Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2
0
Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2 jatkaa siitä, mihin viime viikolla ensimmäisen huivin kanssa jäin. Ensimmäisestä punaisesta huivista syntyi tuulessa hulmuava hihake, mutta tällä kertaa halusin kokeilla, saisinko huivista hieman toisenlaisen vaatteen. Kaapistani löytynyt ruskean ja mustan sävyinen kuviollinen huivi sai tällä kertaa pääntien, puhvihihat ja muutaman sauman. Lopputuloksena syntyi bolero, joka näyttää huomattavasti monimutkaisemmalta kuin mitä sen tekeminen oikeasti oli.
Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2
Huiviprojektin ensimmäisessä osassa kerroin jo kaapistani löytyvistä huiveista, joita en syystä tai toisesta käytä. Tykkään monista niistä edelleen, joten kaikkien laittaminen kiertoonkaan ei tunnu järkevältä. Sen sijaan päätin alkaa katsoa huiveja materiaalina ja miettiä, mitä muuta niistä voisi tehdä. Ensimmäisestä punaisesta huivista syntyi hihake, jossa huivin koko, kuosi ja hapsut jäivät hyvin näkyviin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tehdä jokaisesta huivista samanlaista hihaketta, vaan kokeilla erilaisia tapoja muuttaa niitä vaatteiksi.
Tällä kertaa vuorossa oli ruskean ja mustan sävyinen kuviollinen huivi, jossa on myös ihanat hapsut. Halusin ehdottomasti säilyttää ne osana vaatetta, sillä minusta tällaisissa tuunauksissa on hauskaa, jos alkuperäisen materiaalin tunnistaa vielä lopputuloksestakin. Huivin ei tarvitse yrittää esittää kangaskaupasta ostettua kangaspalaa, vaan se saa edelleen näyttää vähän huivilta. Kun lähdin asettelemaan sitä päälleni, ajatukseksi muodostui melko nopeasti bolero, jossa olisi todella väljät puhvihihat.
Kaavaa ei tälläkään kertaa tarvittu
Aloitin taittamalla huivin ensin pituussuunnassa puoliksi ja sen jälkeen vielä toiseen suuntaan puoliksi. Näin sain leikattua pääntien keskelle huivia niin, että siitä tuli symmetrinen. Huolittelin leikatun pääntien reunan saumurilla, taitoin reunan nurjalle ja ompelin päärmeen. Tässä vaiheessa huivi alkoi jo vähän muistuttaa vaatetta, vaikka varsinaisia hihoja siinä ei vielä ollutkaan.
Halusin hihoista todella runsaat ja ranteista poimutetut, joten ompelin huivin reunoihin kuminauhakujat ja pujotin niihin kuminauhat. Tämä pieni muutos teki yllättävän paljon. Suora huivin reuna poimuttui ranteelle, hapsut jäivät sen ympärille ja samalla koko huivin suuri kangasmäärä muuttui puhvihihaksi. Juuri tällaisista yksinkertaisista ratkaisuista tykkään, sillä aina vaatteen tekemiseen ei tarvita kaavaa, kymmeniä leikattavia kappaleita ja valtavaa määrää saumoja.
Viimeisenä piti enää päättää, kuinka pitkälle hihat ommellaan kiinni. Sen ratkaisemiseen paras kaava olin tällä kertaa minä itse. Sovitin boleron päälleni ja merkitsin kainaloiden alta kohdat, joihin asti halusin ompeleiden tulevan. Sen jälkeen ompelin hihat suoralla ompeleella kiinni merkistä kohti ranteita. Ja siinä se oikeastaan oli. Pääntie, kuminauhakujat, kaksi saumaa ja huivista tuli bolero.
Huivi saa edelleen näyttää huivilta
Minua kiinnostaa näissä huiviprojekteissa erityisesti se, ettei alkuperäistä materiaalia tarvitse välttämättä leikellä pieniksi palasiksi ja rakentaa kokonaan uudelleen. Huivissa on jo valmiiksi muoto, huolitellut reunat, kuosi ja tässä tapauksessa myös hapsut. Miksi en käyttäisi niitä hyväkseni? Mitä vähemmän huivia tarvitsee leikata, sitä enemmän sen alkuperäisestä luonteesta jää myös valmiiseen vaatteeseen.
Tässä bolerossa se näkyy erityisen hyvin hihoissa. Hapsut eivät kadonneet mihinkään, vaan niistä tuli osa puhvihihojen ranteita. Suuri ruskean ja mustan sävyinen kuosi puolestaan toimii aivan eri tavalla isona pintana kuin silloin, kun huivi olisi kiedottuna kaulaan. Minusta on hauskaa, että valmista vaatetta katsoessa voi edelleen huomata sen olleen joskus huivi. Sen aikaisempaa elämää ei tarvitse piilottaa.
Ja ehkä juuri siinä on koko Huiviprojektin kiinnostavin osa. En yritä keksiä yhtä täydellistä ohjetta siihen, mitä vanhoista huiveista pitäisi tehdä, vaan katson jokaista huivia erikseen. Materiaali, koko, kuosi, hapsut ja laskeutuvuus saavat vaikuttaa siihen, mitä siitä lopulta syntyy. Minulla on kaapissani hyvin erilaisia huiveja, joten olisi oikeastaan aika tylsää tehdä niistä kaikista samanlaisia.
Vaalean asun näyttävin osa
Kun bolero oli valmis, halusin antaa sen olla asun selvä pääosa. Yhdistin sen leveisiin luonnonvalkoisiin housuihin ja vaaleanpunaisiin karvakenkiin. Kun muu asu on hyvin vaalea ja rauhallinen, ruskean ja mustan sävyinen suuri kuosi saa näkyä kunnolla. Samalla todella runsaat hihat erottuvat paremmin kuin jos niiden ympärillä olisi paljon muitakin yksityiskohtia.
Tykkään tästä yhdistelmästä jotenkin valtavasti. Bolero on runsas, vähän romanttinen ja ehkä hieman hassukin valtavine hihoineen, mutta juuri siksi se tuntuu omalta. En minä tätä projektia aloittanut tehdäkseni huiveistani mahdollisimman huomaamattomia perusvaatteita. Jos kerran huivi saa uuden elämän vaatteena, se saa samalla näkyä.
Ja mikä tärkeintä, kaapissa käyttämättömänä ollut huivi pääsi takaisin käyttöön. Se ei vain enää päädy kaulaani.
Kaksi huivia ja kaksi aivan erilaista vaatetta
Huiviprojektissa on nyt valmiina kaksi vaatetta, ja minusta on hauskaa, kuinka erilaisia niistä tuli. Ensimmäisen osan punaisesta huivista syntyi valtavan hulmuava hihake, kun taas tästä ruskeasta huivista tuli puhvihihainen bolero. Molemmissa alkuperäisen huivin tunnistaa edelleen, mutta niitä katsoessa ei silti ensimmäisenä ajattele kaulahuivia.
Tämä myös vahvisti ajatustani siitä, että projektia kannattaa jatkaa juuri näin. En päätä etukäteen, että seuraavaksi teen taas boleron tai hihakkeen, vaan kaivan seuraavan huivin esille ja katson, mitä siitä voisi tulla. Kaapissani niitä nimittäin riittää vielä kokeiltavaksi, joten Huiviprojekti ei todellakaan pääty tähän.
Välillä sitä itsekin tekee ompelusta paljon monimutkaisempaa kuin sen tarvitsisi olla. Tällä kertaa suorakaiteen muotoinen huivi tarvitsi oikeastaan vain pääntien, kuminauhat ja muutaman sauman muuttuakseen vaatteeksi. Ja minä taisin juuri saada yhden uuden syysvaatteen lisää ilman, että tarvitsin siihen metriäkään uutta kangasta.
Kumpi Huiviprojektin kahdesta ensimmäisestä vaatteesta on enemmän sinun mieleesi: punainen hulmuava hihake vai tämä puhvihihainen bolero? Ja löytyykö sinun kaapistasi huivi, jolle voisi keksiä aivan uuden käyttötarkoituksen?
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Ensimmäinen osa:
jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
Vaatekaappeja siivotessani olen alkanut ajatella yhä enemmän sitä, että jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa. Ei vain paikkaa vaatetangolla tai hyllyllä, vaan myös jonkinlaisen paikan minun elämässäni ja pukeutumisessani. Muuton jälkeen olin saanut kaiken jotenkuten kaappeihin ja keväällä kävin niitä jo läpi, siivosin ja laitoin tavaraa myös pois. Hetken aikaa tilanne näyttikin oikein hyvältä, mutta sitten tuli kesä, kirppiskierrokset lähtivät ehkä hieman lapasesta ja kaiken lisäksi ompelin paljon. Yksittäinen kirppislöytö tai uusi ompelus ei tietenkään koskaan tunnu vievän juuri lainkaan tilaa, mutta kummasti ne yhdessä vievät. Lopputulos alkoi loppukesästä näkyä siinä, että vaatteet eivät enää pysyneet kaapeissa vaan alkoivat vallata myös ovia, vaaterekkejä ja kaikkia mahdollisia vapaita paikkoja niiden ympäriltä.
Jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
Olen nyt pari viikkoa käynyt vaatekaappejani läpi kaappi kerrallaan, ja ensimmäinen seitsemästä kaapista on vihdoin kokonaan valmis. Siitä lähti kaksi tupaten täyttä säkillistä vaatteita lahjoitukseen, enkä edelleenkään oikein ymmärrä, miten niiden sisältö on joskus mahtunut samaan kaappiin. Valmis kaappi kun ei nytkään varsinaisesti ammota tyhjyyttään. Jos tämän operaation tavoitteena olisi sellainen minimalistinen vaatekaappi, jossa kolme valkoista paitaa roikkuu samanlaisilla puisilla henkareilla ja jokaisen vaatteen ympärillä on reilusti hengitystilaa, olisin epäonnistunut jo ensimmäisen kaapin kohdalla. Onneksi se ei ole tavoite.
Minä pidän vaatteista ja pidän siitä, että minulla on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaatekaapissani saa olla värejä, kuoseja, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, lempivaatteita, voimavaatteita ja vähän kummallisiakin aarteita. En edes halua vaatekaappia, jossa kaikki sopii täydellisesti kaiken kanssa, sillä yhtenä päivänä haluan pukeutua romanttisesti ja toisena aivan eri tavalla. Ongelma ei siis ole se, että minulla on paljon vaatteita. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun niitä on niin paljon väärissä paikoissa, etten enää näe mitä omistan tai löydä niitä vaatteita, joita oikeasti haluaisin käyttää.
En halua luopua vaatteistani, mutta…
En ole koskaan ollut erityisen innokas laittamaan vaatteita pois, eikä minulle sovi ollenkaan ajatus siitä, että vuoden käyttämättömyyden jälkeen vaate pitäisi automaattisesti poistaa kaapista. Olen löytänyt omista kaapeistani liian monta vuosia levännyttä vaatetta, jotka ovat yhtäkkiä palanneet takaisin käyttöön. Juuri eilen kirjoitin kaapista löytyneestä vanhasta peplumpaidastani, jonka olin melkein unohtanut ja joka tuntui nyt taas aivan ajankohtaiselta. Jos olisin noudattanut tiukkaa vuoden sääntöä, moni tällainen löytö olisi lähtenyt jo ajat sitten.
Vaatekaapissani on myös paljon itse tekemiäni vaatteita, joihin liittyy muutakin kuin pelkkä käyttötarkoitus. Niihin liittyy materiaaleja, tekemistä, kokeiluja, onnistumisia ja välillä epäonnistumisiakin. Lisäksi siellä on löytöjä, joita en enää pystyisi hankkimaan uudelleen, sekä vaatteita erilaisiin vuodenaikoihin ja tilanteisiin. Minun ei siis tarvitse käyttää jokaista vaatetta jatkuvasti, jotta sillä voisi olla oikeus olla olemassa vaatekaapissani. Sen sijaan olen alkanut miettiä tarkemmin sitä, onko vaatteella edelleen jokin paikka minun elämässäni vai säilytänkö sitä vain siksi, etten ole tullut tehneeksi sille mitään.
Kun vaatteet eivät enää mahdu elämään
Yksi iso syy kaappieni sisältöön on painoni vaihtelu. Kaappeihin on jäänyt vuosien varrelta paljon vaatteita, jotka eivät tällä hetkellä sovi minulle, ja aikaisemmin olen ajatellut helposti, että säästän ne. Ehkä ne vielä sopivat, ehkä muokkaan niitä tai ehkä teen niistä jotakin aivan muuta. Usein olen tehnytkin, sillä vääränkokoisesta vaatteesta voi syntyä kokonaan uusi vaate ja vanha vaate on minulle myös materiaalia.
Nyt olen kuitenkin huomannut, etten halua täyttää vaatekaappiani vaatteilla, jotka odottavat sitä, että minun pitäisi joskus muuttua niille sopivaksi. Vaatteen pitäisi sopia minun elämääni eikä minun vaatteeseen. Se ei myöskään tarkoita, että nämä vaatteet olisivat olleet huonoja ostoksia tai virheitä. Niitä ei ole hankittu sitä varten, että veisin ne jonain päivänä lahjoitukseen, vaan niitä on käytetty, niistä on pidetty ja osa on kulkenut mukana pitkäänkin. Niiden elämä täällä on vain tullut päätökseen ja nyt joku toinen voi ehkä löytää niistä itselleen juuri sopivan vaatteen.
Tämä ajatus tekee luopumisesta minulle huomattavasti helpompaa kuin se, että yrittäisin keksiä jokaisesta poistettavasta vaatteesta jotakin vikaa. Elämä muuttuu, vartalo muuttuu, tyyli elää ja tarpeet vaihtuvat. Miksei siis myös vaatekaapin sisältö saisi muuttua?
Miksi vaatteella pitää olla paikka?
Tämän siivousoperaation aikana olen huomannut ajattelevani koko ajan sitä, mitä vaatteen oma paikka oikeastaan tarkoittaa. Se on tietenkin konkreettinen paikka kaapissa, mutta minulle se tarkoittaa myös paikkaa pukeutumisessa. Juhlapuku voi odottaa juhlia, talvitakki saa viettää kesän rauhassa ja jokin erikoisempi vaate voi odottaa pitkäänkin juuri oikeaa hetkeä. Itse tehty vaate voi puolestaan olla minulle tärkeä, vaikka se ei olisi jatkuvasti käytössä. Lepääminen vaatekaapissa ei siis automaattisesti tee vaatteesta tarpeetonta.
Sen sijaan ongelmaksi tulee se, jos vaate hautautuu niin syvälle muiden tavaroiden alle, etten enää edes muista omistavani sitä. Silloin sillä ei ole kovin suurta mahdollisuutta päästä takaisin käyttöön. Siksi en halua tässä projektissa vain ottaa kaikkea ulos ja tunkea sitä vähän siistimmin takaisin. Haluan nähdä, mitä minulla oikeasti on, löytää lempivaatteeni ja saada ne taas käyttöön. Runsas vaatekaappi ei haittaa minua lainkaan, mutta hallitsematon vaatekaappi haittaa.
Kaikkea ei voi pelastaa tuunauspinoon
Minulla on yleensä ollut erittäin kätevä tapa välttää vaatteesta luopuminen: tuunaus. Jos vaate ei enää sovi, sen voi muokata. Jos malli ei miellytä, sen voi purkaa ja rakentaa uudelleen. Jos itse vaatteelle ei ole käyttöä mutta materiaali on hyvä, siitä voi tehdä jotakin aivan muuta. Tämä järjestelmä on toiminut minulla oikein hyvin, sillä teen vanhoista vaatteista oikeasti uusia vaatteita ja käytän materiaaleja jatkuvasti.
Järjestelmässä on vain yksi pieni ongelma. Materiaalipankkini alkaa tällä hetkellä repeillä liitoksistaan, joten se ei varsinaisesti kaipaa enää jokaista vaatekaapista poistuvaa vaatetta uudeksi jäsenekseen. Jos siirrän vaatteen täydestä vaatekaapista täyteen materiaalilaatikkoon, en oikeastaan ole ratkaissut mitään. Olen vain siirtänyt ongelmaa muutaman metrin päähän ja antanut sille uuden nimen.
Niinpä tuunauspinoonkaan ei tällä kierroksella pääse aivan automaattisesti. Minun pitää oikeasti nähdä vaatteessa jotakin, minkä haluan tehdä, eikä vain ajatella, että tästä voisi ehkä joskus tehdä jotain. Mahdollisuuksia nimittäin löytyy lähes jokaisesta vaatteesta, ja juuri sillä ajatuksella materiaalipankista on tullut sen kokoinen kuin se tällä hetkellä on. Hamsterillakin pitää ilmeisesti olla jonkinlaiset rajat, vaikka tämän kodin perusteella niiden sijainnista käydään vielä neuvotteluja.
Kaikkea ei tarvitse vähentää
Toisaalta tämän projektin tarkoitus ei ole todistaa, että kaikki tilaongelmat ratkaistaan tavaraa vähentämällä. Kengät ovat tästä ehkä paras esimerkki. Kun tavallinen kenkäkaappi ei enää riittänyt, mieheni rakensi kengilleni kokonaisen kenkäseinän. Minä toimitin ongelman ja hän rakensi ratkaisun, mikä oli mielestäni oikein toimiva työnjako. Kirjoitin siitä aikanaan postauksessa Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu?, ja siinä ollut ajatus tuntuu sopivan tähänkin projektiin: joskus ratkaisu ei ole luopua siitä, mitä rakastaa, vaan rakentaa sille oma paikka.
Sama pätee takkeihini. Minulla on paljon takkeja, mutta ne eivät ole vain sattumalta kertyneet kaappiin, vaan olen hankkinut niitä harkiten erilaisiin asuihin, vuodenaikoihin ja käyttötarkoituksiin. En siis aio aloittaa takkikaapin läpikäyntiä sillä ajatuksella, että puolet pitää saada pois vain siksi, että niitä on paljon. Kenkäseinän viereen onkin tulossa vielä yksi kapea takkikaappi, jossa takit ripustetaan eri suuntaan kuin tavallisessa vaatekaapissa. Tässä vaiheessa minimalistia saattaa hieman heikottaa, mutta minusta toimiva säilytystila on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin luopua vaatteista, joita oikeasti haluan käyttää.
Millaisen vaatekaapin minä haluan?
Minä en halua kapselivaatekaappia enkä vaatekaappia, jonka tärkein ominaisuus on mahdollisimman pieni vaatemäärä. Haluan vaatekaapin, joka on täynnä lempivaatteita ja voimavaatteita, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, vanhoja aarteita ja niitä vähän kummallisiakin juttuja, joiden ympärille on hauska rakentaa asuja. Haluan myös säilyttää sellaisia vaatteita, jotka saattavat levätä välillä vuosia ja palata sitten uudelleen käyttöön. Mutta haluan, että tiedän niiden olevan siellä ja että jokaisella niistä on oma paikkansa.
Ensimmäinen seitsemästä kaapista on nyt valmis, mutta koko vaatekaappioperaatio ei todellakaan ole. Toisessa ovessa roikkuu edelleen tavaraa, joka siirtyy vähitellen paikoilleen sitä mukaa, kun seuraava kaappi aukeaa ja alan käydä sitä läpi. En edes halua tyhjentää kaikkia seitsemää kaappia yhtä aikaa ja yrittää ratkaista koko vaate-elämääni yhden viikonlopun aikana, sillä tällä vaatemäärällä joutuisimme todennäköisesti nukkumaan rappukäytävässä. Kaappi kerrallaan on huomattavasti turvallisempi ratkaisu.
Kaikkein yksinkertaisinta olisi tietenkin saada vaatteille, kengille ja materiaaleille oma noin 60-neliöinen huone, jossa jokaisella olisi varmasti tilaa. Tosin tunnen itseni sen verran hyvin, että muutaman vuoden kuluttua seisoisin luultavasti keskellä samaa huonetta kahden tupaten täyden lahjoitussäkin kanssa ja ihmettelisin, miten ihmeessä nämä kaikki ovat joskus mahtuneet tänne.
Vielä on kuusi kaappia jäljellä, joten tästä taitaa tulla hieman pidempi projekti kuin kuvittelin. Mutta jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa ja siksi operaatiota on jatkettava.
Millainen sinun vaatekaappisi on? Haluatko mieluummin vähän ja väljää vai paljon rakastamiasi vaatteita? Entä pystytkö sinä luopumaan vaatteista helposti vai löydätkö itsesikin välillä sanomasta, että tästä voisi vielä tehdä jotakin?
rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samasta aiheesta: