Talvinen mökkipäiväkirja – välipäivät 25.–26.12.
6
Talvinen mökkeily joulun jälkeen on hiljaista, arkista ja palauttavaa. Tämä päiväkirjamainen merkintä kertoo 25.–26. joulukuuta vietetystä mökkireissusta, kaappien pesusta, saunasta, lautapeleistä ja siitä, miten mökki toimii muistutuksena eikä pakopaikkana.
Talvinen mökkipäiväkirja – välipäivät 25.–26.12.
Joulu oli jo ohi, kun lähdimme mökille. Se tuntui yllättävän hyvältä. Ei ollut enää kiirettä, ei aikatauluja, ei velvollisuutta tehdä joulua loppuun. Jäljellä oli vain välipäivien pehmeä tyhjyys, sellainen jossa mikään ei vaadi huomiota.
Ajoimme perille joulupäivänä. Autossa oli hiljaista, sellaista väsymystä, joka ei paina vaan keventää. Maisema muuttui vähitellen: tie kapeni, lumi syveni, puut seisoivat tummina ja rauhallisina. Kun käännyimme viimeiselle tielle, tuntui kuin olisimme astuneet sivuun ajasta.
Tilan ottaminen haltuun
Mökki oli kylmä tullessamme. Se ei haitannut, se kuuluu asiaan. Aloitin pesemällä kaappeja. Se oli tietenkin ensimmäinen tekoni, vaikka kukaan ei vaatisi sitä. Kaappien puhdistaminen ja tavaroiden purkaminen on tapa ottaa tila haltuun. Tyhjensimme mukanamme tuodut tavarat paikoilleen: keittiöön, vaatekaappiin. Kun esineet löytävät paikkansa, mieli seuraa perässä.
Laitoimme lämmityksen päälle. Valitettavasti takkaa ei voitu laittaa päälle, koska nuohoojan pitäisi se ensin tarkistaa. Päästää noet sisälle tällä hetkellä. Mutta se on kevään hommia se. Mutta vähitellen alkoi pikkuinen mökkimme lämmetä ja uunista alkoi tuoksua herkulliset tuoksut.
Sauna, ruoka ja hiljaisuus
Lämmitimme saunan ja söimme. Yksinkertaista ruokaa, ei mitään erityistä, mutta juuri oikeaa siihen hetkeen. Sauna teki hyvää ja oli ihanaa pitkästä aikaa saunoa puulämmitteisessä saunassa. Saunan jälkeen istuimme hiljaa, iho vielä lämmin, hiukset kosteat. Talvinen mökki tekee puhumisesta tarpeetonta.
Levitimme sohvat sängyiksi, Söpö pääsi vielä asioille pihalle. Mitään lenkkiä ei uskallettu säkkipimeässä lähteä tekemään. Vain nopea ”nurkan takana” käynti ja äkkiä lämpimään tupaan.
Lautapelit ja hitaat illat
Illalla pelasimme lautapelejä, samoja, jotka veimme kotoa mökille. Niissä on jotain lohdullista: tutut säännöt, sama rytmi, mutta eri ympäristö. Aika kului huomaamatta. Lautapelit saivat jäädä mökille. Meillä kun noita lautapelejä on valtavasti ja näin tulee pelattua kaikkia.
Puhuimme myös mökin laittamisesta. Siellä on paljon tekemistä. Pientä ja isompaa, sellaista joka ei tapahdu nopeasti. Suunnitelmat eivät tuntuneet taakalta vaan lupaukselta. Ajatus siitä, että jokin kehittyy hitaasti, käsin ja ajan kanssa, on rauhoittava.
Talvinen yö
Yö oli hiljainen. Sellainen täydellinen hiljaisuus, jota kaupungissa ei ole olemassa. Nukuin raskaasti, ilman heräilyä. Unet jäivät mieleen vain tunteena. Heräilin paljon, vuodesohvan parja oli minulle aivan liian kova. Ajattelin koko yön vain sitä, että meidän pitää ostaa erillinen petauspatja. Aamuyöstä alkoi rintaranka olla niin kipeä, että hengittäminen sattui.
Nukkuminen oli jännittävää muutenkin, sillä yö oli todella pimeä. Kaupungissa ei ole koskaan niin pimeää kuin maalla. Pihavalot eivät valaise paljoa. Ulkona oli myös aivan hiljaista, niin hiljaista, että pystyi kuulemaan oman hengityksensä.
Aamu mökillä
Aamulla valo tuli hitaasti. Harmaata, sinertävää, pehmeää. Keitin kahvin ja istuin villatakki päällä pöydän ääressä. Ajattelin, ettei mikään oikeastaan ole kesken. Ainakaan juuri nyt.
Aamun aikana otin kuvia harmaasta puvusta, jonka olen itse tehnyt. Se on yksinkertainen ja mukava, juuri mökkiin sopiva vaate. Sellainen, jossa voi siivota, saunoa ja istua iltaa ilman että tarvitsee ajatella pukeutumista. Käsintehty vaate tuntuu mökillä erityisen oikealta, kuin se kuuluisi luontevammin hitaaseen aikaan. Ei ollut tarvetta täyttää iltaa ohjelmalla, riitti että olimme paikalla.
Lähdimme myös Söpön kanssa lenkille, vaikka Söpö pysyy hienosti pihalla, niin se villiintyy niin paljon, että lenkkeily ei taivu ilman remmiä, ja vaikka ranta on meillä ihan pienen matkan päässä, niin Söpö ei sitä kykene ilman remmiä kulkemaan, koska matkalla on niin paljon sellaista, että kaveri ottaisi ja lähtisi livokkaan.
Pojan lyhyt vierailu
26. päivänä vanhempi poikani pistäytyi mökillä avovaimonsa kanssa. Vierailu oli lyhyt, mutta lämmin. Sellainen hetki, joka jää mieleen juuri siksi, ettei siitä tehty numeroa. Kahvia, muutama sana, naurua ja hyvästit.
Kiersimme tontin ja esittelimme pihan rakennukset. Kerroimme suunnitelmistamme, mitä teemme alueella ja poika sanoi vain, että ehkä mökki ja piha on kunnossa 20 vuoden päästä. Tekemistä nimittäin on ihan valtavasti. Tontti on aivan villiintynyt ja rakennukset enemmän ja vähemmän rempattavissa. Myös huonekalut on sellaisia, jotka pitää miettiä. Sinne on vaihdettu jo ruokapöytä ja tuolit sekä toinen vuodesohva on hankittu sinne ennen joulua. Mutta seuraavaksi ompelen verhot. Vähitellen mökki alkaa tulla meidän näköiseksi paikaksi.
Lähdön aika
Palasimme kotiin jo samana päivänä. Se riitti. Talvinen mökkeily ei vaadi pitkiä aikoja tai suuria eleitä. Mökki ei ole pako arjesta, vaan muistutus. Siitä, että hiljaisuus on olemassa, ja että yksinkertaiset asiat, kaapit, sauna, lautapelit, yhdessäolo, kantavat pitkälle.
Vaikka meillä oli suunnitteilla villi laskettelureissu mökille, niin sitä ei valitettavasti saatu ja siksi vierailu mökillä kesti vain tuon yhden yön. Todellisuudessa en olisi kyennyt olemaan siellä pidempään, koska vuodesohva oli minulle aivan liian kova. Mutta sängyn tila hoidetaan sijauspatjalla, mikä on toinen asia mikä hoidetaan kun sinne menemme seuraavan kerran.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Joulun hetkiä:
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista – pikamatka Tallinnaan
Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista, tämä on siis pikamatka Tallinnaan keskellä lumimyrskyä.
Joskus kaikkein merkityksellisimmät matkat eivät synny kuukausien suunnittelusta, vaan yhdestä ajatuksesta: entä jos lähtisimme nyt. Tämä Tallinnan-reissu oli juuri sellainen. Vuoden viimeinen ulkomaanmatka, yhtäkkinen, kevyt ja yllättävän syvä. Meri, myrsky, lämpimät sisätilat ja itse neulotut vaatteet, hetkiä, jotka muistuttivat siitä, ettei aina tarvitse mennä kauas kokeakseen jotakin erityistä. Tästä pikareissusta syntyi tarina, joka jäi kehoon ja mieleen, ja jonka haluan nyt jakaa.
Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista – pikamatka Tallinnaan
Sunnuntaina vilkaisimme puolihuolimattomasti, olisiko mitään mahdollista. Tiistaille löytyi matka. Ei suuria odotuksia, ei pakollista ohjelmaa. Vain tarve irrottautua, hengittää ja vaihtaa maisemaa, edes hetkeksi.
Laivamatka Tallinnaan alkoi rauhallisesti. Emme halunneet ravintoloihin emmekä etsiä paikkaa, jossa pitäisi kiirehtiä. Valitsimme sitting loungen, jossa sai vain olla. Istuimme rauhassa, selailimme puhelimia, katselimme merta ja nautimme siitä, ettei mikään vaatinut meiltä mitään. Ei lounasta, ei aikatauluja, vain olemista.
Tallinna vastaanotti myrskyllä
Kun saavuimme Tallinnaan, talvi teki tuloaan tosissaan. Tuuli voimistui, lumi pöllysi ja kaupungin kadut tuntuivat hetkittäin taistelevan kulkijaa vastaan. Siinä oli jotakin alkukantaista ja samalla kaunista. Emme paenneet sisälle heti, vaan kuljimme päättäväisesti kohti Rotermannia, paikkaa, jossa moderni Tallinna kohtaa vanhan kaupungin kerrokset.
Lämpöä ja 1930-luvun tunnelmaa Chicago 1933:ssa
Rotermannissa ovet avautuivat Chicago 1933 -ravintolaan, ja vastassa oli lämmin, tummasävyinen tila, jossa tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin. Ravintolan henki ammentaa 1930-luvun Amerikasta, jazzin ja kieltolain aikakaudesta, jolloin tunnelma oli yhtä aikaa kapinallinen ja elegantti.
Chicago 1933 tunnetaan erityisesti cocktail- ja juomakulttuuristaan, mutta ruoka seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Meille se oli ennen kaikkea turvasatama myrskyn keskellä. Tilasin hampurilaisen ranskalaisten kera, ja viskidippi oli juuri niin täydellinen kuin toivoinkin, syvä, lämmin ja täyteläinen. Mies valitsi entrecôten, ja hetki pysähtyi siihen pöytään. Ei kiirettä, ei hälinää. Vain hyvä ruoka ja tunne siitä, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Asu, joka kantoi koko päivän
Olin pukenut päälleni jotakin, joka tuntui täysin omalta. Itse neulotut housut ja aikaisemmin neulottu paita muodostivat asun, joka oli samaan aikaan rento ja näyttävä. Housut on tehty jämälangoista, jokaisessa raidassa on oma tarinansa. Yläosa on neulottu eri langalla, koska lanka loppui kesken, mutta juuri se tekee housuista vieläkin rakkaammat. Ne eivät ole täydelliset, vaan elävät.
Halusin asun, joka kestää istumista, kävelyä, tuulta ja hetkiä, jolloin pysähdytään kahville vain siksi, että siltä tuntuu. Neuleeni eivät ole vain vaatteita, vaan suojakerroksia. Ne kulkevat mukanani ja muistuttavat siitä, että käsin tehty saa näkyä.
Kahvihetki ja paluu satamaan
Kävimme vielä kahvilla, kuvasimme vähän, emme liikaa. Tallinna jäi taakse myrskyn vahvistuessa, ja kävely satamaan oli jo haastavaa. Tuuli otti kiinni vaatteista, mutta silti pääsimme kuin ihmeen kaupalla takaisin laivaan.
Kotimatka sujui jälleen sitting loungessa, rauhallisesti. Selaamista, ajatuksia, hiljaisuutta. Sellaista, mitä harvoin antaa itselleen arjessa.
Kaiken ei tarvitse olla suurta
Tämä reissu muistutti siitä, että aina ei tarvitse tehdä pitkiä matkoja. Joskus riittää yksi päivä, yksi kaupunki ja yksi hyvä hetki. Vuoden viimeinen ulkomaanreissu ei ollut spektaakkeli, se oli lämmin, myrskyinen ja totta. Ja juuri siksi se jäi mieleen.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Täältä pääset hyppäämään jämälankojen maailmaan: