Talvikävelyn hiljainen sydäntarina
0
Marraskuun viimeinen päivä avautui pehmeänä, vähän kuin hiljainen lupaus siitä, että juuri tänään olisi hyvä kuunnella itseään. Tästä alkaa talvikävelyn hiljainen sydäntarina. Päälläni oli kokonainen kudelma tarinoita: itse ommeltu hame Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta, UFFista löydetty käsintehty neuletakki sekä vuosia sitten ommellusta takista tuunattu talvikaveri. Jalkoihin puin rakkaat nilkkurini, jotka löysin aikanaan Maunulan ostarilla sijainneesta Fidasta. Tässä on kertomus päivästä, joka jäi iholle kuin lämmin valo.
Talvikävelyn hiljainen sydäntarina
Synttärikuun hiljainen loppunäytös
Marraskuun viimeinen aamu ei näyttänyt kiireiseltä. Se ei myöskään vaatinut mitään. Se vain lepäsi siinä, talven kynnyksellä, vähän kuin kaupunki olisi vetänyt paksun huovan ylleen ja pyytänyt meitä kulkemaan hiljaa. Olin hereillä aikaisin ja tunsin, että synttärikuuni viimeinen päivä ansaitsi pienen rituaalin, sellaisen, jossa pukeutuminen on osa tarinankerrontaa.
Päivän asu, kuin pieni kudottu muistelma
Valitsin hameen, jonka olin ommellut Kierrätyskeskuksen materiaalitukun aarteesta. Sen ruutukangas hengitti menneiden vuosien kotien lämpöä, ja helma liikkui askelissa kuin vanha kirjoitus, joka on vihdoin saanut uuden lukijan.
Neule oli UFFin Fredrikinkadun myymälästä löytynyt käsintehty aarre, ehkä jonkun lukuisista Novita-lehden malleista tai tekijänsä omasta inspiraatiosta syntynyt. Sitä oli mahdoton pukea ilman että ajatteli tekijänsä käsiä ja kärsivällistä rytmiä.
Takki oli tuunattu vuosia sitten omasta vanhasta tekeleestäni, ja sekin kantoi oman historiansa: korjaukset, uudelleen muotoilut, ideat ja unohtuneet ideat. Jalkoihini sujautin nilkkurit, jotka olin löytänyt Maunulan ostareilla sijainneesta Fidasta, sellaiset, joiden nahka on omaksunut jokaisen vuoden, kadun ja askeleen.
Kaupunki sateessa, kuin pehmeä taustamelodia
Lähdimme kävelemään keskustaan. Helsinki oli märkä, mutta lempeä. Sade ei vaatinut huomiota, se vain ripotteli pieniä, valoa imeviä helmiä kaduille. Autojen humina oli matala, rakennusten pinnat elivät hiljaista kaikujaan. Katsoin ikkunoihin enemmän heijastusten takia kuin ostamisen. Niissä näkyi tarinallinen kokonaisuus: hame, joka oli minun, neule, joka oli jonkun muun, kengät, jotka olivat kulkeneet kanssani pitkään. Jokainen osa asua kertoi eri polusta, mutta yhdessä ne tuntuivat juuri oikeilta.
Kluuvin Olivia odotti. Ovi avautui ja sisään tulvahti lämpö, valkosipulin lupaus ja pehmeä puheensorina. Saimme pöydän ikkunan äärestä, ja siinä huoneen suojassa aika tuntui taipuvan hieman. Ruoka maistui tavallista syvemmälle, ehkä siksi, että se syötiin osana päivää, joka oli kuin rauhallinen juhla. Juttelimme kuluneesta vuodesta, sen sävyistä, valon ja varjon vaihdosta. Ja vaikka vuosi oli paikoin ollut raskas, sen lomasta löytyi myös uudenlaista lämpöä. Sellaista, joka syntyy, kun alkaa ymmärtää itseään paremmin.
Paluumatka valojen ja veden välissä
Kun lähdimme takaisin, ilta oli jo sinertävä. Kaupungin märät kadut heijastivat katuvalojen kullanhohtoa, joka näytti kuin se olisi yrittänyt kertoa jotain salaista. Askeleeni olivat kevyitä. Hameen helma jatkoi omaa, huojuvaa tarinaansa ja nilkkurit koputtivat tasaista rytmiään märälle kivelle. Tuntui, että juuri tällaiset hetket muodostavat sen arjen ytimen, joka jää mieleen, ei suurilla teoilla, vaan hiljaisella olemisella.
Takki suojasi viimalta, neule kantoi tekijänsä lämpöä, kengät varmoina askeleina muistuttivat yhteisestä matkasta. Ja keskellä kaikkea oli päivä, joka ei esittänyt itseään, mutta jäi silti talteen.
Jälkikäteen ajatellen juuri tällaiset päivät kannattelevat vuodenaikojen yli. Ne eivät pyydä huomiota eivätkä tarvitse suurta otsikkoa. Ne vain asettuvat muistiin hiljaa, kuin pieni valonsäie hameen kankaan poimuun tai villalangassa kulkevaan solmuun. Ja ehkä juuri siksi ne kantavat mukanaan enemmän kuin osaa odottaa, muistutuksen siitä, että elämä rakentuu paitsi harvoista juhlista, myös niistä pienistä hetkistä, jotka löytävät meidät silloin kun kuljemme avoimin silmin.
Tämä päivä teki juuri niin.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
VillaNanna ReFashion Yhteisprojekti
Tammikuussa alkoi VillaNanna ReFashion -yhteisprojekti, jonka tarkoituksena oli innostaa kaikkia kierrätykseen, tuunaamiseen ja luovaan muodin uudistamiseen. VillaNanna ReFashion Yhteisprojekti syntyi halusta jakaa ideoita, avata ovia yhteisöllisyydelle ja tuoda näkyviin arjen refashion-projekteja vuoden ajalta.
VillaNanna ReFashion -Yhteisprojekti
Tammikuussa käynnistynyt VillaNanna ReFashion -yhteisprojekti oli minulle itselleni tärkeä, kokeileva ja rohkea idea: vuoden mittainen matka kohti kestävämpää muotia, luovuutta ja omannäköistä tyyliä. Halusin luoda projektin, johon kuka tahansa voisi osallistua, pelkkä tägäys Instagramissa riitti, ja minä saisin luvan jakaa työt blogissa ja somessa. Ajatus oli avoimuus, yhteisöllisyys ja luova ilo.
Kun vuosi on nyt lopuillaan, voin sanoa ääneen sen tosiasian, joka näkyi pitkin matkaa: projektiin ei osallistunut muita kuin minä itse. Samaan aikaan myös oma panokseni jäi huomattavasti suunniteltua pienemmäksi. Tämä ei kuitenkaan tee projektista merkityksetöntä, päinvastoin, se kertoo jotain tärkeää luovista prosesseista, arjesta ja siitä, miten ideat elävät.
ReFashion-projekti, mitä alun perin tavoittelin? Projektin alkuperäiset tavoitteet olivat selkeät:
Halusin innostaa ihmisiä tuunaamaan
- Refashion-kulttuuri kasvaa, mutta usein ihmiset kaipaavat matalan kynnyksen projektia tai pientä tönäisyä aloittaakseen. Toivoin, että yhteisprojekti voisi toimia inspiraationa ja tarjoaisi tilan, jossa luovuutta voi jakaa ilman suorituspaineita.
Halusin näyttää, että muotia voi tehdä omilla ehdoillaan
- Korjaaminen, muokkaaminen ja uudelleenrakentaminen ovat olleet aina osa käsityöidentiteettiäni. ReFashion-projekti oli tapa tuoda tämä ajattelu näkyviin vuoden mittaisena sarjana.
Halusin rakentaa pienen luovan yhteisön
- Ajatus oli, että vuoden aikana syntyisi pieni, mutta innokas porukka, joka jakaa ideoita ja kuvia omista tuunauksistaan. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt, mutta se avasi uudenlaisen näkökulman.
Kun projektissa on osallistujana vain itsesi
Kun yhteisprojekti on lopulta yhden ihmisen projekti, se herättää väistämättä ajatuksia. Minulle tämä vuosi opetti kolme asiaa:
Luovuus ei ole aikataulutettava asia
- Vaikka suunnitelma oli hieno, elämä kulkee omia polkujaan. Vuoden aikana oli jaksoja, jolloin inspiraatio loisti poissaolollaan, ja hetkiä, jolloin projektin jatkaminen tuntui tärkeältä mutta ei kiireelliseltä. Tämä on luovassa työssä täysin normaalia.
Kaikkien ideoiden ei ole tarkoitus kasvaa yhteisöiksi
- Jotkut projektit ovat enemmän sisäisiä. Ne ovat tapa kokeilla, etsiä ja tutkia omaa suuntaa. VillaNanna ReFashion oli lopulta ennen kaikkea matka itseäni varten ja ehkä niin oli tarkoituskin.
Kestävä tyyli syntyy pienistä teoista
- Vaikka projekti ei kerännyt osallistujia, se muistutti minua siitä, että refashion ei ole kilpailua eikä keräilyä. Se on hiljaista arkea: yhden vaatteen korjaamista, toisen uudelleensuunnittelua, kolmannen pelastamista roskalta.
Mitä ReFashion-projektin aikana syntyi?
Vuoden aikana tein useita pieniä ja suurempia tuunauksia, osa valmistui, osa jäi ajatuksen tasolle, osa odottaa vieläkin viimeistä silauksen hetkeä. Niissä on kuitenkin sama ydin:
- halu käyttää vanhaa uudelleen
- halu tehdä omannäköistä tyyliä
- halu olla ostamatta uutta, jos se ei ole tarpeen
Nämä projektit olivat pieniä askelia kohti kestävämpää arkea ja ne ovat edelleen nähtävissä blogissa ja Instagramissani.
Onko ReFashion-projekti epäonnistuminen?
SEO-maailman näkökulmasta vastaus on: ei todellakaan. Sillä vaikka projekti ei kerännyt osallistujia, se tuotti silti sisältöä seuraavista hakuteemoista, jotka kiinnostavat jatkuvasti:
- refashion ideat
- vaatteiden tuunaus
- kierrätys muoti
- slow fashion vinkit
- tee se itse muoti
Nämä aiheet ovat ajankohtaisia, kasvavia ja erittäin hakukoneystävällisiä. Blogipostaukseni, kuvat ja refashion-prosessit ovat edelleen löydettävissä ja toimivat inspiraationa niille, jotka hakevat ideoita myöhemmin.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka vuoden mittainen yhteisprojekti ei saanut tuulta alleen, en ole lopettamassa refashion-sisältöä, päinvastoin. Ensi vuoden puolella aion tehdä:
- kevyempiä minihaasteita
- uusia refashion-ideoita
- inspiraatiopostauksia ennen–jälkeen -muutoksista
- selkeitä ohjeita pieniin tuunauksiin
Yhteisöllisyys ei katoa, vaikka virallinen projekti ei kasvanut suureksi. Ehkä seuraava muoto sopii paremmin sekä minulle että niille, jotka kaipaavat ohjausta pienemmissä paloissa.
miksi jatkan refashionia?
Koska se tuntuu oikealta. Koska se on ekologista. Koska vanhasta voi aina tehdä kauniimpaa. Ja koska inspiraatio syntyy usein pienistä, hiljaisista hetkistä, ei suurista yleisöistä.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: