Talvinen päivä Helsingissä
Ihana talvinen päivä Helsingissä muutama viikko sitten. Lunta oli ihanasti maassa ja ihmiset nautti talvileikeistä. Lunta satoi ja oli oikeastaan aika mahtava keli. Me päätimme pudistaa pölyt päältämme ja lähdimme pienelle happihyppelylle, nauttimaan lumesta ja lumisesta päivästä.
Talvinen päivä Helsingissä
Jokainen, joka on seurannut blogiani pidempää tietää, etten välitä talvesta. Olen oppinut kuitenkin sitä vähän sietämään ja otan kyllä kaiken ilon irti talvesta, jos vain talvi on sillä tavoin järkevä. Mitä se sitten oikein tarkoittaa? Lähinnä sitä, että on kaunis ilma ja sitä lunta on hyvä määrä, ei liikaa. Kestän vielä hyvin tällaisen sadepäivän, jolloin on pilvistä ja lunta tupruttelee suloisesti taivaalta. Sellainen päivä oli täällä pari viikkoa sitten.
Minulla oli tietty tarkoitus, miksi halusin sukeltaa lumisateeseen. Tuon syyn vuoksi löysimme itsemme ensin Fredalta, jonka jälkeen tassuttelimme kohti Bulevardia, ajatuksena kävellä kotiin. Löysimme itsemme kuitenkin lopulta Sinebrychoffin taidemuseosta, siellä oli näyttely, joka kiinnosti miestäni, joten sujahdimme sisälle. Vietimme taidemuseossa hetkisen ja alkoi vähän mahassa kurnia. Onneksi vieressä on Hietaniemen kauppahalli, jossa on aivan ihania ravintoloita. Ei muuta kuin nokka kohti sitä ja herkkupatojen äärelle.
Hietalahden kaupphalli
Hietalahden kauppahalli on jo pidempään toiminut ravintola -ja kahvilahallina. Sieltä löytyy monipuolinen makumaailma jokaiseen makuun. Halli sijaitsee hyvällä paikalla Hietalahden torilla ja sitä ympäröi upeat vanhat talot. Halli on meiltä kävelymatkan päässä ja ihan ehdoton rentoilupaikka meillä. SUosittelen lämpimästi paikkaa, jos haluaa vähän erilaista tunnelmaa hyvän ruoan kera. Hinnatkaan eivät päätä huimaa. Ovat siis ihan kohtuullisia.
Miehen teki mieli aasialaista ruokaa, joten ravintolaksi valikoitui tällä kertaa Mama’s Phở. Täytyy sanoa, että kyllä oli hyvää ruokaa ja palvelu todella hyvää. Itse en jaksanut ihan koko annosta syödä, joten loput lähti mukaan kotiin, myöhempiin herkkuhetkiin. Halliin voi siis tulla tarkoituksella nauttimaan tai sitten ihan vahingossa jos täällä päin huitelee.
Minusta on jotenkin aika hienoa, että muokataan tilaa sopivammaksi, jos ruokamyynti ei toimi, niin ravintolamaailma voisikin toimia. Itse todella toivon, että isompi määrä ihmisiä kävisi tuolla herkuttelemassa, sillä konsepti on hyvä ja siellä on aivan ihana tunnelma. Toki toivoisin, että tyhjät tilat täyttyisi ja vaihtoehtoja tulisi enemmän. Nytkin on hyvät vaihtoehdot. Suurin toive olisi, että JustVege löytyisi täältä myös. Jos hampurilaisravintoloista joku on mieleeni, niin se.
Kun päästiin ulos hallin ovesta, oli ilma jo muuttunut synkemmäksi. Päätimmekin sitten juosta spåraan ja mennä helpoimman kautta kohti kotia. Joskus käy näinkin, mutta ihanaa oli käyskennellä ympäri Helsinkiä.
Linkki hallin sivuille: Kauppahalli
Aurinkoista torstaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Loman viimeinen päivä
Loman viimeinen päivä on aina jotenkin todella haikea. On vaikea päästää irti niistä omista hömpötyksistä, joita tekee koko oman loman. On aika kääntää itsensä työhön ja alkaa valmistautumaan arkeen. Toki sitä arkea nyt on lomallakin, mutta se on erilaista arkea. Rentoa arkea, jos näin voisi ajatella.
Loman viimeinen päivä
Minulle juuri nämä hetket ovat niin kovin vaikeita, olen jotenkin todella alamaissa, kun se viimeinen lomapäivä kolkuttelee oveen. Useasti haluan tehdä jotakin rentoa ja tällä kertaa, kun oli tarkoitus päästää joululomasta irti, menin Cafe Regattaan. Ensin piipahdin hoitamassa asioita Meilahden sairaalassa ja sitten lompsin kohti rantaa ja tätä erikoista kahvilaa. En pitänyt mitään kiirettä, vaan tallustelin hitaasti kohti kohdettani. Tyhjensin tosiaan pääkoppaani kunnolla.
Ilma oli kuulas, kaunis. Hassu fiilis, oikein mukava hetki kävellä kohti kahvilaa ja merenrantaa. Tuuli ei tuivertanut kovaa. Turisteja vilisteli siellä täällä Sibelius-monumentilla sekä Cafe Regatan ympäristössä. Kun vähitellen kävelin rauhassa kohti kahvilaa, tuulikin tulikin tutuksi. Merenrantaa kun kulkee, niin tuuli tulee tutuksi.
Lämmin kaakao ja mustikkapiirakka
Turistit ja paikalliset ovat todella löytäneet tämän ihanan ja erikoisen paikan. Useasti kahvilassa on pitkät jonot, mutta tällä kertaa pääsin sisälle asti jonottamaan. Päivä oli mitä rauhallisin, turistit kuvasivat kahvilaa ja ympäristöä ja tietenkin toisiaan mielellään. Pikkulinnut pomppivat ja sähläsivät ympärillä kun istuin ostosteni kanssa pöytään. Tietenkin napsin pari omaa kuvaakin paikasta. Tämä kahvila on yksi suosikki koko Helsingissä. En käy isoissa ketjupaikoissa ollenkaan, vaan juuri vähän erikoisemmissa ja pienissä. Toinen suosikkini on tässä meidän läheisyydessä oleva Cafe Baguette.
Kahvilassa pitää olla luonnetta ja jotakin erilaisuutta, että haluan mennä sinne. Ehkä ainut sellainen niin sanottu ketju on Reloven kahvilat, joissa tykkään istua aamupalallakin. Mutta minua ei kauhean useasti näe esimerkiksi Espresso House, Fazer tai Robert´s coffee. Joskus on tosin pakko, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Mutta haluan myös kahvilalta muutakin kuin kahvia ja pullaa, siksi valitsen sen pienen erikoisemman paikan kuin jotain noista isoista.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


0











