Hae
VillaNanna

Joulumuorin omat sukkaset

 

Sukkaprojekti on jättänyt jälkensä meidän perheeseen monin eri tavoin. Sukkia tulee tehtyä hiukan puolivahingossa erilaisista jämistä jokaisen ompelukerran jälkeen. Upeista joustosamettileggari kankaastani jäi hieman paloja jäljelle ja siitä sainkin tehtyä sukkaprojekti 3 -ohjeen mukaan joulumuorille hauskaset sukkaset joulupäivän rientoihin.
Sukat onnistuivat juuri sen verran mitä odotinkin. Yllättävän kivat jalassa vaikka ovatkin joustosamettia ja keinoturkista.

Jouluaiheisia postauksia on tulossa nyt enemmänkin vaikka aluksi olin toista mieltä asiasta. Eli jos jouluaiheet kiinnostaa niin kannattaa pysyä linjoilla tarkkailemassa. Koitan sitä ennen saada itsenäisyyspäivä-asu postauksen uunista ulos mahdollisimman pian. Eli muistutan nyt kaikkia siitä, että olen pyytänyt seuraajiani eri somekanavissa osallistumaan asuni valintaan. asun ainoa kappale, jonka esittelin oli valkoinen tyllihassutus, jonka olen tehnyt verhosta ja t-paidasta. Muutama asia vielä uupuu asusta, jotka valmistuvat ihan nyt tänään tai huomenna. Kuvat tulevat sen jälkeen kyllä nopeasti. Käykää kurkkaamassa tai muistuttamassa mistä olikaan kyse. KLIK!

 

 

 

Mukavaa lauantaita kaikille!
-Melissa-

 

Jouluruoka on hyvää vielä seuraavanakin päivänä

Kohta se joulu jolkottaa ja erilaiset joulu-ja ruokaryhmät somessa esittelee parhaat jouluherkkunsa. Kun herkut on syöty ja jämät jää niin alkaa suunnaton pähkäily, että mitäs sitten. Monet kertoo, että heittää surutta loput sapuskat roskiin, toiset taas loihtii mitä ihanimpia ruokia jouluruokajämistä.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Itse kuulun siihen ryhmään, joka tekee pienimmästäkin jämästä jotakin herkullista ja hyvää, en kestä ollenkaan sitä hävikkiä, jota tulee oikeasti aina. Mutta häviruokaideoiden maailma on antanut minulle valtavasti uusia ideoita miten tuunata eilinen ruoka ihan uudeksi kokonaisuudeksi ja olen alkanut itsekkin kokeilemaan hyvin mielikuvituksellisesti kaikkea mahdollista niistä materiaaleista mitä kaapissa sattuu olemaan ja täytyy sanoa, että tällä tavoin olemme säästäneet ison määrän rahaa sekä myös aikaa. Nimittäin useasti jo valmiit jämät ovat niin valmiit, että paljoa ei tarvitse tehdä, että sen saa uudeksi ruuaksi.

Koska tuo joulu tulee ja se hetki kun alkaa miettiä, että mitäs sitten niin laitan jo nyt minun viime vuotisia ideoita teille esille tänne, voitte helposti ja nopeasti napata ideat talteen kun hävikkiruoka aamu koittaa. Meillä hävikkiruokapäivä koittaa viimeistään välipäivinä ja se on kestänyt yleensä uuteen vuoteen asti, jolloin viimeiset jämät otetaan käyttöön ja tehdään Uuden vuoden illallinen niistä antimista mitä sattuu jääkaapissa ja pakkasessa enää olemaan.

1. Lanttupihvit

Kaapista tarvitaan kalkkunaa, salaattitarvikkeita, joululimpun loppu ja tietenkin lanttulaatikon jämät. Meidän loppu laatikosta saatiin juuri nippa nappa kuusi pihviä. Muista! Pihvejä kannattaa antaa paistua rauhallisen pitkään, että onnistuvat. Eikä muuten maistu yhtään lanttulaatikolle!

Tähän ei kaapista tarvita kuin se perunalaatikko. Tarjolle kannattaa toki laittaa leikkelelautasen ja juustolautasen loppuja ja se loppu glögi lämmitää mikä unohtui kaappiin.

Tämä taitaa olla monien juttu joulun jälkeen. Meillä ainakin. Saa hyvin tuhottua niin leikkeleitä kuin juustojakin. Tulee myös aina erikoisen makuisia pitsoja. Tässä on sekin hassu juttu, että lähes aina keitän tomaattikastiketta liikaa ja siitä saa tehtyä keittoa. Eli todellinen hävikkilounas tulee näistä tarvikkeista. Huom! Tomaattikeittoon voi helposti upottaa maustetut sulatejuustojen jämät. Parhaat maut ovat tietenkin valkosipuli sekä yrtti.
Jos tavallinen pitsa ei maistu, niin toinen vaihtoehto on calzone. Sen sisälle saa piiloitettua vaikka mitä herkkua, katkaravuista kinkkuun. Kannattaa kokeilla. Suosittelen.
Meillä jouluateriaan kuuluu sienikastike, se antaa ihanan lisän kaikkeen muuhun sörsseliin. Välillä kastiketta tosin jää yli vaikka teenkin sellaisen satsin mikä yleensä loppuu jo aattona mutta välillä käy näinkin ja silloin yksi hyvä tapa saada kaikki syötyä on tehdä kastikkeesta piirakkaa. Onnistuu ja tulee hyvää.
Voisarvet kuuluvat meidän aattoaamun brunssipöytään ja niitäkin harvoin jää yli mutta viime vuonna mies unohti laittaa yli jääneet pakkaseen, joten ei auttanut muu kuin väsätä niistä voileipäpaistos. Jälleen hyvää ruokaa, jonne sai piiloitettua muutakin ylijäänyttä kuten leikkelettä, sipulia ja juustoja. Ja tulee muuten tosi hyvää.
Niin hullulta kuin se kuulostaa, niin meillä jää myös suklaata yli. Tämä johtuu ihan siitä, että kaikki suklaat eivät ole meidän mieleen. Joten tähän voi laittaa joko ne joista ei yhtään tykkää tai sitten ne joita ei vaan jaksa enempää syödä.
Uutena vuotena meillä yleensä syödään ne ihan viimeiset jämät mitä löytyy. Tänä vuonna lopusta kalkkunasta saatiin nyhtökalkkunaa ja pakkasesta löytyi minun leipomia hampparisämpylöitä. Pakkasessa oli myös muutama laatta voitaikinaa sekä mustikoita. Kaappiin oli unohtunut myös valkosuklaata. Näistä teimme aivan mahtavan illallisen. 
HUOM!
Jos olette kahvin hörppiöitä, niin älä heitä kahvipuruja pois vaan voit tehdä helposti kahvinpuruista kuorinta-aineen ja muuttaa suihkutilasi tai saunasi ihanaksi kylpyläksi helposti. Koile vaikka. Kyllä, jaksan mainostaa tätä ihanuutta maailman tappiin asti. Resepti kahvikuorinta-aineeseen löytyy klikkauksen päästä. 
Kaikki reseptit löytyy alaotsikoiden takaa!

Ihanaa joulunodotusta!

-Melissa-