jos elämäni olisi elokuva
0
Joskus blogiin tekee mieli kirjoittaa jotain vähän syvällisempää ja joskus taas ei todellakaan. Tänään on jälkimmäinen päivä. Mietin nimittäin, että jos elämäni olisi elokuva, niin millainen elokuva siitä oikein tulisi? Aika sekava luultavasti. Siinä olisi aivan liikaa sivujuonia, vaatteita, käsitöitä, matkustamista, kirpputoreja ja kaikenlaista sähläystä. Ja koska kyse olisi minun elämästäni, niin eihän siitä tietenkään voisi tehdä mitään suoraviivaista tarinaa, jossa alussa tapahtuu jotain, sitten päähenkilö oppii siitä jotain ja lopussa kaikki on hienosti.
Tällaisia blogihaasteita oli ennen muuten paljon enemmän. Minusta ne olivat hauskoja. Toisen blogissa oli kysymyksiä, ne napattiin omaan blogiin ja kohta sama haaste kiersi ties kuinka monessa blogissa. Joten tehdäänpä nyt sellainen. Kaksikymmentä kysymystä siitä, millainen elokuva omasta elämästä syntyisi. Näihin saa tietenkin vastata ihan miten haluaa, koska en minäkään aio ottaa tätä kovin vakavasti.
Jos elämäni olisi elokuva
1. MIKÄ ELOKUVANI NIMI OLISI?
Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia.
Hymähdin tälle itsekseni, koska sehän kuulostaa melkein joltain hienolta ja vähän mystiseltä elokuvalta. Seitsemän vaatekaappia voisi tarkoittaa vaikka seitsemää elämänvaihetta tai jotain muuta todella syvällistä. Mutta ei. Minulla on seitsemän vaatekaappia. Ja niitä sivujuonia riittää. Välillä tuntuu, että koko elämäni on pelkkää sivujuonta. Lähden tekemään yhtä asiaa, matkalla keksin kaksi muuta ja illalla ihmettelen, miksi se ensimmäinen jäi taas tekemättä.
2. MIKÄ GENRE ELÄMÄNI OLISI?
Draamakomedia ehkä? Romanttista komediaa pitäisi olla mukana, mutta myös matkaohjelmaa, käsityöohjelmaa ja jonkinlaista muotielokuvaa. Välillä oltaisiin Krakovassa, välillä mökillä, sitten ompelisin jotain ja kohta oltaisiin taas jossain ihan muualla. Luultavasti katsojalle ei missään vaiheessa täysin selviäisi, mitä elokuvaa hän oikein katsoo. Vähän niin kuin minullekaan ei aina selviä, mitä olen tekemässä.
3. KUKA NÄYTTELISI MINUA?
Tämän minä muuten tiedän. Minulla on yksi lempinäyttelijä, jonka valitsisin heti, mutta enpä kerro kuka. Jotain salaisuuksia pitää ihmisellä sentään olla. Hän on kyllä minua huomattavasti elokuvallisempi, mutta sehän on elokuvien idea.
4. Missä elokuvani tapahtuisi?
Suomessa tietenkin. Espoossa, Helsingissä, mökillä ja ihan tavallisissa paikoissa, joissa elämäni muutenkin tapahtuu. Krakova saisi kyllä ison sivuroolin, koska siellä olen käynyt niin monta kertaa ja aina sinne vain tekee mieli uudelleen.
Ja vuoria pitäisi olla. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli ihminen, joka rakastaa vuoria niin valtavasti, mutta niitä ilman tätä elokuvaa ei voisi tehdä.
Kirpputorejakin näkyisi varmasti aivan liikaa. Ja kohtaus, jossa lähden vain vähän katselemaan ja palaan takaisin kassi kädessä, olisi täysin uskottava.
5. MIHIN VUODENAIKAAN SUURIN OSA ELOKUVASTA SIJOITTUISI?
Kesään!
Tätä ei tarvitse edes miettiä. Kesä on minun parasta aikaani. Rakastan valoa, lämpöä, vihreyttä ja sitä, että ulos voi vain lähteä. Mökillä voi puuhailla kaikkea mahdollista, voi lähteä retkelle, kävelylle, rannalle tai vaikka istua ulkona tekemättä yhtään mitään. Illat ovat valoisia ja tuntuu, että päivässä on paljon enemmän aikaa.
Tosin elokuvaversiossa kesä olisi tietenkin hieman paranneltu versio suomalaisesta kesästä. Siinä olisi lämpimiä päiviä, kauniita iltoja, vihreää luontoa ja ihania kesäsateita silloin kun niitä tarvitaan. Kaikki ne päivät, jolloin sataa vaakasuoraan ja lämpötila on kaksitoista astetta, voidaan jättää kokonaan kuvaamatta. Minun elokuvani, minun säännöt.
6. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI VISUAALINEN MAAILMA?
Runsas. Todella runsas.
Ei missään nimessä mitään valkoista minimalistista kotia, jossa pöydällä on yksi maljakko ja kaapissa kaksitoista täydellisesti yhteensopivaa vaatetta. Minun elokuvassani olisi tavaraa, värejä, vanhoja esineitä, kukkia, kangaspinoja, farkkua, pitsiä, leopardia, villaa ja kaikkea sellaista, mistä minä pidän. Välillä romanttista ja välillä rosoista. Ja luultavasti samassa kohtauksessa molempia.
7. Mikä kappale soisi alkutekstien aikana?
Hanoi Rocks – Malibu Beach Nightmare.
Hanoi Rocks on lempibändini, joten jotain sieltä sen pitää olla. Ja tämä sopisi kyllä oikein hyvin. Olen sen verran sählä ja kaoottinen tapaus, että mitään rauhallista pianomusiikkia ei tähän alkuun tarvita.
8. ENTÄ LOPPUTEKSTEISSÄ?
2 Unlimited – No Limit.
Hanoi Rocksista 2 Unlimitediin. Mikäs siinä. Tykkään teknostakin, joten ei tässä oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Minusta tuntuu välillä, että ihmisellä pitäisi muka olla joku tietynlainen musiikkimaku, mutta miksi ihmeessä? Voin kuunnella ihan mitä haluan. Ja No Limit sopii kyllä elokuvan loppuun vähän turhankin hyvin.
9. MIKÄ VAATE OLISI PÄÄHENKILÖNI TUNNUSVAATE?
Ei onnistu. Miten muka valitsisin yhden? Yhtenä päivänä voin haluta jotain romanttista, toisena farkkua, kolmantena leopardia ja neljäntenä jotain ihan muuta. Ja sitten tietenkin kaikki itse tehdyt vaatteet siihen päälle. Ehkä juuri se olisi minun tunnusjuttuni, ettei kukaan koskaan tietäisi, mitä seuraavaksi tulee. En välttämättä itsekään.
10. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI KOTI?
Sellainen kuin kodin minusta kuuluukin olla. Eletty, persoonallinen ja täynnä asioita, joilla on joku tarina. Ja sitten niitä materiaaleja. Niistä ei ehkä puhuta tämän enempää.
11. MIKÄ ESINE NÄKYISI ELOKUVASSA JATKUVASTI?
Ompelukone. Se on ollut elämässäni niin kauan, että olisi aika kummallista, jos sitä ei näkyisi. Välillä ompelisin sillä ja välillä se vain olisi siellä taustalla odottamassa seuraavaa ideaa. Kahvikuppi näkyisi varmaan melkein yhtä usein.
12. Ketkä olisivat tärkeimmät sivuhahmot?
Jos elämäni olisi elokuva, tärkeimmät sivuhahmot olisi perhe tietenkin. Ja Söpö. Vaikka Söpö ei varmaan ymmärtäisi ollenkaan, miksi hänet on tässä luokiteltu sivuhahmoksi. Hän olisi omasta mielestään aivan selvästi yksi päähenkilöistä. Ja luultavasti yleisö olisi hänen kanssaan samaa mieltä.
13. Mikä olisi elokuvani kaikkein kaunein kohtaus?
Tatravuoret. Tämä on niitä asioita, joita ei tarvitse miettiä sekuntiakaan. Seisoisin ensin vuoren juurella ja katsoisin ylöspäin. Vuoret ovat kuvissa kauniita, mutta kuvista ei mitenkään ymmärrä sitä tunnetta, kun seisoo itse siinä alhaalla ja vuori kohoaa edessä aivan valtavana. Minulle vuorissa on jotain aivan käsittämättömän upeaa. Niitä ei oikeastaan vain katso, vaan ne tuntuvat.
Ja sitten oltaisiin Kasprowy Wierchillä korkealla vuoristossa. Katsoisin sieltä vuoria ja laaksoja, jotka jatkuvat kauas eteenpäin. Miten pieni sitä ihminen onkaan. Siellä sen jotenkin ymmärtää. Kaikki omat kiireet, murheet ja maailman tärkeimmiltä tuntuvat asiat kutistuvat hetkeksi aika pieniksi, kun seisoo keskellä jotain niin valtavaa. Tähän kohtaukseen ei tarvittaisi musiikkia eikä oikeastaan mitään muutakaan. Vuoret riittäisivät.
14. MILLE KOHTAUKSELLE YLEISÖ NAURAISI?
Varmaan aika monelle ja toivottavasti myös niille kohdille, joiden on tarkoitus olla hauskoja. Vaatekaappien siivouksesta saisi ainakin oikein hyvän kohtauksen. Minä ilmoitan, että nyt vähän järjestän vaatekaappia.
Hetken päästä vaatteita on lattialla, sängyllä ja ties missä. Olen löytänyt jonkun vaatteen, jonka olin täysin unohtanut, ja tietenkin minun pitää kokeilla sitä heti. Sitten löydän toisen. Jossain vaiheessa huomaan, että siivous ei ole juurikaan edennyt. Ja niitä vaatekaappejahan on edelleen seitsemän.
15. Missä kohtauksessa päähenkilö löisi hanskat tiskiin?
Luultavasti jonain sellaisena päivänä, jolloin olen säheltänyt vähän tavallista enemmän. Minulla on aivan ihmeellinen kyky joutua kaikenlaisiin tilanteisiin ihan ilman kenenkään apua. Eksyn helposti, jään vaatteistani ovenkahvoihin kiinni ja välillä teen ensin ja mietin vasta sen jälkeen.
Kerran ravintolassa huomasin kengännauhani olevan auki. Pysähdyin siihen saman tien, kumarruin takamus pystyssä sitomaan kengännauhaa ja kun nousin ylös ja käännyin, tarjoilija seisoi aivan takanani. Minä tietenkin kiljaisin. Raukka tarjoilija ei ollut tehnyt yhtään mitään. Minä olin itse pysähtynyt hänen eteensä niin nopeasti, että hän oli ollut vähällä törmätä minuun. Ja sitten vielä säikähdin häntä. Tällaista ei tarvitsisi käsikirjoittaa. Kamera vain mukaan.
Hanskat lentäisivät tiskiin siinä vaiheessa, kun saman päivän aikana olisin ensin eksynyt, sitten jäänyt ovenkahvaan kiinni, hukannut jotain ja lopuksi säikähtänyt jotakuta täysin viatonta ihmistä. Tosin se toinen hanska jäisi kuitenkin siihen ovenkahvaan.
16. MIKÄ OLISI ELOKUVANI SUURI JUONENKÄÄNNE?
Tämä liittyisi tietenkin niihin seitsemään vaatekaappiin. Olisin siivonnut niitä pitkin elokuvaa ja saanut kaiken hienosti järjestykseen. Tai ainakin melkein. Sitten kyllästyisin. Tunkisin kaikki vaatteet takaisin kaappeihin ja koska ovet eivät enää pysyisi kiinni, hankkisin niihin lukot.
Siinä sitä sitten oltaisiin. Seitsemän siistiä vaatekaappia, kaikki ovet kiinni ja minä erittäin tyytyväisenä ratkaisuuni. Kunnes avaisin yhden lukon. Ensin sieltä tipahtaisi yksi vaate. Sitten toinen. Sitten koko kaapin sisältö vyöryisi päälleni ja minä katoaisin vaatevuoren alle.
Hetken olisi hiljaista. Ja sitten kasan alta kuuluisi: ”Ai niin! Täällähän tämä olikin.” Tämä voisi oikeastaan tapahtua ihan oikeassakin elämässä.
17. Millainen olisi elokuvan viimeinen kohtaus?
Ei mitään sen kummempaa. Olisin ehkä kävelyllä tai ompelisin ompelukoneella. Tai pakkaamassa matkalaukkua. Jossain olisi tietenkin yksi keskeneräinen työ ja vieressä toinen, jonka olen juuri aloittanut. Elämä ei kuitenkaan lopu mihinkään hienoon loppukohtaukseen. Se jatkuu seuraavana aamuna. Ja hyvä niin.
18. MITÄ LOPPUTEKSTIEN JÄLKEEN NÄYTETTÄISIIN?
Minä tulisin takaisin. ”Ai niin! Yksi juttu vielä…” Tämä on niin minä, että muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole.
19. MINKÄ IKÄRAJAN ELOKUVANI SAISI?
S. Saattaa tosin sisältää minimalisteja järkyttävää materiaalia.
20. OLISIKO ELOKUVALLENI TULOSSA JATKO-OSA?
Aivan varmasti. Luultavasti olisin keksinyt jatko-osan jo ennen kuin ensimmäinen elokuva olisi valmis. Siinä sivussa olisi syntynyt pari muutakin ideaa ja olisin aloittanut yhden uuden käsityöprojektin, jonka piti tietenkin olla ihan pieni. Näinhän nämä yleensä menevät.
Tee oma elämäsi elokuvaksi
Siinäpä se sitten oli. Kaksikymmentä aivan tarpeellista kysymystä elämästäni elokuvana. En oppinut itsestäni mitään järisyttävän uutta, mutta ainakin tiedän nyt, että elokuvani nimi olisi Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia, Hanoi Rocks soisi alussa ja lopputekstien kohdalla oltaisiin jo 2 Unlimitedissa.
Ja oikeastaan tällaisia postauksia pitäisi tehdä välillä enemmänkin. Bloggaamisen ei aina tarvitse olla niin vakavaa, hyödyllistä tai viimeisen päälle mietittyä. Joskus saa kirjoittaa ihan vain siksi, että kirjoittaminen on hauskaa.
Jos oma blogi löytyy, tästä saa napata kaikki kaksikymmentä kysymystä omaan käyttöön. Niitä saa muuttaa, jättää pois ja keksiä lisää. Mitään sääntöjä ei ole. Minä jään odottelemaan Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia -elokuvan rahoituspäätöstä. Sitä odotellessa taidan mennä katsomaan, mitä niissä vaatekaapeissa oikein on. Jos elämäni olisi elokuva, se olisi ehkä tällainen. Jos sinun elämäsi olisi elokuva, millainen se olisi?
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää blogihaasteita:
Krakovan sadepäivän paras löytö
Joskus parhaat löydöt osuvat kohdalle silloin, kun niitä ei edes osaa etsiä. Krakovan sadepäivän paras löytö löytyi tänä kesänä Podgórzesta päivänä, jolloin sääennuste lupasi rajua ukkosilmaa ja ilmassa tuntui koko ajan lähestyvä sade. Lähdimme siitä huolimatta seikkailemaan alueen kirppareille ja päädyin aivan sattumalta pieneen GawKa-myymälään, josta löysin kukallisen bomberin vain 45,17 eurolla.
Krakovan sadepäivän paras löytö
Sääennuste ei varsinaisesti suositellut pitkää kävelyretkeä. Krakovaan oli luvattu rajua ukkosilmaa, ilma oli lämmin ja hieman painostava ja taivas näytti siltä, että jossain vaiheessa päivästä saisimme vettä niskaamme. Mutta Podgórzen kirpparit odottivat.
Yksi asioista, joista pidän Krakovassa eniten, on juuri tällainen seikkaileminen. Ei aina valmiiksi suunniteltua reittiä nähtävyydeltä toiselle, vaan kävelemistä pitkin kaupunginosia, kirppareiden etsimistä ja kiinnostavista ovista kurkistelemista. Koskaan ei oikein tiedä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy.
Tällä kertaa emme myöskään tienneet, milloin taivas aukeaisi. Ja aukesihan se. Yhdessä vaiheessa vettä tuli noin kymmenen minuutin ajan aivan järjettömästi. Eteenpäin ei enää tehnyt mieli yrittää, joten päädyimme muiden sateelta paenneiden ihmisten kanssa erään kaupan katoksen alle. Siinä seisoimme vieri vieressä ja katselimme, kuinka kesäinen Krakova katosi hetkeksi vesimassan taakse.
Sitten sade hellitti lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Ja me jatkoimme matkaa. Lämmin ja sateen jäljiltä märkä Podgórze, kirppareita, pieniä kauppoja ja katuja, joita pitkin kulkiessa ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi vastaan. Juuri sellaisena päivänä löysin GawKan.
GawKa oli minullekin yllätys
Seuraan yleensä varsin tarkasti Puolan käsityömaailmaa. Minua kiinnostavat paikalliset tekijät, pienet merkit, puolalainen design ja tietenkin erityisesti tekstiilit ja vaatteet. Krakovan-matkoillani etsin mielelläni myös sellaisia paikkoja, joita ei välttämättä löydä ensimmäisenä tavallisista matkaoppaista.
Silti GawKa oli minulle täysin tuntematon.
En ollut törmännyt merkkiin aikaisemmin, en ollut tallentanut myymälää kartalle enkä lähtenyt Podgórzeen sitä etsimään. Olimme liikkeellä kirppareiden vuoksi, kun pieni myymälä vain tuli vastaan. Sellaisia löytöjä ei oikein voi suunnitella.
GawKa sijaitsee Podgórzessa osoitteessa Bolesława Limanowskiego 4. Kyseessä on pieni krakovalainen merkki, jonka valikoimaan kuuluu persoonallisia vaatteita ja asusteita. Merkille ovat ominaisia erityisesti värit ja näyttävät kuosit, ja bomberit kuuluvat myös GawKan valikoimaan.
Myymälä itsessään oli juuri sellainen paikka, johon minä helposti ihastun. Se on pieni, ja samassa paikassa myös valmistetaan tuotteita. Tekeminen on siis konkreettisesti läsnä siellä, missä valmiita vaatteita myydään.
Pukuompelijana kiinnitän tällaisiin asioihin varmasti tavallista enemmän huomiota. Minua kiinnostaa vaatteessa aina muukin kuin se, miltä se näyttää henkarissa. Katson materiaaleja, rakennetta ja työn jälkeä. Pienessä tekijävetoisessa paikassa kiehtoo myös se, että vaatteella on kasvot ja syntypaikka.
Myös GawKan omistaja oli aivan ihana nuori nainen, ja kohtaamisesta jäi erityisen lämmin tunne. Ja sitten näin bomberin. Vaalea pohja, suuret kukat, sinistä, vaaleanpunaista ja tummansinistä. Romanttinen kukkakangas ja sporttinen bomber-malli olivat juuri sopivasti ristiriidassa keskenään.
Se näytti minulta. Sitten tuli toinen yllätys. Hinta oli 45,17 euroa. Olin aidosti hämmentynyt.
Suomessa olen tottunut siihen, että pienen merkin paikallisesti valmistetusta tällaisesta takista saisi helposti maksaa yli sata euroa. Nyt seisoin pienessä krakovalaisessa myymälässä, jossa tuotteita myös valmistetaan, ja persoonallinen kukallinen bomber maksoi alle viisikymmentä euroa. Takki lähti tietenkin mukaani.
Takkiin jäi kokonainen päivä
Nyt kun bomber on kotona Suomessa, huomaan ajattelevani sitä vähän eri tavalla kuin tavallista vaateostosta. Se on tietenkin takki. Mutta samalla siihen jäi kokonainen päivä Krakovassa. Kun puen sen päälleni, muistan lämpimän ja painostavan ilman. Podgórzen kadut ja kirppareiden etsimisen. Tummenevan taivaan. Sen kymmenminuuttisen, jolloin vettä tuli niin paljon, että jouduimme muiden ihmisten kanssa pakenemaan kaupan katoksen alle. Ja sen, kuinka sade loppui ja matka vain jatkui.
Ehkä juuri siksi pidän tällaisista päivistä enemmän kuin täydellisesti suunnitelluista ostoskierroksista. Välillä poiketaan reitiltä, välillä sade pysäyttää ja välillä vastaan tulee jotain sellaista, jonka olemassaolosta ei vielä aamulla tiennyt mitään. Sama pätee minusta matkalla tehtäviin ostoksiin.
Olen kuullut monen sanovan, että ulkomailla on mukava käydä samoissa tutuissa liikkeissä kuin Suomessa, koska silloin tietää, mitä saa. Minä ajattelen melkein päinvastoin. Jos olen matkustanut Krakovaan, haluan nähdä, mitä Krakovasta löytyy. En kaipaa matkalta vaatetta, jonka voisin yhtä hyvin ostaa Helsingistä. Minua kiinnostavat kirpparit, pienet liikkeet, paikalliset tekijät ja vaatteet, joihin jää jotain siitä paikasta, josta ne on löydetty.
Ja ehkä tässä on myös yksi syy siihen, miksi Puolan käsityö- ja pienyrittäjäkenttä kiinnostaa minua niin paljon. Pienen paikallisen liikkeen oven avaaminen ei välttämättä tarkoita valtavaa design-hintalappua. Oma GawKa-bomberini on siitä aika hyvä esimerkki: 45,17 euroa vaatteesta, jonka löysin paikallisen tekijän pienestä myymälästä.
*****
Kuvan asussa yhdistin bomberin leveisiin pinkkeihin housuihin (Second Hand Friend, Helsinki). Pinkki poimii takin kukista saman sävyn, kun taas tummansiniset resorit rauhoittavat kokonaisuutta. Kukallinen kangas tekee sporttisesta bomberista aivan jotain muuta kuin perinteisen yksivärisen pilottitakin. Enkä oikeastaan edes välitä siitä, onko bomber juuri tällä hetkellä muodissa. Valkoinen neuletoppi kirkastaa asua (Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto).
Oma tyyli ei minusta synny siitä, että tarkistaa ensin, mitä tällä kaudella pitäisi käyttää. Kiinnostavampaa on löytää vaatteita, joihin reagoi itse. Sellaisia, jotka herättävät välittömästi ajatuksen: Tuon minä haluan pukea omalla tavallani. Ja joskus kaikkein paras matkamuisto ei ole esine, johon on painettu kaupungin nimi. Se voi olla kukallinen bomber pienestä krakovalaisesta myymälästä. Takki, joka maksoi 45,17 euroa ja johon jäi samalla muisto lämpimästä kesäpäivästä, ukkosta odottavasta taivaasta, kaatosateesta ja seikkailusta Podgórzen kaduilla.
Jos olisimme säikähtäneet sääennustetta ja jääneet sisälle, valinneet toisen kadun tai vain kävelleet GawKan oven ohi, minulla ei olisi tätä takkia. Onneksi lähdimme seikkailemaan.
Krakovan sadepäivän paras löytö, löytyy osoitteesta:
GawKa made by hand
Bolesława Limanowskiego 4
30-534 Kraków, Podgórze
GawKan verkkosivut
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue nämä myös: