Taiteilija Omassa Vaatekaapissa
0
Mitä on olla taiteilija omassa vaatekaapissa? Tänään astelen omassa kodissani kuin olisin vähintään Pariisin muotiviikkojen päätähti, mutta todellisuudessa seison keskellä makuuhuonetta itse ompelemissani housuissa ja paidoissa, jotka on koottu leikkuujätteistä niin kuin luontoäiti ja askartelujumalat yhdessä olisivat sen suunnitelleet. Tämä on kertomus siitä, kuinka kaksi vaatekappaletta voi saada ihmisen tuntemaan olevansa suuri taiteilija, oman elämänsä mestariteos, vaikka villasukat jalassa ja toisessa kädessä kahvikuppi, josta juoma ehtii jäähtyä ennen kuin ehdin kirjoittaa tämän postauksen loppuun.
Taiteilija Omassa Vaatekaapissa
Tämä on oman elämän catwalk, ilman kissanruohoja mutta mahdollisesti kissankarvoja… Kuvissa poseeraan itsevarmasti tai ainakin riittävän itseironisesti, paita ylle sommiteltuna niin, että tikit huutavat käsityön ilosanomaa. Kankaanpalat, jotka joskus olivat vain surullisia leikkuujätteitä, ovat nyt renessanssitaiteilijoiden hengessä nousseet uudeksi elämäksi. Olen kuin Michelangelo farkkupalassa, Da Vinci trikookankaassa. Ainoa ero on, että heillä ei ollut saumuria eikä tarvetta ottaa someen #ootd -poseerauksia villasukissa.
Housut puolestaan ovat ommeltu kaavalla, jonka onnistumisprosentti oli etukäteen yhtä epävarma kuin sääennuste marraskuussa. Silti tässä ne ovat: leveälahkeiset, pehmeät, vähän boheemit, juuri sellaiset joissa voisin kirjoittaa runokokoelman, perustaa taidekollektiivin tai vain mennä kauppaan ostamaan maitoa ja näyttää siltä kuin olisin menossa performanssi-iltamaan.
Minimalismi kohtaa maximalismin, ainakin henkisellä tasolla
Vaatteiden esteettisyys ei ehkä ole normatiivisen trenditaulukon kärjessä (tai edes sivulauseessa), mutta niissä on tarina. Se tarina on: ”Löysin paloja, ompelin, käytän, kukaan ei voi pysäyttää minua.”
Kun pukeudun näihin luomuksiin, tunnen itseni ihmiseksi joka ei vain elä elämäänsä vaan askartelee sen kasaan pala kerrallaan. Se on hyvin konkreettinen metafora, sillä jokainen näistä paidoista on kirjaimellisesti koottu paloista, jotka muut olisivat heittäneet menemään. Ekologinen, eettinen ja esteettinen, kolme E:tä, joista yhden ainakin väitän onnistuneen.
Ja kyllä, tiedän miltä näytän. Taiteilijalta, joka on saanut apurahan ehkä kahvikuppiin mutta ei konjakinväriseen silkkikaapuun. Mutta jos tyyli on asenne, niin olen kävelevä julkilausuma: Tee itse, kanna ylpeydellä, ja poseeraa kuin maailma odottaisi muotilehden kansikuvaa.
Tyyli ei ole mikä, vaan kuka
Moni voisi kysyä: ”Voiko tätä käyttää julkisesti? Onko tämä muotia?” Ja minä vastaan: Minä olen muotia kun käytän sitä. Trendit syntyvät rohkeudesta, ompelukoneesta ja toistuvasta ajatuksesta: ”Tämä voi olla huono idea, mutta teen sen silti.”
Toisessa kuvassa paita muistuttaa tilkkutöiden ja farkun liittoa, joka kuulostaa siltä kuin folk-festivaalit ja denim-messu olisivat päätyneet samaan telttaan. Silti se toimii, ainakin minulle, ja ehkä se riittää. Joskus vaatteet eivät ole vain vaatteita, vaan identiteettiä, luovuutta, kokeilua ja vähän sitä, ettei jaksanut silittää.
SEO-kulma, eli kuinka tullaan hakukoneiden suosikiksi villasukissa
Koska tämä on WordPress-postaus ja Google pitää avainsanoista yhtä paljon kuin minä pidän kangasjämien uudelleenkäytöstä, nostetaan pari termiä näkyviin kevyen itseironian kanssa:
- Upcycling muoti
- Itse tehty paita
- Ompelu kotona
- Uniikki käsityöasu
- Hidasta muotia ja nopeasti juotu kahvi
- Taiteellinen tyyli
Jos siis joku googlaa ”voiko itse tehty tilkkupaita olla hieno”, vastaus on: kyllä, kunhan käyttäjä uskoo siihen enemmän kuin läheiset ja ohikulkijat yhteensä.
onko tämä trendikästä? Ehkä ei. Onko tämä minä? Kyllä.
Tämä asu on enemmän kuin paita ja housut. Se on manifesti. Se on käsityön juhla. Se on se pieni kapina, jossa sanotaan fast fashionille: “Kiitos mutta minä ompelen itse.” Se on samalla lempeä kutsu nauraa, inspiroitua ja pukeutua siihen mikä tekee arjesta vähän taiteellisemman, vaikka se tapahtuisi makuuhuoneen catwalkilla ja villasukissa.
Minä olen oman elämäni suuri taiteilija. Ja nämä vaatteet ovat näyttämö, jolla esitykseni alkaa.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä
Tämä kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä oli sellainen talven hetki, joka tuntui pehmeältä, romanttiselta ja juuri sopivan rauhalliselta. Lähdimme kävelylle ilman kiirettä, poskia nipistävä pakkanen seurana ja aurinko kulkijaa hellien. Päivä vei lopulta ravintola Miljööseen, mutta yhtä tärkeää oli matka sinne, asu, tunnelma ja pienet yksityiskohdat, joista muodostui täydellinen talvinen tarina.
Kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä
Helsinki on parhaimmillaan silloin, kun pakkanen kiristyy ja aurinko syttyy kirkkaana koko päiväksi. Se valo on erilaista kuin muualla: kylmää mutta lohdullista, sinistä mutta kultaisena kimmeltävää. Kun lähdimme liikkeelle, meri hohti talvista taikaa, ja rantapolut tuntuivat kutsuvan kulkemaan hieman tavallista pidemmälle.
Puut näyttivät hopeisilta, maa rapsahteli askelten alla ja tuuli toi poskiin sen tutun talvipunakkuuden. Kaikki tuntui seesteiseltä, kaupungilta, joka hengittää hitaammin ja antaa jokaiselle askeleelle enemmän tilaa. Talvipäivän kävely Helsingin rannoilla on kuin pieni pakomatka arjesta ilman, että menee minnekään kauas.
Kierrätyslöydöistä syntynyt lämmin asu
Päivän asu oli rakkaudella koottu kokonaan kierrätysaarteista. Farkkutakki, housut ja asusteet löysin UFFista, ja neule tuli Kierrätyskeskuksen rekiltä. Jokainen osa oli kuin tehty tätä päivää varten.
- Farkkutakki: lämmin, muhkealla kauluksella varustettu ja juuri täydellisen kuluneen näköinen.
- Neule Kierrätyskeskuksesta: pehmeä kuin aamunvalo, lämmin kuin halaus.
- Keltainen laukku: pieni mutta iloinen väripilkku, jonka keltaisuus tuo asuun leikkisyyttä.
- Karvaiset lapaset, itse neulomani: nämä ovat yksi asuni rakkaimmista yksityiskohdista. Pehmeät ja pörröiset lapaset, jotka olen itse tehnyt, kantavat käsityön rauhaa ja sitä tunnetta, ettei kaikkea kaunista tarvitse ostaa valmiina. Jokainen silmukka on oma, ja sen tuntee.
- Valkoinen neulottu tuubihuivi: Jämälankojen tuhoaminen käy kädenkäänteessä ja näin ne pääsevät myös hienosti esille, ei laatikon pohjalle.
- Valkoiset kasarihiihtarit: legendaariset 80-luvun talvijalkineet, jotka eivät koskaan petä. Ne ovat kuin pala nuoruuden talvia: lämpimät, mukavat, vähän hassut ja aina täydelliset.
- Punaiset Svea -saapikkaat: nämä ovat talvipäivien todelliset kuningattaret. Lämpimät, tukevat ja näyttävät, Svean ikoniset punaiset saapikkaat ovat yhdistelmä vintagehenkeä ja käytännöllisyyttä. Ne tuovat asuun rohkeutta ja nostavat jokaisen skeleen vähän korkeammalle. Pehmeä vuori pitää jalat lämpiminä ja klassinen punainen sävy tuo täydellisen kontrastin mun vaaleaan talviasuun.
Asu tuntui sillä hetkellä juuri oikealta, lämpimältä, persoonalliselta ja tarinalliselta. Sellaiselta, jossa on helppo kulkea koko päivä.
Kävely halki talvisen kaupungin
Kiersimme reittiä ilman suunnitelmaa, vain fiiliksen mukaan. Talvinen Helsinki on täynnä pieniä huomioita: valon heijastuksia rakennusten pinnoista, meren syvää sinistä ja ihmisiä, jotka kävelevät huivit tiukasti kaulassa ja kasvoillaan pieni hymy.
Oli jotenkin erityisen romanttista kulkea yhdessä kylmässä säässä, kun koko kaupunki tuntui olevan meidän kahden ympärillä. En kiirehtinyt askeliani, vaan pysähdyin katsomaan, kuuntelemaan ja hengittämään. Tuntui hyvältä vain olla, ulkona, yhdessä, kauniissa valossa.
Talvipäivän kävely on kuin elokuva, jossa jokainen kohtaus tapahtuu hitaasti ja näyttää siltä, että se kannattaisi tallentaa muistiin. Matkalla ajattelimme, että pysähtyisimme nauttimaan Soutustadionin kodalle. Mutta paikka oli kiinni, joten lähdimme tallustelemaan toiseen suuntaan, kohti Töölöön vilkkaita katuja.
Lämmin hetki Miljöössä
Kävelyn jälkeen päädyimme ravintola Miljööseen, joka on nimensä veroinen: tunnelmallinen, lämmin ja täynnä kaunista valoa. Pöytään istuminen tuntui luksukselta, kun sormet olivat jo vähän kylmät ja posket hehkuivat pakkasesta.
Tilasin burgerin, ja se oli juuri sitä mitä kaipasin, mehevää, pehmeää ja täynnä makua. Ranskalaiset olivat täydellisiä: rapsakoita, lämpimiä ja juuri sopivan suolaisia. Lasi valkoviiniä täydensi hetken ja toi siihen pienen ripauksen juhlavuutta.
Miljöössä on jotakin rauhoittavaa. Se on paikka, jossa voi vain istua, lämmetä ja katsoa ympärilleen hetken ajan ilman, että maailma vaatii mitään. Siinä hetkessä tuntui, että päivällä oli ollut tarkoitus: kulkea, löytää, pysähtyä, nauttia.
Päivän jälkeen, lämmin muisto
Kylmä ja aurinkoinen lauantai Helsingissä osoitti taas, kuinka kauniita pienet hetket voivat olla. Se ei ollut vain kävely tai ravintolakäynti, se oli kokonaisuus, joka tuli ihon alle. Valo, pakkainen, seura ja vaatteet, joilla on omat tarinansa.
Erityisesti rakastin sitä, miten itse tekemäni lapaset ja kasarihiihtarit kulkivat mukana kuin vanhat ystävät. Kierrätysasun lämpö on aina vähän erityistä, siinä on historiaa, kestävyyttä ja omaa luovuutta.
Tällaiset päivät muistuttavat siitä, että talvella on oma romanttinen sielunsa. Ja että joskus täydellisin päivä syntyy pienistä asioista: hyvästä valosta, pehmeästä neuleesta ja kävelystä, joka vie juuri oikeaan paikkaan.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua: