Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
2
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita:
Itse ommeltu mekko Krakovassa
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä: