Sunnuntai Töölössä
2
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus, kaikki yhden aamupalan vuoksi. Miltä tuntuu, kun Töölön kahvilat ovat kiinni sunnuntaina, nälkä kurnii ja parisuhde räjähtää kadulle? Tämä postaus vie sinut aidon sunnuntaiaamun tunnelmaan, ilman filttereitä ja ainakin voi riidellä tyylillä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus,
Sunnuntaikävely Töölössä juhannuksena. Mielessä oli idyllinen aamu, sellainen, jossa kahvit höyryävät, ihmiset hymyilevät ja croissantit murenevat suupieliin. Tiedät kyllä sen fiiliksen. Päätimme mennä brunssille, nautiskellen. Sellaiselle pitkälle ja rauhalliselle, jossa juodaan monta kuppia kahvia ja syödään croissantteja kuin Pariisissa konsanaan.
Mutta todellisuus iski vastaan, nimittäin tyhjät kadut ja suljetut ovet. Töölö oli kuin aavemaa. Jokainen kahvila, jonka ohi kuljimme, oli kiinni. Nälkä kasvoi, hermot kiristyivät. Meillä molemmilla oli toiveita, ja ne kuolivat yksi kerrallaan suljettujen ovien äärellä. Me palasimme kotiin hiljaisuuden vallitessa, vatsat muristen ja suut mutrussa.
Sitten se tapahtui: riita. Sellainen pieni mutta kipinöivä, tiedätkö, se “ei me nyt mistään oikeasti tapella, mutta silti tekee mieli sanoa rumasti” -tyyppinen välienselvittely. Syy? Nälkä. Pettymys. Ja ehkä se, ettei elämä mene koskaan suunnitelmien mukaan.
Mutta tiedätkö mitä? Rakkaus ei katoa nälkään. Mies halusi hyvittää tilanteen ja teki meille täydelliset voileivät. Niissä oli juuri oikea määrä kaikkea, rakkautta, anteeksipyyntöä ja vähän majoneesia. Eikä elämä lopulta olekaan täydellisiä kahviloita ja somekuvia. Se on myös suljettuja ovia, pettymyksiä ja pieniä sovituksia keittiössä. Ehkä juuri siksi se on niin rakasta.
Mutta hei, jos kerran riidellään, tehdään se ainakin tyylikkäästi.
Päälläni oli Lindexin neulottu, luonnonvalkoinen puuvillaneule, täydellinen sekoitus boheemia ja käytännöllistä. Hame on itse tehty, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiosta ja ompelukoneesta syntynyt, vähän kuin koko elämä. Kädessäni kannoin itse virkkaamaani pinkkiä laukkua, koska kuka sanoo, ettei juhannuksena voi olla näyttävä? Ja jalassa Adidaksen tennarit, koska askel kantaa paremmin, kun se on mukava.
Tässä asussa viileässä mutta aurinkoisessa säässä oli helppo tallustella pitkin katuja ja riidellä näyttävästi täysin turhasta. Mahdanko enää koskaan kehdata laittaa naamaani Töölön kaduille? Kyllä, oikein hyvin kehtaan, ei kukaan minua siellä enää muista ja jos muistaa voi nähdä seuraavan osan tarinasta. Tämä tarina kuitenkin päättyi siihen, että myöhemmin lähdimme kävelemään kauppaan sulassa sovussa.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
OHJEET HAMEEN TEKOON:
Kesäpäivä ratikassa matkamuistojen syleilyssä Töölönlahdella
Kesäpäivä ratikassa matkamuistojen syleilyssä Töölönlahdella alkoi mukavasti auringonpaisteella. Olimme päättäneet, että nyt lähdetään vähän hengailemaan Töölön ympäristöön ja lopulta löysimme itsemme Töölönlahdeltakin. Emme kuitenkaan kiertäneet koko lahtea ympäri, vaan vähän matkaa vain. Tarkoitus kun oli keskittyä enemmän betoniviidakkoon.
Kesäpäivä ratikassa matkamuistojen syleilyssä Töölönlahdella
Jokin lämmin aamupäivä, juuri silloin kun kesä vasta viipyilee kaupungin kaduilla, hyppäsimme mieheni kanssa spåraan Jätkäsaaressa. Se oli niitä päiviä, jolloin ei ole kiire, mutta ilmassa on silti jännää odotusta. Valitsimme satunnaisen ratikan ja jäimme pois Apollonkadulla, ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Kutsun sitä arjen seikkailuksi, niiksi pieniksi hetkiksi, joista syntyy kokonaisia muistoja.
Ratikasta ulos astuessamme aurinko leikitteli kivijalkojen varjoissa, ja Helsinki tuntui kuin jostain vanhasta eurooppalaisesta elokuvasta. Askeleet veivät meidät Töölönlahdelle, jossa kesä tuoksui vedeltä, ruoholta ja pehmeältä lämmöltä.
Ylläni tarinoita: IvanaHelsinki, Venice Beach ja Zakopane
Tämän kesäisen päivän parasta antia ei ollut pelkästään maisema tai seura, vaan se, mitä olin pukeutunut päälleni. Rakastan sitä, kun vaatteet eivät ole vain vaatteita, vaan niihin kietoutuu tarinoita ja tunteita.
- Päälläni oli IvanaHelsingin mekko, jonka ostin loppukeväästä Relovesta. Se oli heräteostos, sellainen, jonka nappasin mukaan kuin vanhan ystävän, vaikka emme olleet koskaan ennen tavanneet. Mekossa oli jotakin tuttua. Kuosi oli kuin keinuva lapsuuden kesä, ja leikkaus vei ajatukset menneisiin vuosikymmeniin.
- Sen päällä lämmitin itseäni farkkutakilla, jonka olen ostanut pienen pienestä kaupasta Venice Beachiltä, Kaliforniasta. Se ei ollut mikään suuri liike, oikeastaan melkein huomaamaton, ellei olisi tiennyt katsoa. Siellä nainen painoi selkään valitsemallani fontilla sanan California. Muistan vieläkin sen hetken: meri, aurinko ja suolainen tuuli hiuksissa. Nyt tuo takki on kantanut ne hetket mukanaan tänne Helsingin kesäpäivään.
- Kaulaani kiedoin huivin, joka sekin oli muisto, vuodelta 2019, Zakopanesta, Puolan vuorilta. Siellä huiveja myydään torilla, ja jokaisessa niistä on ripaus vanhan Euroopan sielua. Tämä huivi on kauniin turkoosin ja sinisen vivahteinen ja siinä on punaisia kukkia. Se muistuttaa minua siitä, että lämpö ei aina tule auringosta, joskus se löytyy kankaan pehmeydestä.
Töölönlahti heijastaa tunteita
Töölönlahdella on jotakin haikeaa ja samalla toiveikasta. Se on paikka, jossa ihmiset kävelevät käsikkäin, juovat kahvia ruusutarhan penkeillä ja katsovat lintuja kuin ne veisivät viestin kauas. Me istuimme hetken rantakivellä ja annoimme ajan vain olla.
Kamera jäi kotiin, mutta kuvat tallentuivat mieleen: se hetki, kun joku vene lipui hiljaa veden poikki; tyttö juoksi paljain jaloin nurmikolla; joku soitti saksofonia jossain vähän matkan päässä. Meidän pieni seikkailumme ei ollut suuri eikä dramaattinen, mutta juuri siksi se oli täydellinen.
Pieni matka, suuri merkitys
Kun palasimme kotiin, Jätkäsaari näytti jo illan varjojen sävyttämältä. Ratikka pysähtyi kotikulmilla ja astuimme ulos tuttuun, rakkaaseen kaupunkiin. Siinä hetkessä huomasin, että päivä oli ollut kuin aikamatka, ei aikaan, vaan tunteeseen.
Kesämekko, farkkutakki, huivi. Yksinkertaiset asiat, jotka yhdessä muodostivat kokonaisen tarinan. Jokainen kangaspala, jokainen ommel oli muistutus siitä, että elämä on kerroksellista ja kaunista ja että vaatekaappi voi olla matkamuistojen albumi, jos niin haluaa.
Mitä tämä hetki minulle opetti?
Ehkä eniten sitä, että pienet retket voivat olla suuria. Että kaupungin halki kulkeva ratikka voi johdattaa sinut hetkeen, jota et tiennyt kaipaavasi. Että lämpö voi löytyä yhtä hyvin farkkutakin selkätekstistä kuin aurinkoisesta kesästä. Ja ehkä myös sen, että jokainen valinta, vaatekappale, reitti, seura, voi tehdä päivästä tarinan arvoisen.
Rentoa juhannusta!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: