Marraskuun ainoa lohtu
0
Marraskuu on vuodenaika, jota moni kuvailee sanoin synkkä, pimeä, raskas, kylmä ja sateinen. Se on kuukausi, joka tuntuu aina liian pitkältä ja liian harmaalta. Syksyn väriloisto on poissa, lumi ei ole vielä kunnolla satanut ja arjen energia valuu johonkin kaamoksen ja väsymyksen välimaastoon. Marraskuu on se hetki vuodesta, jolloin ihmiset etsivät hyvinvointia, selviytymiskeinoja ja pieniä valonpilkahduksia arjen keskelle. En ole syksy tai talvi-ihminen, kesä on minulle se juttu vuodessa, jolla jaksan koko synkän ajan. Varsinkin marraskuu on todella ankea mutta marraskuun ainoa lohtu löytyy minusta itsestäni ja pyrin vaalimaan sitä lohtua kuin aarretta. Se ei aina näy täällä joka päivä, mutta se on olemassa jokaisessa hetkessä. Marraskuu on kuin maailman ankeuttaja ja minä olen sen lapsi.
Marraskuun ainoa lohtu
Marraskuussa on jotain erityisen ankeaa. Se ei edes yritä piilotella sitä. Lokakuun viimeiset ruskan rippeet ovat pudonneet maahan, valo katoaa ennen kuin on kunnolla ehtinyt edes tulla, ja koko maisema muuttuu harmaan kaikissa sävyissä vellovaksi märäksi massaksi. Marraskuu on kuin luonto olisi mennyt varhaiseläkkeelle ja pistänyt koko kaupungin hämärätilaan.
Mutta on yksi asia, joka pelastaa tämän kuukauden täydelliseltä synkkyydeltä: minun syntymäpäiväni. Ja koska marraskuu itsessään ei anna mitään juhlitavaa, olen päättänyt ottaa ohjat omiin käsiini. En vietä synttäreitä yhtenä päivänä, vietän niitä koko kuukauden. Marraskuun jokainen päivä on pieni juhla, pieni syy hymyyn ja pieni vastalause sille, että vuoden ankein kuukausi yrittää viedä kaiken energian.
Marraskuu on kuin testi ja minä olen sen päähenkilö
Marraskuu koettelee meidän kaikkien hermoja. Se on märkä, kylmä, pimeä ja vähän masentunut. Aamulla herätessä tuntuu siltä kuin joku olisi unohtanut laittaa maailman päälle. Sade osuu vaakasuoraan kasvoihin, tuuli on aina väärästä suunnasta ja takki kastuu läpi, vaikka sen piti olla “vedenkestävä”.
Kaikki yrittävät selviytyä marraskuusta, mutta minä päätin tehdä siitä omalla tavallani nautittavan. Synttärit ovat täydellinen tekosyy laittaa arkeen jotain pientä ylimääräistä. En odota kenenkään muun järjestävän juhlia, järjestän ne itselleni.
Marraskuun selviytymisstrategia: hemmottelua ja kapinointia
Kun ulkona on pimeää, on sisällä lupa loistaa. Joka päivä. Marraskuussa ei ole liikaa hyviä asioita, joten syntymäpäivien venyttäminen koko kuukaudelle tuntuu oikeudenmukaiselta, miltei terapeuttiselta.
- Pieni synttärikahvi itselle.
- Pieni lahja, vaikka se olisi vain suklaapatukka.
- Pieni hetki sohvan nurkassa, kynttilä palamassa.
- Käpertyä peiton alle ja katsella koko päivä leffoja ja syödä pizzaa.
- Pukeutua ”juhla vaatteisiin” joka päivä.
Pieni päätös sanoa marraskuulle: ”Sinä et voita.”Tämä kuu on täydellinen hetki harjoitella itselleen antamista. Marraskuu pakottaa hidastamaan, koska energiaa ei ole liikaa, ja juuri siksi on helpompi kuunnella, mitä oikeasti tarvitsee. Tämä ei ole pelkkää hemmottelua, vaan tapa selviytyä kaamoksesta, vahvistaa sisäistä energiaa ja muistuttaa itseään siitä, että myös harmaimpaan aikaan voi luoda onnellisuutta ja valoisaa mielialaa.
Synttärikuukausi tekee marraskuusta merkityksellisen
Kun joka päivä on vähän synttärit, koko kuukausi tuntuu vähemmän raskaalta. Se muuttuu selviytymistaistelusta pieneksi juhlasarjaksi, jossa palkintona on oma hyvä fiilis. Ja totta puhuen: mikä estää juhlimasta itseään useammin? Miksi kaiken pitäisi mahtua yhteen päivään? Marraskuu ei ehkä koskaan muutu aurinkoiseksi, mutta se voi muuttua siedettäväksi. Ehkä jopa omalla tavallaan kauniiksi. Koska siellä, harmaan keskellä, kuljen minä ja minulla on synttärit. Joka. Ikinen. Päivä.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Vuoden 2017 tyylit
Vuoden 2017 tyylit olivat minulla aika sekavat, tai ainakin koen näin. Jälkeen päin kun katselee kuvia, niin tavallaan minulla oli tarkka suora, mutta tavallaan taas ei. Oikeastaan kaikki vaatteeni oli tuunattuja, joko saaduista vaatteista tai sitten ilmaisosaston löydöistä väsättyjä. Ja totuus on se, että kaikki asut, jotka näette tässä postauksessa on edelleen minulla. Osa valitettavasti varastossa, kun eivät enää mene päälle, mutta kuitenkin iso osa on käytössä.
Vuoden 2017 tyylit
Tavallaan kaipaan tuota aikaa, ompelin paljon, neuloin paljon. Aika oli käsityön iloittelua, boheemia runsautta. Tein melkein kaikesta jotakin uutta ja kivaa. Rakastin tuota tyyliäni paljon. Tuohon aikaan tavaramerkkejäni olivat erilaiset haalarit sekä tunikat. Tein myös paljon paita+hame mekkoja. Näitä yhdistelmiä käytän edelleen. Tähän aikaan tuunaus ei ollut enää minulle kokeilua, vaan se kuului isona osana tyyliini. Minua myös kritisoitiin paljon, niin itse tuunaamisesta kuin siitä, että haen materiaalia ilmaisosastoilta. Mutta kaikkinensa tämä aika oli minun kulta-aikaani.
Tuunaus on haastavaa ja sain enemmän irti siitä, kuin, että olisin ommellut kankaista. En ollut hankkinut enää vuosiin yhtäkään metriä kangasta, vaan kaikki tein vanhoista vaatteista, välillä kyllä lakanoista ja verhoista. Mutta vähemmän. Keskityin niin siihen tuunaukseen, oli mahtavaa nähdä mitä kaikkea saan aikaan.
Pienestä isoksi ja isosta pieneksi
Metsästin liian pieniä, liian suuria ja rikkinäisiä vaatteita. Näistä oli helppo rakentaa uusia itselle sopivampia vaatteita. Helpoin ajatus oli leikata paidasta helma pois ja lisätä helmaksi joko hame tai sitten kauluspaita. Näin sain mekkoja ja tunikoita kaappiin. Tällaiset työt olivat nopeita tehdä. Vähitellen kuitenkin halusin vähän enemmän haastetta ja pian mukaan tuli haasteellisemmat työt.
Yksi sellainen työ oli villakangastakki, josta tein itselleni toisenlaisen takin. Takki oli kasari-ysärilukua, aivan liian suuri minulle ja aivan liian väärän mallinen minulle. Mutta siitä valmistui aivan ihana peplum -takki, jota käytin pitkään päivittäin talvisin. Kyseinen takki ei mene enää päälle, mutta on vielä varastoituna olemassa.
Tilkut tuli mukaan kuvioon
Tässä vaiheessa olin aika vähän tehnyt tilkuista juttuja, olin tehnyt, mutta vähän. Koska hain enemmän haastetta, niin pian minulla olikin kokelma tilkuista tehtyjä vaatteita. Tässä olikin haastetta pitkäksi aikaa ja tästä haasteesta olen tykännyt edelleen. Tilkkutöitä olin aikaisemmin tehnyt niin, että olin yhdistänyt eri vaatteita toisiinsa ja muutaman kerran tehnyt ihan oikeista leikkuujätteistä jotakin. Nyt leikkuujätteet tuli osaksi arkea ja aloin tehdä niistä useammin kuin yhdistelemällä eri vaatteita toisiinsa.
Kun aloitin eri projekteja, esimerkiksi Läjäprojekti, laatikkoprojekti ja kasaprojekti tuotti myös sen sivuprojektin, joka keskittyi kaikkiin leikkuusta ylijäämiin paloihin. Tarkoitus oli siis valmistaa jokin läjä tai kasa joksikin tarpeelliseksi asiaksi, kuten vaatteeksi ja siitä ylijäänyt materiaali myös joksikin järkeväksi. Tällaisia projekteja minulla on edelleen. Vaikkakin tällä hetkellä käynnissä oleva projekti lähinnä seisoo.
Mitä voisin sanoa vuoden 2017 tyylistä?
Se oli runsasta ja juuri sellaista minua. Paljon on tuosta ajasta jäänyt edelleen tyyliini, vaikka tyyli onkin muuttunut hitusen rauhallisempaan suuntaan, vähän toisella tavalla runsaaksi, mutta edelleen teen tilkuista, edelleen suurennan liian pieniä ja pienen liian suurta. Edelleen leikittelen ja yhdistelen kaikkea toisiinsa ja luon samalla idealla kuin vuonna 2017. Osa idoista on jäänyt tuohon aikaan, eivät ole enää minun juttu, ainakaan ihan arkikäytössä. Mutta ehkä joskus saatan laittaa taas päälleni tunikan, joka on tehty trikoopaidan ja kauluspaidan yhdistelmästä. Mene ja tiedä. Mutta vuosi oli yhtä iloittelua ja hauskaa tekemistä.
Olitko mukanani jo silloin?
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: