12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
0
Tervetuloa vaatekaappiini. Tämän päivän vaatekaappipäiväkirjassa on jotain erityistä. Kaikki tämän asun vaatteet eivät suinkaan ole uusia, päinvastoin. Sekä hame että paita ovat valmistuneet vuonna 2014. Ne ovat kulkeneet kanssani jo kaksitoista vuotta, mutta vasta nyt puin ne ensimmäistä kertaa yhdessä. 12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa ja on kuin olisi uudet vaatteet päällä. Ja juuri tällaisista asioista vaatekaappipäiväkirjassani haluan kertoa.
Vaatteiden ei tarvitse olla uusia ollakseen kiinnostavia. Joskus kiinnostavinta on juuri se, millainen historia vaatteen taakse kätkeytyy.
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Hame, joka syntyi ilman kaavaa
Hame on itse tekemäni ja sen valmistamiseen en käyttänyt kaavaa lainkaan. Se on yksi niistä vaatteista, joissa tekemisen ilo on ollut tärkeämpää kuin täydellisen lopputuloksen tavoittelu. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että vaatteen voi rakentaa myös ilman valmista ohjetta. Kangas voi itsessään kertoa, millaiseksi se haluaa muuttua.
Tämä hame on hyvä esimerkki siitä, miten oma ompelutausta näkyy pukeutumisessani. En tarvitse aina kaavaa tai tarkkoja ohjeita. Voin katsoa vaatetta, vartaloa, kangasta ja kokonaisuutta ja lähteä rakentamaan niiden perusteella.
Vuonna 2014 valmistettu hame näyttää edelleen omalta. Se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn muotiin tai vuosikertaan. Eläinkuosi tyyppinen kuviointi tuo siihen oman voimakkaan ilmeensä, mutta muuten vaatteen muoto antaa paljon mahdollisuuksia yhdistellä sitä eri tavoin.
Oversize-paita kaavalla vuodelta 1992
Hameen seuraksi valitsin tällä kertaa vuonna 2014 valmistamani oversize-paidan.
Paidan kaava on MissB 1/92. Se on jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka kauan hyvä kaava voi kulkea mukana. Kaavan ikä ei tee siitä käyttökelvotonta, päinvastoin. Vanhat kaavat voivat olla aivan yhtä kiinnostavia kuin uudet, ja joskus niiden mitoitus ja leikkaukset tuntuvat jopa raikkaammilta kuin tämän päivän nopeasti vaihtuvat trendit.
Paidassa pidän erityisesti sen väljyydestä. Se ei yritä muotoilla vartaloa tiukasti, vaan antaa vaatteelle tilaa olla vaate. Ja juuri tällaisesta pukeutumisesta pidän itse. En halua, että vaatekaappini perustuu siihen, mikä sattuu olemaan juuri nyt muodissa. Haluan rakentaa omaa tyyliäni vaatteista, joista pidän ja joissa tunnen oloni omaksi itsekseni.
Kaksi vaatetta, kaksitoista vuotta
Ehkä kiinnostavinta tässä asussa on se, että nämä kaksi vaatetta ovat molemmat samalta vuodelta, mutta olen päätynyt käyttämään niitä yhdessä vasta kaksitoista vuotta myöhemmin. Se kertoo jotain siitä, miten vaatekaappi muuttuu ajan kanssa.
Vaatteet eivät välttämättä muutu, mutta minä muutun. Oma tyyli muuttuu. Silmä kehittyy. Opimme yhdistämään asioita uudella tavalla ja näemme vanhat vaatteemme aivan eri näkökulmasta. Siksi en ajattele vaatekaappiani kokoelmana valmiita asuja. Ajattelen sitä enemmänkin materiaalipankkina, josta voin rakentaa uusia kokonaisuuksia.
Vanha hame voi saada uuden elämän uuden paidan kanssa. Kymmenen vuotta vanha paita voi näyttää yllättävän tuoreelta, kun sen yhdistää johonkin aivan toiseen. Tässä on mielestäni myös itse tehdyn vaatteen hienous.
Kun vaatteen on itse suunnitellut, kaavoittanut tai ommellut, siihen syntyy erilainen suhde. Se ei ole vain ostettu esine, joka sattui tarttumaan mukaan kaupasta. Siihen liittyy tekemistä, aikaa, osaamista ja muistoja.
Oma tyyli ei vanhene samalla tavalla kuin muoti
Minua kiinnostaa pukeutumisessa yhä enemmän juuri tämä: mitä tapahtuu vaatteille vuosien jälkeen?Muoti vaihtuu nopeasti. Vaatteiden ei tarvitse. Haluan vaatekaappipäiväkirjassani näyttää, mitä kaikkea omasta vaatekaapista voi löytyä ja miten vanhoja, itse tehtyjä, kirpputorilta löydettyjä ja muuten vain rakkaiksi muodostuneita vaatteita voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Tämän päivän asu on siitä hyvä esimerkki. Vuonna 2014 tehty hame. Vuonna 2014 tehty paita. Vuonna 2026 kokonaan uusi yhdistelmä. Ehkä oma tyyli ei olekaan sitä, että löytää jatkuvasti jotain uutta. Ehkä se on sitä, että oppii katsomaan vanhoja vaatteitaan uudella tavalla.
Tervetuloa seuraamaan vaatekaappipäiväkirjaani – täällä vaatteilla on historia, mutta niiden tarina ei ole vielä päättynyt.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Vaatekaappipäiväkirjan sivuja:
Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
Teen tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani, rennosti, iloisesti ja kokeilemalla. Olen ollut niin innostunut tästä projektista, että olen halunnut ompelemaan heti kun aamulla avaan silmäni. Tämä projekti on innostanut minua valtavasti ja elättelen toiveita, että innostus jatkuu niin pitkään, että saan läjät pois lattioilta.
Osa töistä on päässyt blogiin ja Instagramiin heti, osa on jäänyt odottamaan parempaa hetkeä. Ja sitten on niitä, jotka ovat valmistuneet, mutta joita en ole ehtinyt edes kunnolla kuvata. Nyt ajattelin kaivaa nämä kesän keskeneräiset esittelyt esiin. Näissä töissä näkyy hyvin se, mistä omassa tekemisessäni on oikeastaan aina ollut kyse: vanhojen tekstiilien katsomisesta uusin silmin.
Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
Minulle tekstiiliarkeologia ei tarkoita vain vanhan vaatteen tuunaamista. Se on enemmänkin tapa katsoa tekstiilejä. Mitä niille on tapahtunut ennen kuin ne päätyivät minun käsiini? Mihin niitä voisi vielä käyttää? Voisiko jostakin näennäisesti tarpeettomasta syntyä jotakin aivan muuta?
Tänä kesänä yksi tällainen työ on tämä punainen Disney-paita, jonka ympärille syntyi aivan oma maailmansa. Alkuperäinen t-paita sai seurakseen punavalkoista ruutukangasta, mustaa pitsiä ja runsaan helman. Lopputulos on jotain aivan muuta kuin tavallinen t-paita.
Pidän erityisesti siitä, että paidan alkuperäinen kuva ei kadonnut muutoksen myötä. Päinvastoin. Se sai ympärilleen uuden kehyksen.
*****
Toinen työ on vihreän, mustan ja valkoisen raidallisen kankaan ympärille rakennettu essu ja siihen sopiva hattu. Tässä kokonaisuudessa näkyy taas aivan erilainen puoli tekemisestäni. Voimakas kangas saa olla pääosassa, eikä sitä tarvitse yrittää rauhoittaa. Mekossa ja hatussa sama materiaali jatkaa matkaansa kahdeksi toisiinsa liittyväksi vaatteeksi. Täydellinen asu vaikka mökille.
Koska mitään en koskaan heitä pois tai myy, niin erilaisia materiaaleja jää joka puolelle. Ensin en tiedä mitä niistä tekisi ja yllättäen pino alkaa itse kuiskia minulle, että haluan olla sitä ja tätä.
Tämä asu lähti liikkeelle siitä, että olen huomannut erilaisten essujen tulevan vähitellen katukuvaan. En Suomessa vielä, mutta muualla. Varsinkin nämä tällaiset essumekot ovat olleet nyt jonkin aikaa kerrospukeutumisen yksi osa.
Ja sitten ovat pitsit.
Pitsit ovat materiaaleja, joita on vaikea heittää pois. Niissä on jotakin ajattoman kaunista, vaikka alkuperäinen käyttötarkoitus olisi jo kadonnut. Vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmässä syntyneessä mekossa pitsi saa olla todella näkyvässä roolissa. Mukana on myös raidallista kangasta ja pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät vaatteesta enemmän kuin vain yhden kankaan yhdistelmän.
Valkoinen pitsihame puolestaan oli yksi niistä töistä, jotka päätyivät kameraan kesken tekemisen. Se on hyvä muistutus myös siitä, ettei valmis vaate synny tyhjästä. Ensin on materiaaleja, leikkaamista, sovittelua, kerroksia, ompelua ja välillä myös sitä, että pitää katsoa hetki ja miettiä, mihin suuntaan työ seuraavaksi lähtee.
Vaaleansininen ja valkoinen paita on jälleen aivan erilainen esimerkki. Röyhelöt, kaulukset ja kerrokset tekevät siitä romanttisen ja vähän leikittelevän. Myös tässä kiinnostavaa on juuri eri osien yhdistäminen: yksittäiset vaatekappaleet eivät ehkä olisi enää sellaisenaan kiinnostaneet, mutta yhdessä niistä syntyi uusi vaate. Kaikissa näissä töissä on yksi yhteinen asia: materiaalille ei ole annettu vain yhtä mahdollista elämää.
Strawberry Girl Summer ja vanhojen tekstiilien romantiikka
Tämän kesän punaiset ja vaaleanpunaiset ruudut, pitsit, röyhelöt ja romanttiset yksityiskohdat sopivat muuten aika täydellisesti myös Strawberry Girl Summer -henkeen.
En tarkoita, että kaikki pitäisi tehdä jonkin trendin mukaan. Pikemminkin päinvastoin. Minusta kiinnostavinta on huomata, miten omasta kaapista ja omista materiaaleista voi löytyä asioita, jotka tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta ilman että tarvitsee lähteä ostamaan uutta.
Punavalkoinen ruutu, pitsi, röyhelöt ja vähän leikkisämpi pukeutuminen eivät oikeastaan tarvitse mitään tiettyä trendinimeä. Ne voivat olla yhtä aikaa nostalgisia ja moderneja. Ja ehkä juuri siksi vanhojen tekstiilien kanssa työskentely on niin kiinnostavaa.
Kun vaatteen historiaa ei pyyhi kokonaan pois, siihen jää jotakin persoonallista. Vanha t-paita voi muuttua näyttäväksi yläosaksi. Pitsikangas voi saada uuden tehtävän. Kahdesta erilaisesta vaatteesta voi syntyä kolmas. Kangaspala, joka on ollut liian pieni yhteen tarkoitukseen, voi olla täydellinen yksityiskohta johonkin aivan muuhun.
Tässä kohtaa tekstiiliarkeologia alkaa tuntua enemmän tarinoiden kaivamiselta kuin pelkältä ompelulta. Ja nämä eivät edes ole kaikki tämän kesän työt. Kaksi valmistunutta tekstiiliarkeologista projektia odottaa vielä kuvaamista. Ehkä ne saavat oman hetkensä myöhemmin. Sillä vanhoilla tekstiileillä on tapana odottaa.
Kaikki vaatteet tullaan varmasti näkemään päälläni ja täällä blogissa jossakin vaiheessa. Osa näistä on kuitenkin niin kesäisiä, että niiden kyvaaminen jää varmaan ensi kesään. Nyt niillä on oma paikkansa vaatekaapissa ja jäävät odottamaan parempia kelejä.
Teen Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää Tekstiiliarkeologiaa: