uudelleen. Varsinkin kun olen käyttänyt kaikenlaista jämää molempiin.

Olen todella innoissani siitä mitä kaikkea paperista voi saada aikaan ja miten paljon nuoret töissä tykkää tehdä näitä. Nytkin nuoret pyysi, että kevätkaudella palataan syksyllä tehtyihin päiväkirjoihin ja tehtäisiin lisää juttuja niihin. Minä olen heti hommassa mukana mielelläni. Ehkä vähän ommellaan tällä kertaa ja tutustutaan paperin luonteeseen näin muutenkin.

Makeat junk journalit

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Roska on kaveri

2 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Aika ihanat💗

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *