En halunnut luopua näistä farkuista
0
Joskus kaikkein ihanimmat vaatteet ovat juuri niitä, joiden kanssa joutuu näkemään vähän vaivaa. Nämä farkut olivat aluksi aivan liian pienet, mutta en halunnut luopua niistä. Jokin niissä tuntui heti omalta. Ja niin siinä kävi, että en halunnut luopua näistä farkuista, vaan lähdin muokkaamaan niiden ulkonäköä ihan uuteen suuntaan ja nyt farkut ovat juuri oikeanlaiset. Ja näin niistä tuli ehkä yksi lempivaatteistani. Farkut ovat alunperin ostettu kirpparilta, niin kuin aina.
En halunnut luopua näistä farkuista
Löysin nämä farkut omasta kaapistani ja tiesin heti, että haluan tuunata. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun vaate vain puhuttelee jollain oudolla tavalla. Vaikka koko ei olisi oikea, vaikka järki sanoisi jotain muuta, silti huomaa jo mielessään käyttävänsä sitä. Todellisuus oli kuitenkin vähän hankalampi, jos farkut ovat aivan liian pienet.
Ei sellaisella tavalla, että “ehkä nämä tästä vähän venyvät”, vaan oikeasti liian pienet. Silti en pystynyt siirtämään niitä poistopussiin. Minulla on muutenkin tapana nähdä vaatteissa jotain muuta kuin se, mitä ne juuri sillä hetkellä ovat. Näen helposti mahdollisuuden.
Ensimmäinen projekti oli siis suurentaminen. Purin sivusaumat ja lisäsin näin molempiin sivuihin kaitaleet, ja farkut alkoivat oikeasti tuntua mukavilta päällä. Jo siinä vaiheessa niihin tuli ihan erilainen suhde kuin tavallisiin kaupasta ostettuihin housuihin. Kun vaatteen eteen tekee itse jotain, siihen kiintyy aivan eri tavalla.
Neulepaita on ostettu UFFista.
Mutta en halunnut jättää niitä siihen
Pitkät lahkeet eivät tuntuneet oikeilta, joten leikkasin farkut lyhyemmiksi. Heti koko ilme muuttui kevyemmäksi ja enemmän minun näköisekseni. Tykkään muutenkin vähän sellaisesta huolettomasta tyylistä, jossa kaiken ei tarvitse näyttää liian viimeistellyltä. Ja sitten tuli se yksityiskohta, joka teki näistä oikeasti omat farkkuni. Ompelin frillan molempiin lahkeisiin.
Rakastan pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät vaatteesta persoonallisen. Sellaisia, joita ei löydy jokaisesta ketjuliikkeestä. Kun frillat paikoillaan, farkut näyttivät juuri siltä kuin olin ne mielessäni nähnytkin. Ehkä juuri siksi pidän tuunaamisesta niin paljon. Vaatteesta tulee enemmän kuin pelkkä vaate. Siitä tulee osa omaa tarinaa.
Aina voi tuunata vaatteen sopimaan omaan makuun
Nykyään tuntuu, että kaiken pitäisi olla heti täydellistä. Oikea koko, oikea trendi, oikea tyyli. Jos jokin ei istu täydellisesti, se jätetään ostamatta tai heitetään pois. Mutta minun lempivaatteeni eivät yleensä ole niitä helpoimpia tapauksia. Ne ovat niitä, joiden kanssa joutuu vähän neuvottelemaan.
Sellaisia, joita pitää korjata, leikata, suurentaa tai rakentaa uudelleen. Ja ehkä juuri siksi niissä on enemmän tunnetta kuin monessa uudessa vaatteessa. Rakastan myös sitä ajatusta, että vaatteessa näkyy ihminen. Käsityö. Oma mielikuvitus. Ei vain valmis trendi, jonka joku muu on päättänyt puolestani.
Kirpputoreissa on muutenkin jotain ihanaa. Vaatteilla on jo valmiiksi eletty elämä, ja sitten ne saavat uuden. Joskus mietin, kuinka monta tarinaa yksi vaatekappale kantaa mukanaan ennen kuin se päätyy juuri oikealle ihmiselle. Näiden farkkujen kohdalla tuntui vähän siltä.
Nyt kun katson tätä kuvaa metsässä, tuntuu vaikealta uskoa, että olin jo melkein luovuttamassa niiden suhteen. Valkoinen jäkälä, kesävalo, letit ja nämä farkut muodostavat yhdessä juuri sellaisen tunnelman, jota rakastan. Vähän boheemin, vähän satumaisen ja hyvin oman näköisen. Ehkä oma tyyli syntyykin juuri siitä, ettei luovu liian helposti. Että uskaltaa nähdä vaatteessa jotain enemmän kuin sen ensimmäisen version. Joskus kaikkein ihanimmat vaatteet eivät löydykään valmiina. Ne tehdään itse.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Lisää farkkujen tuunauksia:
Ensin epäilin sitten rakastuin täysin tähän
Joskus kaikkein rakkaimmat vaatteet eivät ole niitä kaikkein täydellisempiä. Ensin epäilin, sitten rakastuin täysin tähän. Ompelin itse vaaleanpunaiset pientä ruutua olevat röyhelöhousut ja sydänkuvioisen puuvillapaidan, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat karanneet suoraan kesäisestä satumaasta. Vaikka paidan kanssa on vielä pieniä korjattavia yksityiskohtia, tästä tuli yksi kesän iloisimmista asuista.
Ensin epäilin sitten rakastuin täysin tähän
On olemassa vaatteita, jotka yrittävät olla huomaamattomia. Tämä asu ei kuulu niihin. Tämä asu saapuu paikalle kuin mansikkajäätelö hellepäivänä. Se on vaaleanpunainen, hieman höpsö, vähän romanttinen ja aivan täysin tietoinen siitä, että elämä on liian lyhyt tylsille vaatteille. Parasta tässä kokonaisuudessa on se, että tein sen itse.
Olen aina rakastanut vaatteita, joissa on persoonallisuutta. Sellaisia, jotka eivät pyydä anteeksi olemassaoloaan. Sellaisia, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat karanneet satukirjasta, vanhasta elokuvasta tai jonkun luovan ihmisen päiväunesta. Kun löysin tämän ohuen puuvillakankaan, aloin heti nähdä mielessäni leveälahkeiset housut, joiden lahkeensuissa olisi röyhelöt. Juuri sellaiset, jotka hulmuavat kävellessä ja saavat jokaisen askeleen tuntumaan vähän tavallista hauskemmalta.
Ja voi miten rakastankaan näitä housuja. Ne ovat kevyet, ilmavat ja juuri sellaiset vaatteet, joita haluan käyttää kesällä aamusta iltaan. Ohut puuvilla tuntuu iholla lähes olemattomalta, mikä on kuumina päivinä melkoinen lahja. Samalla ruutukuosi tuo kokonaisuuteen ripauksen vanhan ajan kesäromantiikkaa.
Kun itse tehty ei ole täydellinen
Mutta sitten on se paita. Tai oikeastaan minun ja paidan välinen pieni keskustelu. Pidän siitä paljon. Rakastan sydänkuviota. Rakastan keveyttä. Rakastan sitä, miten se sopii housujen kanssa yhteen kuin ne olisivat syntyneet samasta unelmasta. Mutta en ole siihen täysin tyytyväinen. Ja tiedättekö mitä? Se on ihan hyvä asia.
Joskus itse tekemiseen liittyy ajatus siitä, että kaiken pitäisi onnistua täydellisesti. Todellisuudessa käsintehdyt vaatteet ovat usein jatkuvasti muuttuvia projekteja. Niitä käytetään, tutkitaan peilin edessä, mietitään uudelleen ja korjataan vähän kerrallaan.
Tämän paidan kohdalla tiedän jo nyt, että palaan siihen kesän aikana. Haluan säätää mallia hieman. Ehkä muuttaa istuvuutta. Ehkä tehdä pieniä korjauksia, jotka tekevät siitä juuri sellaisen kuin alun perin kuvittelin. Mutta samalla en halua odottaa siihen asti, että kaikki olisi täydellistä.
Haluan käyttää vaatteita nyt. Haluan nauraa, kävellä rantakadulla, juoda jäälattea ja antaa röyhelöiden hulmuta tuulessa juuri tällaisina. Sillä elämässä on yllättävän paljon vapauttavaa voimaa siinä, että uskaltaa käyttää jotain keskeneräistä.
Vaatteita, jotka saavat hymyilemään
Moni puhuu niin sanotusta henkilökohtaisesta tyylistä. Minulle se ei ole koskaan tarkoittanut sitä, että näyttäisin aina samalta. Se tarkoittaa enemmänkin tunnetta. Kun puen tämän asun ylleni, tunnen olevani oma itseni.
- Hieman boheemi.
- Hieman romanttinen.
- Hieman liioitteleva.
Ja hyvin, hyvin kaukana siitä ajatuksesta, että keski-ikäisen naisen pitäisi pukeutua hillitysti tai huomaamattomasti.
- Minä haluan sydämiä.
- Haluan röyhelöitä.
- Haluan vaaleanpunaista.
Haluan vaatteita, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat karanneet kesäisestä satumaasta. Ehkä juuri siksi itse tekeminen on niin koukuttavaa. Kun ompelee itse, ei tarvitse tyytyä siihen, mitä kaupoissa sattuu olemaan tarjolla. Voi tehdä juuri sellaisia vaatteita, joita ei löydä mistään. Voi lisätä yhden röyhelön enemmän kuin olisi järkevää. Voi valita sydämiä silloin, kun muut valitsevat yksiväristä.
Ja joskus lopputuloksena syntyy asu, joka ei ehkä ole täydellinen, mutta joka saa kantajansa hymyilemään joka kerta peilin ohi kulkiessa. Minusta se on onnistumisen paras mahdollinen mittari.
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset:
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani