Hae
VillaNanna

Vanhoista tekstiileistä pestäviä pesulappuja

Minulle on yksi asia todella tärkeä ja se on nämä pestävät pesulaput. Meillä ainakin näitä tulee paljon käytettyä ja tekstiilejä, joista tehdä näitä tulee koko ajan tuunauskasaan. Ja vaikka itse ei kaikkea tarvitse, ne voi laittaa lahjaksi, varsinkin sellaiselle henkilölle, joka näitä arvostaa.
Nämä pesulaput on tehty vanhasta pyyhkeestä sekä minun vanhoista pöksyistä. Aikanaan oli kovasti muotia froteiset pöksyt ja tietenkin minä tein sitten itselleni valkoiset sekä mustat pöksyt. Molempia pöksyjä on käytetty niin paljon, että olivat jo niin venyneet ja vanuneet, että päätin luopua niistä nyt vihdoin. Housujen tilalla sain pehmeät pesulaput, joilla on kiva hoitaa kasvoja ja poistaa meikit. Peukku näille.

Ihan paras tapa kierrättää omat tekstiilit, on tehdä niistä käyttöön jotakin uutta. Yksi tapa on tehdä kudetta, josta sitten tekee mattoja tai laukkuja tai mitä ikinä nyt kuteesta voikaan tehdä ja toinen tapa on valmistaa erilaisia kestotuotteita. Toki myös uusia vaatteitakin, mutta näihin edellämainittuihin kannattaa käyttää juuri niitä tekstiileitä, jotka ei enää vaatteeksi sovellu. Kuten nyt nämä minun pesulappuni. Ihan parasta, säästyy luontoa sekä rahaa ihan kunnolla, kun tekee siitä mitä sattuu olemaan kaapissa ja näin ei tarvitse roudata tekstiilijätettä yhtään mihinkään, vaan ottaa ne käyttöön uudessa muodossa.

Miten tällaiset sitten tekee?

Ota juomalasi ja piirrä lasin avulla paperille ympyrä. Ota tekstiili esille ja leikkaa tekstiilin paksuudesta riippuen yksi tai kaksi palasta kaavan avulla. Ompele kappaleet yhteen, joko tavallisella koneella (jokin kiva koristetikkaus reunaan) tai sitten surautat saumurilla menemään. Pujottele saumurin langanpätkät ompeleeseen ja leikkaa ylimääräinen pois. Helppo tehdä samalla kertaa isompi satsi.
Materiaaliksi sopii joustofrotee, frotee, sametin kaltainen frotee, trikoo, flanelli sekä pehmeä puuvilla tai bambu. Itse tykkään tehdä kaksikertaiseksi laput, silloin ovat sopivan jämäköitä mutta ihanan pehmeitä. Suosittelen omeplemaan samalla kertaa vanhasta pitsiverhosta pesupussin, johon voi laittaa suoraan käytetyt pesulaput odottamaan pesua. Itse pesen pesulaput samalla kertaa pyyhkeiden sekä lakanoiden kanssa.

*    *    *    *    *

Kankaiden lisäksi pesulappuja voi tehdä langasta, siihen hommaan sopii hyvin puuvilla/bambu -lanka, tai itse ainakin pidän kyseisen langan pehmeydestä. Jälleen teen kaksinkertaisena homman ja varsinkin langalla tehtynä pesulaput tuntuvat ihan pumpulille.
Nämä erilaiset kestopesutuotteet sopivat myös erittäin hyvin lahjaksi, lahjan mukaan voi tehdä kotikosmetiikkaa myöskin. Lopputuloksesta ei aina osaa sanoa, onko se ostettu vai itse tehty. Voi kelvata jopa sellaiselle, joka ei arvosta käden taitoja ollenkaan. Laitan teille vinkkinä linkit, joissa voitte käydä napsimassa ideoita omiin lahjoihin.

 

 

 

 

Aurinkoista päivää kaikille!
-Melissa-

Viimeinen vapaa

Huh, kylläpä kuulostaa niin lopulliselle tuo viimeinen vapaa, seuraavia vapaita kun kovasti jo odottelen, nekin kun on jo nurkan takana…Saatiin miehen kanssa vähän aikaa kahdestaan ja hypättiin pyörien selkään ja polkastiin Helsingin Vanhaan kaupunkiin ja tietenkin meidän lemppari ravintolaan Koskenrantaan. Ensin piti ottaa vain lasi viiniä ja hengähtää mutta sitten alkoi tehdä mieli huikopalaa ja tietenkin jälkkäriä myös. Päätettiin kuitenkin ottaa yhteisesti annokset, sillä Koskenrannassa huikopalat ovat isoja. Joten me kyllä kehtaamme ottaa ne yhden henkilön sapuskat ja nauttia niistä yhdessä. Tällä kertaa haluttiin myös sirkkoja proteiiniksi ranskalaisten viereen.
Ollaan monet kerrat todettu, ettei kannata pyöräillessä syödä mitään kunnon ruokaa, kun ei me jakseta millään ajaa enää kotiin kun massu on täynnä. Nyt oli ihan hyvät annokset ja sellaiset mikä antoi lisäpotkua kinttuihin.
Ihana katsella miten ihmiset nauttii elämästään monin eri tavoin: Toiset istuskeli ravintolassa, toiset juoksi tai käveli, toiset pyöräili, toiset kalasti. Niin monen monta aktiviteettia tällaisella kelillä Helsingissä. En kyllä tosiaan vaihtaisi tätä kaupunkia yhtään mihinkään muuhun. Niin monenlaista täällä on. Oli ihana nähdä miten eri ikäisiä oli kokoontunut pelaamaan koripalloa rannalle ja miten puiden silmut oli vihreänä. Niin paljon muuttuu ympäristö hyvin pienessä ajassa.

Minun Helsinki on tällainen, peltoa ja puutaloa. Vähän maalaisromantiikkaa keskellä kaupunkia. Se muuten on aika hassua, että ihan ydinkeskustan läheisyydessä on tiloja, on lehmiä ja hevosia. On kasvimaita, joissa asukkaat voivat kasvattaa omia herkkuja tai kukkia. Sellaisen palstan kun itselle saisi…Olisi niin kivaa kasvattaa omat perunat ja porkkanat..Ehkä joskus vielä sekin onni ja autuus meille suodaan.

Mukavaa viikkoa!
-Melissa-