Kaksi kirppislöytöä, yksi yllättävän toimiva asu
0
Kirpputorilla käyminen on vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei tiedä, palaako kotiin tyhjin käsin vai kahden täydellisen löydön kanssa. Viime viikolla kävi juuri niin. Ensin löytyi neule, sitten hame ja kotona syntyi asu, joka todisti, että Kaksi kirppislöytöä, yksi yllättävän toimiva asu voi olla paljon enemmän kuin osiensa summa. Vaikka osat sopivat hyvin toisiinsa, niin ne keskustelee myös muiden kaapissa olevien vaatteiden kanssa.
Kaksi kirppislöytöä, yksi yllättävän toimiva asu
Jos joku olisi pari viikkoa sitten sanonut, että ihastun vaaleanturkoosiin pitsimäiseen neuleeseen ja valkoiseen pitkään hameeseen, olisin ehkä hieman kohottanut kulmiani. Mutta kirpputoreilla käy juuri näin. Ne onnistuvat yllättämään minut kerta toisensa jälkeen.
Viime viikolla löysin Moody Mondayn neuleen. Se oli niitä löytöjä, joita pitää hetki pyöritellä käsissä ennen kuin tajuaa, että tämä lähtee kyllä mukaan. Neuleessa oli ihana pintaneulos, hieman romanttinen tunnelma ja juuri sopivasti persoonallisuutta.
Hetkeä myöhemmin UFFista löytyi pitkä valkoinen hame. Sellainen, jonka moni ehkä kävelisi ohi ajatellen, ettei tälle olisi käyttöä. Minä näin kuitenkin heti jotain muuta. Pitkä kellottuva helma ja napitus toivat siihen vanhan ajan fiilistä, mutta samalla se tuntui yllättävän modernilta.
Kotona oli pakko kokeilla, miltä nämä näyttäisivät yhdessä. Ja siinä se taas tapahtui. Kaksi täysin erillistä kirppislöytöä löysi toisensa. En väitä suunnitelleeni tätä etukäteen. Joskus parhaat asut syntyvät juuri silloin, kun lakkaa yrittämästä liikaa.
Kirppislöydöt osaavat yllättää
Yksi kirpputorien parhaista puolista on se, ettei siellä tarvitse ostaa kokonaista tyyliä valmiiksi paketoituna. Sen sijaan voi löytää yhden vaatteen kerrallaan. Vähitellen vaatekaappiin alkaa muodostua kokoelma, jonka osat alkavat keskustella keskenään. Juuri niin kävi tämänkin asun kanssa.
Turkoosi neule pehmensi valkoisen hameen ilmettä, ja pitkä helma toi neuleeseen vähän romantiikkaa. Lopputulos oli yhtä aikaa rento, naisellinen ja sellainen, jonka voisin pukea uudelleenkin. Tai oikeastaan monta kertaa.
Ja sitten oli vielä hiukset. Tai tarkemmin sanottuna yksi erittäin itsepäinen hiussuortuva. Olin ilmeisesti saanut päähäni ajatuksen huolettomasta kampauksesta. Hiuksilla taas oli aivan oma visionsa. Jokaisessa kuvassa sama suortuva päätti ilmestyä kasvoilleni kuin kutsumaton vieras. Siinä vaiheessa olisi voinut hermostua. Mutta mitä enemmän kuvia katsoin, sitä enemmän koko hius alkoi naurattaa. Ehkä sekin kuuluu kirppistyyliin, kaikki ei ole viimeisen päälle silitettyä tai täydellistä. Paitsi että… hame olisi ehkä voinut olla.
Stailaus saa kirppislöydöt loistamaan
Minusta kirppislöytöjen paras vaihe alkaa vasta kotona. Silloin vaatteita voi yhdistellä aivan rauhassa ilman kiirettä. Yhtäkkiä joku vaate, joka näytti rekissä vaatimattomalta, herääkin eloon oikeassa seurassa. Siksi pidän enemmän sanasta styling kuin pelkästä ostamisesta. Löytö on vasta ensimmäinen askel. Hauskuus alkaa vasta sen jälkeen.
Tällä kertaa en käyttänyt tuntikausia asun suunnitteluun. Tämä oli oikeastaan pikainen kokeilu. Neule päälle, hame jalkaan ja ulos kuvaamaan. Joskus juuri ne kaikkein spontaanimmat yhdistelmät toimivat parhaiten. Ehkä siksi kirpputorit kiehtovat minua vuosi toisensa jälkeen. Ne eivät tarjoa vain vaatteita, vaan mahdollisuuden nähdä tuttu materiaali uudella tavalla.
Ja vaikka hiussuortuva päätti varastaa jokaisessa kuvassa vähän huomiota, en taida antaa sen haitata. Se muistuttaa siitä, ettei tyylin tarvitse olla täydellistä ollakseen kiinnostavaa. Päinvastoin. Jos asu jää mieleen hiusten, hymyn tai pienen sattuman vuoksi, ehkä siinä onkin juuri se kuuluisa persoonallinen twisti.
Loppujen lopuksi tämä asu maksoi vain murto-osan uuden hinnasta, mutta tuntui silti täysin omalta. Se onkin ehkä kirpputorien suurin taika: koskaan ei tiedä, mikä vaate odottaa seuraavan rekin takana, eikä sitäkään, millaisen tarinan siitä vielä kirjoittaa.
Mahtavaa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samanlaisia postauksia:
Elämä ei aina näytä valmiilta – eikä ehkä tarvitsekaan
Kesä ei ole tänä vuonna näyttänyt täydelliseltä. Se on näyttänyt keskeneräisiltä käsitöiltä, lattialle unohtuneilta lankakeriltä, peiliselfieiltä ennen kauppaan lähtöä, villasukilta sohvan nurkassa ja väsyneiltä iltapäiviltä päänsäryn keskellä. Elämä ei aina näytä valmiilta – eikä ehkä tarvitsekaan, se saa näyttää välillä juuri niin sotkuiselle kuin se oikeasti on.
Elämä ei aina näytä valmiilta – eikä ehkä tarvitsekaan
Viime aikoina olen huomannut yhden asian hyvin vahvasti. En jaksa enää rakentaa täydellistä kulissia edes itselleni.
Tämä viikko on ollut vaikea. Päänsärkyä on ollut paljon ja sen mukana sellaista outoa saamattomuutta, joka ei tunnu laiskuudelta vaan enemmänkin siltä, että keho yrittää pakottaa pysähtymään. Monen vuoden stressi tuntuu purkautuvan nyt samaan aikaan. Sellainen jatkuva selviytymismoodi ei kai lopulta vain katoa yhdellä kertaa.
Ja ehkä juuri siksi puhelimen kamerarulla näyttää tällä hetkellä siltä kuin näyttää. Siellä on kuvia keskeneräisistä käsitöistä, puoliksi tehdyistä projekteista, ruokakuvia ilman mitään estetiikkasuunnitelmaa, peilin kautta otettuja asukuvia, koiran päiväunia ja niitä pieniä hetkiä, joita ei yleensä ajatella “oikeana sisältönä”. Mutta ehkä juuri ne ovat sitä kaikkein oikeinta sisältöä.
Somessa näkee paljon viimeisteltyä elämää. Kauniita koteja, täydellisiä aamiaisia, huoliteltuja asuja ja jatkuvaa tehokkuutta. Joskus huomaan itsekin ajattelevani, että pitäisi jaksaa enemmän. Pitäisi saada enemmän aikaan. Pitäisi olla inspiroivampi, energisempi ja valmiimpi.
Todellisuudessa moni meistä on vain väsynyt. Ja ehkä juuri nyt ihmiset kaipaavat enemmän elämää, joka näyttää oikealta ihmiselämältä. Sellaista, jossa kaikki ei ole täysin hallinnassa.
Keskeneräisyydessä on jotain lohdullista
Minulla on aina ollut tapana tehdä paljon käsillä. Käsityöt rauhoittavat, vaikka välillä projektit jäävät kesken pitkäksikin aikaa. Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä on vähän joka puolella. Yksi villasukka odottaa pariaan, lankakerät pyörivät pitkin kotia ja erilaisia ideoita on enemmän kuin energiaa toteuttaa niitä.
Ennen olisin ehkä pitänyt sitä epäonnistumisena. Nyt ajattelen vähän toisin. Keskeneräisyys kertoo siitä, että elämä on käynnissä. Että on vielä asioita, joita haluaa tehdä, vaikka juuri nyt ei jaksaisi kaikkea. Kaiken ei tarvitse valmistua heti.
Sama koskee ehkä ihmistä itseäänkin. Viime vuodet ovat olleet raskaita monella tavalla ja huomaan vasta nyt, kuinka pitkään keho on ollut jatkuvassa kuormituksessa. Kun stressi alkaa hellittää, tilalle ei tulekaan heti energiaa ja iloa. Ensin tulee usein väsymys. Todella suuri väsymys.
Sen hyväksyminen on ollut vaikeaa ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään ja tekemään. Mutta ehkä lepo ei olekaan epäonnistumista. Ehkä se on osa sitä, että yrittää jälleen tulla ihmiseksi kaiken suorittamisen jälkeen.
Ehkä tavallinen elämä riittää
Olen alkanut ajatella, että kaikkein kauneimmat asiat löytyvät usein juuri tavallisista hetkistä. Siitä, kun Söpö nukkuu vieressä samalla kun neulon vähän aikaa. Siitä, kun aurinko osuu iltapäivällä lankakerään lattialla. Siitä, kun löytää kirpparilta jotain, mikä tuntuu heti omalta. Tai siitä, että jaksaa laittaa vähän huulipunaa ja ottaa peilikuvan, vaikka olo ei olisi erityisen energinen.
Ehkä elämä ei koostukaan suurista hetkistä vaan pienistä asioista, jotka tekevät arjesta pehmeämmän. Ja ehkä juuri niitä kuvia olen viime aikoina tallentanut. Ei täydellisiä kuvia. Ei täydellistä elämää. Vaan pieniä todisteita siitä, että kaiken väsymyksenkin keskellä elämässä on edelleen lämpöä, värejä, lankaa, koiran tassuja, kesäiltoja ja hitaita hetkiä. Ehkä se riittää juuri nyt.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset: