Kantakaupungin ruskaa
Luonto on antanut upeaa kantakaupungin ruskaa ja olen todella nauttinut syksystä, vaikka en tykkää syksystä. Syksy on liian kylmä, mutta kun asuu alueella, jossa nauttiin, niin vuodenajan vaihtelut eivät tunnu niin pahalta. Olemme saaneet nauttia upeasta ruskasta kaupungin sykkeessä.
Kantakaupungin ruskaa
Helsingin lehdissä puhellaan kovasti Jätkäsaaresta, miten kujat ovat ahtaat ja kun avaa verhot näkee toisen asuntoon, täällä on myös niin kolkkoa yms. Itse en ole samaa mieltä ollenkaan. Upea keskuspuisto on valmistumassa, toinen pää on jo valmis ja nyt sitä vain asukkaiden toimesta parannellaan. Toinen puoli, jonne on tulossa myös uimaranta valmistuu kovaa vauhtia. Alue muokkautuu koko ajan ja sitä on mielenkiintoista seurata. Meidän asunto on sellaisessa kohdassa, että näkymä on merelle. Sijainti on täydellinen, mutta itse taloyhtiö ei, tästä syystä olemme alkaneet etsiä uutta asuntoa tältä alueelta.
Suosikkikohteet on jo ja nyt vain pitäisi alkaa tuumasta toimeen. Täältä saarelta emme ole pois muuttamassa, mutta toiseen taloyhtiöön vain. Merinäkymä on itselle se juttu, se on oltava, sekä parveke. Saunaa en kaipaa, riittää, että se on taloyhtiön tiloissa. Asunto saa siis olla korkealla, jotta voin imeä meren luonnetta itseeni. En koskaan kyllästy siihen.
Räntää taivaan täydeltä
Eilen minulla oli ompelupäivä ja sainkin kaikenlaista aikaan, vettä satoi taivaalta ja kohti iltaa ja yötä sade muuttui rännäksi. Talvi on siis jo täällä, koska maa muuttuu valkoiseksi? TOivottavasti pian, sillä pimeys on aika paha ja lumi hiukan helpottaa eloa täällä. Nyt alkaa juhlakausi, marraskuu kun on minun kuukausi ja tämän kuukauden aikana vietetään myös kekriä. Viaporin kekri onkin jo tänään. Tosin emme ole menossa sinne. On muita juttuja tälle päivälle.
Olen aina miettinyt sitä, että miten minä, niin kesää ja lämpöä rakastava ihminen olen voinut syntyä marraskuussa, joka on toinen kamalin kuukausi koko vuonna. Toinen kamala ja turha kuukausi on maaliskuu. Näitä kahta kuukautta ei oikeastaan tarvittaisi ollenkaan. Molemmat aivan liian pitkiä ja tuskallisia. Mutta nuokin kuukaudet on helppo kestää kun asuu alueella, jossa nauttii.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Asukokeilu
Taannoin meikäläisellä oli asukokeilu, jonka bongasin meidän alueen tapahtumasta erään henkilön päällä. Joskus siis nään jollakin aivan ihanan asun päällä ja sitä on pakko testata, joskus hyvin lopputuloksin, joskus taas vähemmän hyvin. Täytyy sanoa, että kyseisen henkilön päällä tämä asu toimi niin hyvin.
Asukokeilu
Tästä kokeilusta on siis jo aika paljon aikaa, myös meidän Hyväntoivonpuiston festareista on aikaa hyvä tovi. Istuimme siis kahvilla nauttimassa lämmöstä sekä herkuista, kun kaksi ystäväperhettä tuli jonottamaan kahvilaan omia herkkujaan. Jonossa oli nuori äiti, joka oli pukeutunut mustiin leggareihin, pitkiin urheilusukkiin ja sinivalkoraitaiseen over size kauluspaitaan. Kävin mielessäni vaatekaappia läpi ja ajattelin, että pakko minunkin on koekilla tuota asua.
Asu oli niin rento ja mukavan näköinen, täydellinen lötköpötköpäivään. Joten kun tulimme festareilta takaisin kotiin, niin päätimme lähteä vielä kävelylle. Minä tietenkin sonnustauduin tuohon kivaan asuun, jonka näin. Minulla ei nyt ihan sellaista paitaa ole kuin tuon henkilön päällä oli, mutta valitsin niistä mitä kaapissa nyt sattui olemaan. Noh, eipä se minun päälläni näyttänyt yhtään niin kivalle, mitä se oli sen naisen päällä. Happamia sanoi kettu, joten olkoot tämä nyt tämmöinen testi ja unohtukoon jonnekkin kauas muistoihin. Oli kiva kokeilla, muttei ole mun juttu.
Lauantai iltapäivän kävely
Tämä on yksi niistä lukemattomista syistä, miksi halusin ehdottomasti muuttaa Helsingin kantakaupunkiin, nimittäin kävelylle meneminen on mielenkiintoista. Ei tokikaan luonnossakaan mitään vikaa ole, mutta siellä ei ole samalla tavoin sellaista mitä kaupungissa, nimittäin voit sukeltaa mihin tahansa ravintolan ovesta sisään tuosta noin vain, jos kävelyllä alkaa huikomaan. Ja jos sinne luontoon haluaa, niin menee vain toiseen suuntaan, niin on metsikössä.
Tosiaan nautin asua enemmän kaupungissa, kaikki ihanat kaupungin äänet tulvii asunnon ikkunasta sisään kun avaa ikkunan. Täällä on kaikki mitä tarvitsee. Monet sanoo, että täällä on niin kiire tahti, itse annan muiden kiirehtiä ja menen omaan tahtiini, en siis välitä muista tuon taivaallista. Juoskoot niin lujaa kuin juoksee, minulla ei ole kiire mihinkään. Minä olen tässä ja nyt.
Aurinkoista lauantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2



















