Hae
VillaNanna

Miten pääsiäinen meni?

Miten pääsiäinen meni?

Miten pääsiäinen meni? Sainko kohtauksia, vai joko nousin ylös sängystä? Meidän erilaisesta pääsiäisestä kerron tässä postauksessa ja seuraavassa taas palataan vanhoihin juttuihin. Minun vointejani on kyselty paljon ja varsinkin Instassa on ollut kuvia ja fiiliksiä tästä pitkästä viikonlopusta, joten kerrotaan ne täälläkin.

Miten pääsiäinen meni?

Miten meni? Noh, tässähän tämä meni. Oli pitkä viikonloppu, sai levätä ja puuhata oikein kunnolla. Pelattiin Cluedoa, Härdellin isoisäkin tuli pelamaan meidän kanssa, ulkoilin heti kun kykenin. Olin hyvin rauhaton, kun olen vielä aika poikki, enkä jaksa samalla tavalla kuin ennen kohtauksia. Tässä on myös itketty kiukusta, surusta ja pelosta, hetken päästä nauraa rätkätetty koko asialle. Olen käynyt tunteita läpi sellaisella vauhdilla, että hirvittää.

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten olen nyt pari päivää ollut kivuttomana ja näin pääsee vähentämään lääkitystä. Vielä ei kaikkea pääse tekemään mikä harmittaa ja väsymys tulee aika nopeasti vielä. Mutta tärkeintä on se, että kipuja ei ole enää. Toivottavasti ei tule takaisin ja kaikkein tärkeintä olisi, että nuo kohtaukset jäisivät pois kokonaan.

Sain neuloa ja pian valmistuikin jämälangoista ihana slipoveri…Taas! Kyllä, nyt niitä tulee pari liukuhihnalta. Kelit kyllä hemmotteli meitä ja saimme nauttia lämmöstä ja auringosta koko pääsiäisen. Oli niin ihana aamusta kuunnella lintujen sirkutuksia ulkona. Siihen oli ihana herätä, se kertoo meille kesän olevan jo lähellä. Vohveleita sain syödä vatsan kyllyydestä.

Mitä me sitten tehtiin?

Härdelli katosi kavereiden kanssa yökylään yhden kaverin luokse tuossa perjantaina. Lauantaina olin ensimmäisen kerran ulkona sitten sairaalan. Se olikin raskas reissu. Vaikka vain hyppäsin autoon, käytiin kuvaamassa mun hieno paita, jonka ompelin tässä kohtausten lomassa ja haimme noutoruokaa JustVegestä, niin olin niin poikki kun tultiin kotiin, etten jaksanut yhtään mitään sen jälkeen. Söin, menin sänkyyn nukahdin ja heräsin kipuun.

Seuraavana päivänä heräsin kivuttomasti ja halusin lähteä pienelle happihyppelylle jälleen. Ihana keväinen keli sai minut tervehtymään nopeasti, tai siltä se tuntui kun auringon säteet kutittivat kasvoja ja lämpöinen tuuli puhalsi kivut pois. Haltialan herkullinen soppa ja munkit piristi kummasti väsynyttä mieltä ja pitivät hyvin pääkivun poissa. Totuus on kyllä se, että poltin kieleni ja kitalakeni sopalla sen verran, että kaikki maailman asiat katosi hetkessä.

Ihanin seikkailu oli sunnuntaina kun lähdimme mieheni kanssa pikkuiselle sunnuntai kävelylle Vanhan kaupungin koskelle. Jälleen ihana ilma hoiti minua ja kietoi lämpöiseen syleilyynsä. Hyvät kelit auttavat tervehtymisessä todella paljon. Samalla reissulla maisteltiin itse tehtyjen donitsien rapeaa makua ja kotona kokkailtiin herkullista paistettua nuudelia. Niin mahtavaa.

Maantaina lähdin miehen kanssa tallustelemaan Aurinkolahden rannalle. Ihmisiä oli valtavasti. Heti kun aurinko paistaa ja on lämmintä ihmiset kömpii koloistaan ulos nauttimaan ihanasta maailmasta ympärillään. Näin teimme mekin. Kotiin päin kun mentiin kaarrettiin Mustapekkaan hakemaan pakastepitsaa. Meillä kun oli pelipäivä ja Cluedoa tulisi pelamaan myös Härdellin isoisä.

Miten teillä meni pääsiäinen?

Miten pääsiäinen meni? Miten pääsiäinen meni?

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Kummalliset kohtaukset pelästyttää

Kummalliset kohtaukset pelästyttää

Kummalliset kohtaukset alkoivat jo perjantaina ja lopulta lauantai illalla tuli ambulanssi hakemaan meikäläistä ja veivät suoraan Malmin sairaalan päivystykseen. Tänään haen apteekista lääkkeet ja jos jaksaisi hiukan liikkua muutenkin.

Kummalliset kohtaukset pelästyttää

Mitä kumman kohtauksia sitten sain? Perjantaina olin töissä tekemässä kesälle näytekappaletta meidän kurssille ja kuin tyhjästä tippui kädestä tavarat ja iski kammottava kipu takaraivolle. Mies toi lopulta minulle särkylääkkeen ja tilanne rauhottui. Sama toistui lauantai aamupäivästä, mutta voimakkaammin ja särkylääkkeen vaikutus alkoi tuntua puolentoista tunnin jälkeen särkylääkkeen oton jälkeen. Tässäkin tapauksessa minulta ensin putosi tavarat käsistä. Illalla sain jälleen tällaisen kohtauksen, ensin putosi tavarat kädestä ja samalla iski kammottava kipu takaraivolle, mutta tällä kertaa kohtaus oli niin paha, että mies soitti ambulanssin.

Pahoinvointi alkoi kun nousin ylös ja pinnistin itseni kulkemaan ambulanssiin. Juoksinkin vessaan, lopulta sain tipan käteen ja lähdettiin liikkeelle. Pahoinvointi jatkui ambulanssissa ja myös sairaalassa. Sain valtavan määrän lääkettä ja passituksen aivokuvaan. Epäiltiin aivoverenvuotoa ensin. Kun lääkkeet alkoi vaikuttamaan torkahdin peiton alle. Heräsin kylmään horkkaan. Tähän mennessä olin hikoillut kuin pieni pesusieni, koska kipu oli valtava. Itkin vain hiljaa.

Mitä epäillään?

Aivoverenvuoto on nyt suljettu pois. Päästä ei löytynyt mitään merkkejä aivoverenvuodosta tai mistään muustakaan, joka kertoisi mistä tällaiset kohtaukset johtuisi. Eli epäilys on, että tämä on minulle uudenlainen migreenikohtaus. Yleensä kykenen ennakoimaan migreenikohtaukseni, ne menee samalla kaavalla aina. Tämä kohtaus oli jotain aivan erilaista ja todella pelottavaa. Sain lääkityksen nyt ja katsotaan miten se tehoaa. Näitä kohtauksia nyt seurataan muutoinkin, että jos näitä vielä tulee, niin aletaan tutkia tarkemmin mikä on homman nimi. Lääkäri mietti myös sitä mahdollisuutta, että mulla on niskassa jotakin. Sekin voisi pitää paikkansa kun miettii työasentojani. Ompelua ja askartelua, vaikka työasentoon on huomioitu erittäin tarkasti töissä.

Nyt siis mennään päivä kerrallaan katsotaan mistä tällainen voi johtua. Toivottavasti näitä ei tule enää yhtään enempää. Tällaiset kohtaukset ovat järkyttäviä. Yhtään en halua näitä enää. Sairaalasta pääsin noin 05.00 sunnuntai aamulla ja sairaalaan jouduin noin 22.00 ja tästä ajasta olin torkkunut noin kolme tuntia. Vuoteessa en ollut, vaan tuolissa, jonka sai makuuasentoon. En saanut myöskään olla ihan makuulla, koska pahoinvointi oli niin kova ja minulla on voimakas refleksi siihen, että tyhjennän vatsani yläkautta pussiin. Oli siis hiukan hankala nukkua voimakkaissa valoissa. Peitto vaan pään yli ja silmät kiinni.

Rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest