Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin
2
Kesäiset ompeluprojektit ovat juuri niitä, joissa innostus ja pieni turhautuminen kulkevat käsi kädessä. Kun lähdin testaamaan Mood Fabricsin Clementine Dress -kaavaa, en vielä tiennyt, että päätyisin lopulta ompelemaan lähes täysin ilman ohjeita. Vaikka olen vaatetusalan ammattilainen, tämän kaavan rakenne ja ohjeistus saivat minutkin nostamaan kulmia. Silti projektista syntyi jotain kiinnostavaa: ehkä vähän erikoinen, mutta samalla kaunis mekko. Ja juuri siksi Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin. Mekon tyyli ja malli kiinnosti minua todella paljon ja halusin ehdottomasti nähdä millainen on mekon ohje ja tietenkin kaava.
Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin
Olen viime aikoina yrittänyt käyttää enemmän niitä kankaita, jotka ovat odottaneet kaapissa aivan liian pitkään. Tällä kertaa valitsin puuvilla-pellavasekoitteen, jossa on pieni ja herkkä kuviointi. Materiaali tuntui heti oikealta juuri tällaiseen kesämekkoon: tarpeeksi napakka pitämään muotonsa, mutta silti kevyt ja ilmava.
Kaavana oli Mood Fabricsin ilmainen The Clementine Dress, joka näytti kuvissa todella kauniilta ja vähän erilaiselta. Yksiolkaiminen malli, avoin vyötärö ja runsas helma tekivät vaikutuksen heti. Kaavassa oli juuri sellaista boheemia kesätunnelmaa, josta pidän muutenkin paljon. Mutta sitten alkoi itse ompelu.
Omituinen kaava ja vielä omituisemmat ohjeet
Vaikka olen vaatetusalan ammattilainen ja tottunut lukemaan kaavoja sekä työohjeita, tämän mekon kohdalla jouduin pysähtymään useamman kerran. Kaavan rakenne tuntui paikoin oudolta ja ohjeet olivat yllättävän sekavat. Joissain kohdissa vaikutti siltä, että työvaiheita oli joko selitetty epäloogisesti tai jätetty kokonaan puoliksi käyttäjän pääteltäväksi. Se on aina hieman erikoista, koska yleensä juuri teknisesti haastavissa kaavoissa ohjeiden pitäisi olla erityisen selkeitä.
Lopulta päädyin tekemään sen, mikä usein toimii parhaiten myös ammattilaisella: jätin ohjeet syrjään ja katsoin vaatteen rakennetta itse. Kun kokonaisuuden hahmotti kaavan kautta eikä yrittänyt väkisin seurata jokaista kirjoitettua vaihetta, ompelu alkoi sujua huomattavasti paremmin. Oikeastaan juuri siinä vaiheessa projekti muuttui kiinnostavaksi.
Pidän siitä, että vaatteessa on jotain vähän epäsymmetristä ja dramaattista. Yksi paljas olkapää tekee muuten pehmeästä ja romanttisesta mekosta hieman näyttävämmän. Samalla avoin vyötärö tuo malliin modernia ilmettä, vaikka kokonaisuus onkin hyvin pehmeä ja vintagehenkinen.
Puuvilla-pellava sopii malliin täydellisesti
Tässä projektissa materiaalivalinta onnistui mielestäni erityisen hyvin. Puuvilla-pellavasekoite toimii tällaisessa mallissa todella kauniisti, koska siinä on tarpeeksi ryhtiä korostamaan mekon muotoa. Liian ohut viskoosi olisi voinut tehdä kokonaisuudesta helposti veltomman näköisen, kun taas liian jäykkä kangas olisi vienyt pois mekon pehmeyden. Pidän myös siitä, miten pieni kuviointi rauhoittaa muuten näyttävää mallia. Jos kangas olisi ollut kovin suuri -tai voimakaskuvioinen, yksiolkaiminen leikkaus ja avoin vyötärö olisivat ehkä alkaneet kilpailla liikaa keskenään.
En ole vielä ehtinyt kunnolla sovittaa mekkoa päälleni, joten lopullinen istuvuus on vielä pieni arvoitus. Se on aina yksi ompeluprojektien jännittävimmistä vaiheista: näyttääkö vaate yhtä hyvältä oikeasti käytössä kuin mallinuken päällä? Silti jo nyt voin sanoa, että tämä oli mielenkiintoinen testiprojekti. The Clementine Dress ei ehkä ollut teknisesti selkein kaava, mutta siinä on jotain, mikä tekee siitä silti houkuttelevan. Ehkä juuri se, ettei lopputulos näytä aivan tavalliselta valmiskaavalta.
Joskus kaikkein mieleenpainuvimmat ompeluprojektit eivät ole niitä helpoimpia. Ne ovat niitä, joissa joutuu käyttämään omaa ammattitaitoa, soveltamaan ja ratkaisemaan ongelmia matkan varrella. Tämä mekko oli juuri sellainen.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Mood Fabricsin malleja:
Vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen
Joidenkin vaatteiden kohdalla huomaan pysähtyväni aivan eri tavalla kuin ennen. En enää katso ensimmäisenä hintalappua, trendiä tai sitä, sopiiko jokin juuri nyt muotiin. Katson sitä, miltä vaate tuntuu käsissä. Mietin, minkälaiseen päivään se voisi kulkea mukana. Ja ehkä kaikkein eniten mietin sitä, millaisia muistoja siihen voisi tarttua vuosien aikana. Sillä joskus vaatteista tulee paljon enemmän kuin kangasta ja saumoja. Niistä tulee osa meidän elämää. Ja ehkä juuri siksi syntyy tunne, että vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen. Rakastan vintagea, kirpputorilöytöjä, boheemia tyyliä ja sellaisia vaatteita, joihin liittyy oikeita tarinoita.
Tässä postauksessa pohdin vaatteiden syvempää merkitystä, slow fashionia, second handia, kesämuotia ja sitä miksi jotkut vaatteet muuttuvat vuosien aikana lähes korvaamattomiksi. Mukana on myös itse tehtyjä vaatteita, UFF -löytöjä, matkamuistoja ja kesämuistoja, jotka tekevät tyylistä aidosti omannäköisen.
Vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen
Kun vaate ei ole enää esine
Minulla on vaatteita, joiden arvoa ei voisi koskaan selittää rahassa. Ei siksi, että ne olisivat harvinaisia tai kalliita, vaan siksi, että ne ovat kulkeneet mukana elämässä niin pitkään, että niihin on jäänyt jotain näkymätöntä. Jokin tunne. Jokin aika. Jokin versio minusta.
Yksi rakkaimmista kesäasuistani koostuu täysin tällaisista vaatteista. Valkoiset housut olen tehnyt itse ilman kaavaa. En edes suunnitellut niitä kovin tarkasti, vaan etenin enemmän tunteella kuin ohjeilla. Silti niistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. Sellaiset, joissa on hyvä hengittää kesällä. Sellaiset, jotka tuntuvat enemmän minulta kuin yksikään kaupan hyllyltä löytynyt housupari.
Pitsipaidan taas löysin UFFista. Muistan vieläkin sen tunteen, kun näin sen rekissä. Sellainen pieni sydämen nykäisy, jonka vain jotkut vaatteet osaavat aiheuttaa. Tiedätte varmasti sen tunteen – kun jokin vaate ei tunnu vain vaatteelta vaan siltä kuin se olisi odottanut juuri sinua.
Farkkutakki on matkamuisto Venice Beachilta. En edes tarvitse siitä valokuvaa muistaakseni miltä siellä tuoksui. Riittää, että puen takin päälle. Yhtäkkiä mieleen palaa lämmin ilta, merituuli ja tunne siitä, että maailma oli hetken aivan auki.
Ja ne kengät. Ostettu vuosia sitten Kenkämaailmasta matkalla Yyteriin. Joku toinen näkisi vain kengät. Minä näen automatkan, kesäpäivän ja sen erityisen keveyden, joka kuuluu vain Suomen kesään. Ehkä juuri sitä vaatteiden syvin olemus on. Ne eivät ole irrallisia tavaroita. Ne imevät itseensä elämää.
Muistot tarttuvat kankaisiin
Minusta tuntuu, että nykyään maailma yrittää opettaa meille aivan päinvastaista. Vaatteiden pitäisi vaihtua nopeasti. Koko ajan pitäisi ostaa uutta, päivittää tyyliä ja seurata trendejä. Vaatteista on tullut monille lähes kertakäyttöisiä. Silti kaikkein rakkaimmiksi eivät yleensä muodostu ne uusimmat ostokset. Rakkaimmiksi muodostuvat ne, joiden kanssa on eletty.
Ne hieman kuluneet neuletakit, joiden hihoihin on jäänyt vuosien elämä. Kesämekot, joihin liittyy yksi täydellinen ilta. Laukut, jotka ovat nähneet enemmän junamatkoja kuin moni ihminen. Tai korut, joita pitää aina automaattisesti mukana, vaikka niiden lukko olisi jo vähän rikki.
Siksi rakastan myös kirpputoreja niin paljon. Niissä on jotain lähes taianomaista. Jokaisella vaatteella on ollut elämä jo ennen minua. Joku toinen on ehkä käyttänyt samaa pitsipaitaa kesäiltana kaksikymmentä vuotta sitten. Joku on tanssinut samassa hameessa, matkustanut, rakastunut tai itkenyt. Ja sitten vaate jatkaa matkaa uudelle ihmiselle. Minua kiehtoo ajatus siitä, että vaatteet voivat kantaa mukanaan tarinoita monesta elämästä.
Kauneinta ei ole täydellisyys
Ehkä juuri siksi kaikkein persoonallisin tyyli syntyy harvoin täysin uutena ostetuista kokonaisuuksista. Kiinnostavimmat ihmiset näyttävät usein siltä, että heidän vaatteensa ovat löytyneet vuosien aikana vähän sieltä sun täältä. Lahjana. Kirpputorilta. Matkalta. Itse tehtyinä. Sattumalta. Sellainen tyyli ei näytä rakennellulta. Se näyttää eletyltä. Ja ehkä juuri sitä minä itsekin tavoittelen, vaikka en aina edes tietoisesti. Haluan, että vaatteissani näkyy elämä. Että ne eivät olisi täydellisiä tai liian siloteltuja. Että niissä näkyisi kesäpäiviä, käsityötä, vanhoja muistoja ja vähän huolimatontakin kauneutta.
Sillä oikeastaan kaikkein kauneinta ei ole täydellisyys. Kauneinta on tunne. Kesässä se korostuu erityisesti. Kesävaatteet tuntuvat imevän itseensä enemmän muistoja kuin talvivaatteet koskaan. Ehkä siksi, että kesällä eletään muutenkin enemmän hetkissä. Mennään rannalle, toreille, iltakävelyille ja automatkoille ikkunat auki. Kesävaatteisiin tarttuu auringon lämpöä, jäätelötahroja, hiekanmurusia ja huolettomia päiviä. Ja vuosien päästä jokin tietty vaate voi palauttaa kaiken takaisin sekunnissa.
Vaatteet kertovat keitä me olemme
Uskonkin, että ihmiset eivät oikeasti kaipaa jatkuvasti uusia vaatteita. Moni kaipaa tunnetta. Sitä, että jokin tuntuu omalta. Että vaate ei olisi vain päälle puettava asia, vaan osa omaa tarinaa. Sellaisia vaatteita ei välttämättä löydä kiireessä. Ne löytyvät joskus sattumalta UFFin rekistä. Joskus matkamuistona toiselta puolelta maailmaa. Joskus ompelukoneen äärestä ilman kaavaa ja täydellisiä suunnitelmia. Ja joskus niistä tulee niin tärkeä osa elämää, ettei niitä enää osaa ajatella vain vaatteina lainkaan.
Ihanaa iltaa!
Seuraa minua:
Lisää aiheeseen liittyvää:
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani