Hae
VillaNanna

Syksyn tuntua Porvoossa

Syksyn tuntua Porvoossa

Viime sunnuntaina syksyn tuntua oli jo ilmassa kun lähdimme viettämään yhteistä aikaa Porvoon vanhaan kaupunkiin. Porvoo on meillä joka kesäinen paikka, mutta tänä kesänä emme sinne menneet, tästä syystä mies ehdotti, että lähdetään käymään ja mennään syömään.

Syksyn tuntua Porvoossa

Tultiin Porvooseen aika myöhään iltapäivästä, joten oikeastaan kaikki paikat olivat suljettu, joitain turisteja vilisteli siellä täällä ihmettelemässä tätä suloista pientä paikkaa. Me lähdimme vanhan kaupungin laitamille kävelemään ja löydettiin meille ihan uusi asia nimittäin Porvoon linnanmäki. Sinne piti siis sukeltaa katsomaan vähän historiikkia tästä alueesta. Eihän siellä enää mitään muuta ollut kuin kumpu mutta uutta opittiin paljon.

Se olikin sitten tämän reissun ainut yleissivistävä pyrähdys ja kun laskeuduimme kumpareelta alas, alkoi massukka kurnia sen verran voimalla, että päädyimme linnanmäen läheisyydessä olevaan ravintola Saltiin. Tässä paikassa emme olekkaan vielä olleet, joten innolla tutkimme ruokalistaa. Päätimme ottaa koko menuun, sillä heillä oli juuri vaihtunut syysmenu, pakko oli maistaa. Ja voin muuten lämmöllä suositella tätä ravintolaa, hyvää ruokaa, hyvä tunnelma ja aivan ihana henkilökunta.

Syksyn tuntua Porvoossa Syksyn tuntua Porvoossa

Linkki ravintolan sivuille.

Menu ei ollut kauhean kalliskaan ja maku oli todella hyvä. Nautin jokaisesta palasta minkä suuhuni laitoin, samalla suunnittelimme seuraavaa matkaa, milloin ikinä se sitten onkaan ja muutenkin otettiin ihan rennosti. Arki on meillä niin kauhean hektistä, emmekä niin hirmuisen paljon toisiamme nää viikolla. Tämä oli kyllä aivan ihana irtiotto, vaikka ei koko päivää kestänytkään.

Syksyn tuntua Porvoossa Syksyn tuntua Porvoossa Syksyn tuntua Porvoossa

Syksyinen päivän asu

Minulla oli jo aamusta lähtien tarkka visio siitä, millaiseen asuun sonnustaudun, kun lähdemme Porvoon katuja kulkemaan. Sateisesta päivästä huolimatta päätin laittaa sellaisen asun, joka on enemmän siirtymäasu tulevaan syksyyn. Sillä ihan vielä ei ole niitä kurjia syksyisiä päviviä, mutta pian nekin tulee. Tosin, minulla on vielä kaikki ihanat syys -ja talvivaatteet varastossa, joten on ihan pakko yrittää pukeutua lämpimästi kesävaatteilla.

Asu:

  • T-paita: Prisma
  • Farkkuliivi: UFF
  • Hame: Itse tehty ilman kaavaa
  • Trenssi: UFF
  • Vyölaukku: Globe Hope
  • Kengät: Dr Martens

Olin juuri perjantaina ollut ottamassa uusia tatuointeja ja sain ihoteipistä kauheat allergiaoireet, joten oloni oli todellisuudessa ihan hirvittävä. Ihoni sattui, kuumotti ja teki mieli repiä ne osat ihosta pois, jossa teippiä oli ollut. Tatuoinnit siis voivat hyvin, mutta iho ympärillä oli kauheassa kunnossa. En varmasti unohda tuota koskaan. Onneksi nyt iho on jo paremmassa voinnissa, eikä ihoteippien jälkiä enää oikein ole. Mutta vaikka olo oli kurja, niin nautin silti tuosta reissusta. Oli tosi kivaa olla vain yhdessä.

Syksyn tuntua Porvoossa Syksyn tuntua Porvoossa

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Aurinkoinen Porvoo

Ex tempore reissu Porvooseen

Kaunis Porvoo

Loman viimeinen päivä

2 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Porvoon Vanhakaupunki on aivan ihana!
    Se onkin outoa, että vaikka turistisesonki ei ole millään tavalla ohi, moni paikka menee kiinni tosi aikaisin. Onneksi edes jokunen ruokapaikka löytyy. Ja kiitos ravintolasuosituksesta! Pidetään mielessä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *