Hae
VillaNanna

Ostolakon vaikutukset meidän perheessä

Millaiset ovat ostolakon vaikutukset meidän perheessä? Onko tästä mitään hyötyä ja onko tämä kannattavaa?

Ostolakon vaikutukset meidän perheessä

Aloitin tammikussa ostolakon ja raportoin joka kuukauden viimeinen päivä miten homma etenee kuukauden aikana. Joka kuukausi ymmärsin uutta mutta ostoksia tuli tehtyä tarpeeseen ostolakosta huolimatta. Kesän aikana olen asiaa pähkäillyt ja miettinyt ylipäänsä sitä, että olenko parempi ihminen kun en osta mitään? Koitan jotenkin saada omia ajatuksiani nyt tähän postaukseen.

Ostolakon raportit

Olen kesän aikana tehnyt päätöksen, ettei ostolakko jatku enää pidemälle. On turha jatkaa haastetta, sillä sellaisena kuin sen suunnittelin, ei toteudu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten välitä enää yhtään asiasta. Tarkoitus on jatkaa aloitettua matkaa, jonka aloitin vuosia sitten ja lisätä tämän haasteen aikana opitut asiat mukaan. Myös Zero Waste -ajattelu tulee voimakkaana mukaan käsityön puolelle. Ylipäänsä ostolakon vaikutukset meidän perheessä ovat olleet suuret. Myös pojat miettivät tarkkaan ostopäätöksiään, vaikka en pakota heitä ostamaan kaikkea kirppareilta. He siis tekevät hankintoja sekä että. Vanhempi mieluiten tilaamalla, jonka vaikutuksista olemme puhuneet hänen kanssaan myöskin. Eli kyllä, ostolakon vaikutukset meidän perheessä ovat sellaisia, että voidaan sanoa, että suunta on oikea.

Ostolakon vaikutukset meidän perheessä

Mitä opin?

Opin olemaan entistä tarkempi siitä mitä kaappiin tarvitsen ja mitä vaatteita minun tulee käytettyä eniten. Olen vaatefriikki ja kerään niitä, joten on aika itsestään selvää, että minulla niitä vaatteita on. En myöskään ole minimalisti, eikä minusta sitä tule. Se aiheuttaa niin paljon stressiä ja itsensä soimaamista, että olen jättänyt moisen kokonaan pois ajatuksista.

Minun vaatekaappini on runsaudensarvi ja kengät ovat suurin keräilykohteeni. Ja näin saa ollakkin. Tärkeintä on se, että mistä ostan, mitä ostan ja millaista materiaalia. Tärkeää on myös tarve. Koska olen tunnepukeutuja, jolla ei ole vain yhtä tiettyä tyyliä, vaan minulla on monen monta erilaista tyyliä, joita käytän eri tilanteissa, niin vaatetta ja rompetta pitää olla. Tärkeintä tässäkin on se, että käytän ne itse loppuun asti, kuin se, että roudaan niitä pitkin pitäjää.

Jos ja kun näitä tilanteita on, jolloin tyhjennän kaapit ja laitan vaatteita kiertoon, lähtevät ne suoraan Hope -yhdistykselle, joita ei tulla enää käyttämään ja joita ei kannata lähteä tuunaamaan. Tässä kohtaa on siis vielä tekemistä. Eli ettei kaappiin tule mitään sellaista, joka unohtuisi kaapin perukoille. Tämä on tuonut minulle uudet työkalut avuksi, miten hyödyntää kaapin herkkuja uusilla tavoilla.

Niin kauan kuin vaatteelle/tavaralle on oma paikkansa, niin kauan en huolestu liiasta tavaramäärästä. Ei se määrä minusta parempaa tee. Jatkossakin pyrin siihen, etten osta uusia vaatteita mistään vaatekaupasta tai ylipäänsä uutena. Toki jos kirpparilta löydän uuden vaatteen, joka selkeästi on ensin ostettu tarpeeseen mutta jäänyt käyttämättä, ostan sen. Se on aina ekologisempi vaihtoehto kuin oikeasti uuden hankkiminen. Enkä tarkoita näitä krääsälooseja, joita monissa itsepalvelukirppareilla on.

Lyhyesti
  • Mistä ostan
  • Mitä ostan
  • Mihin tarpeeseen
  • Mihin lahjoitan
  • Pukeutumisen työkalut

Olenko parempi ihminen?

Olen ihan täsmälleen sama ihminen kuin tammikuussa, kun päätin lähteä soitellen sotaan. Sillä tavoin olen parempi, että olen oppinut asioita ja ottanut niistä onkeeni. Mutta ei ostamatta jättäminen tee minusta mitenkään parempaa. Olen törmännyt siihen ajatteluun, että kun ei osta mitään, niin ei tarvitse enää ajatella mitään. Uskonnollinen askeettisuus on muuttanut muotoaan, mutta onko se lopultaan mitenkään hyvä juttu? Uskon jokaisessa asiassa tasapainoon. Tämän vuoksi valitsen järkevän kuluttamisen. Minulla oli ennen haastetta monta kuukauttakin väliä, ettei tullut käytyä kirppareilla, mutta heti kun aloitin tämän projektin, niin tarpeita alkoi nousta esiin. Toki hyvä kysymys on se, että ovatko nämä olleet todellisia tarpeita. Se nähdään tässä ajan kanssa. Tostaiseksi ovat olleet.

Tärkeää on myös se, että tiedostaa itse miksi lähtee ostolakkoon, mitkä ovat sen vaikutukset. Olen törmännyt tässä siihenkin, että ostolakkoon lähdetään vain muiden vuoksi, voidaan silotella ja sanoa muille, että sä oot ihan paska, mut mä oon hyvä kun en osta mitään. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus.

Onko minulla vaatteita yli tarpeen? Kyllä, niitä on ja paljon. En koe olevani siltikään huonompi ihminen kuin se, joka ei osta koskaan mitään tai ostaa vain jos sattuu tarvitsemaan, kun vanhat kengät menee rikki yms. Minulle on tärkeää, etti minun tarvitse mennä ostamaan rikkoutuneiden tilalle kenkiä, kun voin ottaa kaapista toiset. Ja on aikoja jos en löydä kirppareilta mitään, edes tarpeeseen, niin se on ok. Tätäkin tapahtuu oikeasti paljon. Työvaatteita ei tarvitse miettiä ollenkaan nyt syksyllä, kun kaikki löytyy mitä tarvitaan ja vapaa-aikaan on sopivasti, muutama asia puuttuu, niin kuin olenkin tuossa sanonut.

Onko kokeilu kannattavaa?

On, aina kannattaa haastaa itsensä mukaan monissa asioissa. Ostolakko on vain yksi sellainen. Ostolakon vaikutukset näkyvät monin tavoin. Oma ostokäyttäytyminen on vain osa kokonaista vaikutusta. Ekologisesti ajatellen on tärkeää, että vähentää ylimääräistä kulutusta, mutta tärkeää olisi miettiä myös miten kuluttaa ja mistä hankinnat tekee. Minulle uusi tuote on aina rasite luonnolle, oli se sitten miten ekologisesti tahansa tuotettu. Kierrätetty on aina ekologisin.

Jokainen meistä kuitenkin valitsee sen oman tapansa, kumpi on itselle parempi tapa kuluttaa. Ostolakon vaikutukset näkyvät silti lyhyellä tähtäimellä sekä pidemmällä. Se on sen tarkoituskin, mennä itseensä ja tutkia itseään ja omaa käytöstään, omaa suhtautumista ostamiseen, sekä tuotteisiin. Mutta itseään ei kannata hukuttaa kuitenkaan. Minulle siis ostolakon vaikutukset näkyvät lyhyesti mutta ytimekkäästi, suon itselleni kuitenkin asioita, tiettyyn rajaan asti. Sitä rajaa ei ole ylitetty vuosiin, eikä sitä ylitetä.

Nautinnollista viikkoa kaikille!

-Melissa-

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Aikaisemmin tuunatun uudelleen tuunaaminen, onko se järkevää tai mahdollista?
  • Kyllä, tuunatun mekon uudelleen tuunaus kannattaa ja on mahdollista!

Joskus käy niin, että ajatus jostakin tietystä mekosta iskeytyy päähän ja sen sitten toteuttaa ja lopputolos on sellainen, ettei vaatetta koskaan tule käyttämään ja se jää joko suoraan tuunauskasaan tai sitten kaapin perukoille unohduksiin. Sellainen mekko oli tämä mekko, josta nyt täällä blogissa kerron.

Postauksessa kerrotaan myös Helsingin ihanasta puistosta, joka on hieno paikka vaikka Instakuvien ottamiselle. Tai näin vaikka blogiin asukuvia. Strömbergin puiston tarinaa voit lukaista täältä.

Kuvauspaikkojen etsiminen on aina oma juttunsa. Joskus retkeillään samalla, joskus tehdään muita reissuja samalla. Koskaan ei kuitenkaan vain mennä kuvaamaan pelkästään, vaan katsomme muita juttuja myös mitä voimme samalla kertaa tehdä. Kuten tällä reissulla kävimme kirpparilla sekä syömässä. Niistä en kuitenkaan tässä tarinassa kerro.

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Onneksi tämä tuunaus homma on sellaista, että on todella helppo tuunata jokin asia uudelleen, jos homma ei toimi niin kuin alunperin ajatteli. Näin tuunattu mekko tuunataan uudelleen entistä paremmaksi ja sellaiseksi, että siitä tuleekin se oma ihana mekko!

Mekko on vuoden 2017 läjäprojektin tuotoksia ja joutui heti kuvien jälkeen laatikko ööhön odottamaan ideaa. Nyt kasaprojektin alussa nappasin mekon mukaan tuolta laatikosta, sillä päätin, että se muokataan käyttöön tämän uuden projektin aikana ja onneksi näin tein. Koska mitään muuta en keksinyt, niin kaivoin erilaisia jämiä lisää kasasta ja kaivoin myös luottokaavani esiin. Näillä materiaaleilla syntyi ihan uusi mekko ja mekko onkin sitten yksi lemppareistani.  Mekon kaava on tuttu Burda 5/13.  Käytän yleensä vain tuon yläosan kaavan ja alaosa tulee sitten sellaisena kuin tulee. Näin saan monen näköistä mekkoa tehtyä tällä samalla kaavalla. Haluatteko nähdä kaikki mekot, jotka on tällä kaavalla tehty? Sellaisen postauksen voin tehdä vielä ennen kuin kesä loppuu.

Mekko on alunperin kasattu kaikista läjän jämistä ja rikkinäisestä mekosta. Ja mitään ei jäänyt jäljelle vanhasta, käytin kaikki, myös vinonauhat, jotka tilkuista tein purin ja käytin uudelleen ja tosiaan josuin hiukan myös lisäämään muita jämiä, jotta sain ajatukseni esiin.

Mekko on nyt monin tavoin tyylillisesti minun juttuni. Ihanan tyttömäinen ja rempsuinen. Mitä mieltä olette, onko parempi nyt kuin aikaisemmin?

Tuunattu mekko tuunataan uudelleen

Tuunattu mekko tuunataan uudelleenTuunattu mekko tuunataan uudelleen

Asun hinta

Minulle yksi asia, josta tykkään on se, että mietin asuni hintaa. Kyllä vain. Minusta on todella mielenkiintoista nähdä miten halvalla voi saada asun aikaan laadusta tinkimättä. Tämän asun hinta on siis 9€ kokonaisuudessaan. En siis mitenkään laske noiden materiaalien hintoja, se on aika turhaa. Osa on ilmaisosastolta, joukossa on myös minun mekkoni, jota en mitenkään enää saanut päälleni mutta koska pidän sen kuosista, niin laitoin sen paloiksi ja tein uusia juttuja siitä. Mekosta löytyy myös kangasta, jota olen joskus ostanut, noin 14 vuotta sitten. Kangas oli jokin mielenhäiriö, sillä en edes pidä koko kankaasta. Sitä kuitenkin nyt on monessa vaatteessa, kun olen koittanut saada sen tuhottua.

Kuvissa vilahtava neuletakki on löytynyt joskus aikaa sitten myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Se sopii hyvin tällaisten mekkojen kanssa.

Mutta halpa asu kuitenkin tuo 9€ ja tästä on hyvä jatkaa tätä ajatusta, että halvallakin voi pukeutua laadusta tinkimättä. Vai mitä mieltä olette?

Strömbergin puisto

Tämä puisto on kyllä yksi mielenkiintoisimmista Helsingissä. Hyvin kaunis ja erilainen mitä monet muut puistot on. Puistossa on kivasti tekstuuria, joita on helppo hyödyntää erilaisissa kuvauksissa. Olenkin Instassa jonkin verran hyödyntänyt tämän puiston monipuolisuutta. Puistosta on minulta myös kyselty paljon sen jälkeen kun ensimmäisen kuvan julkaisin alueesta. En kuitenkaan ole juurikaan lukenut tästä puistosta mitään, sen vaiheista tai rakentamisesta.

Mutta tällä tavoin tutustuu helposti myös eri asuinalueisiin, Pitäjämäki ei ole enää minulle mikään mörkö, mikä se on ollut ja kiinnostavaa on myös miten aluetta rakennetaan nyt. Saa nähdä miten puiston alueen ympäristö muuttuu. Tällainen muuttuminen kiinnostaa minua paljon.

Oikein ihanan aurinkoista päivää teille kaikille!

-Melissa-