Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
1
Teen tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani, rennosti, iloisesti ja kokeilemalla. Olen ollut niin innostunut tästä projektista, että olen halunnut ompelemaan heti kun aamulla avaan silmäni. Tämä projekti on innostanut minua valtavasti ja elättelen toiveita, että innostus jatkuu niin pitkään, että saan läjät pois lattioilta.
Osa töistä on päässyt blogiin ja Instagramiin heti, osa on jäänyt odottamaan parempaa hetkeä. Ja sitten on niitä, jotka ovat valmistuneet, mutta joita en ole ehtinyt edes kunnolla kuvata. Nyt ajattelin kaivaa nämä kesän keskeneräiset esittelyt esiin. Näissä töissä näkyy hyvin se, mistä omassa tekemisessäni on oikeastaan aina ollut kyse: vanhojen tekstiilien katsomisesta uusin silmin.
Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
Minulle tekstiiliarkeologia ei tarkoita vain vanhan vaatteen tuunaamista. Se on enemmänkin tapa katsoa tekstiilejä. Mitä niille on tapahtunut ennen kuin ne päätyivät minun käsiini? Mihin niitä voisi vielä käyttää? Voisiko jostakin näennäisesti tarpeettomasta syntyä jotakin aivan muuta?
Tänä kesänä yksi tällainen työ on tämä punainen Disney-paita, jonka ympärille syntyi aivan oma maailmansa. Alkuperäinen t-paita sai seurakseen punavalkoista ruutukangasta, mustaa pitsiä ja runsaan helman. Lopputulos on jotain aivan muuta kuin tavallinen t-paita.
Pidän erityisesti siitä, että paidan alkuperäinen kuva ei kadonnut muutoksen myötä. Päinvastoin. Se sai ympärilleen uuden kehyksen.
*****
Toinen työ on vihreän, mustan ja valkoisen raidallisen kankaan ympärille rakennettu essu ja siihen sopiva hattu. Tässä kokonaisuudessa näkyy taas aivan erilainen puoli tekemisestäni. Voimakas kangas saa olla pääosassa, eikä sitä tarvitse yrittää rauhoittaa. Mekossa ja hatussa sama materiaali jatkaa matkaansa kahdeksi toisiinsa liittyväksi vaatteeksi. Täydellinen asu vaikka mökille.
Koska mitään en koskaan heitä pois tai myy, niin erilaisia materiaaleja jää joka puolelle. Ensin en tiedä mitä niistä tekisi ja yllättäen pino alkaa itse kuiskia minulle, että haluan olla sitä ja tätä.
Tämä asu lähti liikkeelle siitä, että olen huomannut erilaisten essujen tulevan vähitellen katukuvaan. En Suomessa vielä, mutta muualla. Varsinkin nämä tällaiset essumekot ovat olleet nyt jonkin aikaa kerrospukeutumisen yksi osa.
Ja sitten ovat pitsit.
Pitsit ovat materiaaleja, joita on vaikea heittää pois. Niissä on jotakin ajattoman kaunista, vaikka alkuperäinen käyttötarkoitus olisi jo kadonnut. Vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmässä syntyneessä mekossa pitsi saa olla todella näkyvässä roolissa. Mukana on myös raidallista kangasta ja pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät vaatteesta enemmän kuin vain yhden kankaan yhdistelmän.
Valkoinen pitsihame puolestaan oli yksi niistä töistä, jotka päätyivät kameraan kesken tekemisen. Se on hyvä muistutus myös siitä, ettei valmis vaate synny tyhjästä. Ensin on materiaaleja, leikkaamista, sovittelua, kerroksia, ompelua ja välillä myös sitä, että pitää katsoa hetki ja miettiä, mihin suuntaan työ seuraavaksi lähtee.
Vaaleansininen ja valkoinen paita on jälleen aivan erilainen esimerkki. Röyhelöt, kaulukset ja kerrokset tekevät siitä romanttisen ja vähän leikittelevän. Myös tässä kiinnostavaa on juuri eri osien yhdistäminen: yksittäiset vaatekappaleet eivät ehkä olisi enää sellaisenaan kiinnostaneet, mutta yhdessä niistä syntyi uusi vaate. Kaikissa näissä töissä on yksi yhteinen asia: materiaalille ei ole annettu vain yhtä mahdollista elämää.
Strawberry Girl Summer ja vanhojen tekstiilien romantiikka
Tämän kesän punaiset ja vaaleanpunaiset ruudut, pitsit, röyhelöt ja romanttiset yksityiskohdat sopivat muuten aika täydellisesti myös Strawberry Girl Summer -henkeen.
En tarkoita, että kaikki pitäisi tehdä jonkin trendin mukaan. Pikemminkin päinvastoin. Minusta kiinnostavinta on huomata, miten omasta kaapista ja omista materiaaleista voi löytyä asioita, jotka tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta ilman että tarvitsee lähteä ostamaan uutta.
Punavalkoinen ruutu, pitsi, röyhelöt ja vähän leikkisämpi pukeutuminen eivät oikeastaan tarvitse mitään tiettyä trendinimeä. Ne voivat olla yhtä aikaa nostalgisia ja moderneja. Ja ehkä juuri siksi vanhojen tekstiilien kanssa työskentely on niin kiinnostavaa.
Kun vaatteen historiaa ei pyyhi kokonaan pois, siihen jää jotakin persoonallista. Vanha t-paita voi muuttua näyttäväksi yläosaksi. Pitsikangas voi saada uuden tehtävän. Kahdesta erilaisesta vaatteesta voi syntyä kolmas. Kangaspala, joka on ollut liian pieni yhteen tarkoitukseen, voi olla täydellinen yksityiskohta johonkin aivan muuhun.
Tässä kohtaa tekstiiliarkeologia alkaa tuntua enemmän tarinoiden kaivamiselta kuin pelkältä ompelulta. Ja nämä eivät edes ole kaikki tämän kesän työt. Kaksi valmistunutta tekstiiliarkeologista projektia odottaa vielä kuvaamista. Ehkä ne saavat oman hetkensä myöhemmin. Sillä vanhoilla tekstiileillä on tapana odottaa.
Kaikki vaatteet tullaan varmasti näkemään päälläni ja täällä blogissa jossakin vaiheessa. Osa näistä on kuitenkin niin kesäisiä, että niiden kyvaaminen jää varmaan ensi kesään. Nyt niillä on oma paikkansa vaatekaapissa ja jäävät odottamaan parempia kelejä.
Teen Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää Tekstiiliarkeologiaa:
Eräs kesäpäivä Jätkäsaaressa – röyhelömekko, helle ja siniset juomat
Eräs kesäpäivä Jätkäsaaressa – röyhelömekko, helle ja siniset juomat. On olemassa kesäpäiviä, jolloin suunnitelmat eivät varsinaisesti mene pieleen, vaikka ne muuttuvatkin. Sellainen oli eräs kesäpäivä Jätkäsaaressa. Tarkoituksenamme oli kävellä, katsella uutta Helsinkiä ja antaa jalkojemme kuljettaa meitä aivan sopivaan määrään saakka. Mutta aurinko, tuo kesän toisinaan hieman tyrannimainen seuraneiti, oli päättänyt toisin.
Eräs kesäpäivä Jätkäsaaressa – röyhelömekko, helle ja siniset juomat
Lähdimme mieheni kanssa kävelylle Jätkäsaareen helteisenä päivänä. Minulla oli ylläni itse tekemäni röyhelömekko, jonka kaava on Fibre Moodin numerosta 20. Mekossa on juuri sellaista ilmavuutta, jota kuumana kesäpäivänä voi pitää melkein yhteiskunnallisena palveluna: kangas liikkuu mukana, helma saa hulmuta ja olo pysyy huomattavasti arvokkaampana kuin lämpötila antaisi aihetta olettaa.
Mekon sävy on rauhallinen, hieman utuinen sinivihreä. Sen runsaat röyhelöt tuovat siihen romanttista tunnelmaa, mutta kokonaisuus ei tunnu liian hempeältä. Päinvastoin, leopardikuvioiset sandaalit ja aurinkolasit palauttavat asuun juuri sopivasti arkista itsepäisyyttä. Pukeutumisessa on mielestäni parhaimmillaan juuri tämä tasapaino: yksi asia voi olla romanttinen, toinen riehakas ja kolmas täysin odottamaton.
Jätkäsaari kutsuu kävelylle
Jätkäsaari on kiinnostava paikka juuri siksi, ettei se ole vielä valmis. Uudet rakennukset, kadut, avarat näkymät ja keskeneräiset alueet muodostavat maiseman, jossa Helsinki tuntuu rakentavan itseään uudelleen silmiemme edessä.
Emme siis lopulta kävelleet kovin pitkälle. Se ei kuitenkaan ollut pettymys. Päinvastoin. Joskus parhaat kesämuistot syntyvät juuri silloin, kun alkuperäinen suunnitelma jätetään kohteliaasti sivuun.
Siniset juomat ja pieni ylellisyys
Istahdimme Bar Baltic Bayn aurinkotuoleille ja tilasimme siniset juomat. Tässä kohtaa päivä alkoi saada jo aivan toisenlaista luonnetta.
Kaksi sinistä juomaa, aurinkotuolit, meri ja lämmin kesäpäivä muodostivat yhdistelmän, joka olisi epäilemättä herättänyt paheksuntaa ainakin yhdessä Austenin romaanin seurapiirissä tai vähintäänkin aiheuttanut huomattavan määrän juoruja. Meille se oli kuitenkin täydellinen ratkaisu.
Pidän tällaisista hetkistä. Niissä ei tarvitse suorittaa mitään. Ei tarvitse nähdä kaikkia nähtävyyksiä, kävellä tiettyä kilometrimäärää tai saada päivästä mahdollisimman paljon irti. Voi vain istua, juoda jotakin kauniin väristä ja katsella ympärilleen. Ja ehkä juuri siinä on kesän viehätys.
Itse tehty mekko kesäpäivään
Fibre Moodin numeron 20 kaavalla tehty röyhelömekko osoittautui tähän päivään erinomaiseksi valinnaksi. Kun ompelen itse vaatteeni, en ajattele ainoastaan sitä, miltä vaate näyttää. Mietin myös, millaiseen elämään se sopii.
Tämä mekko sopii juuri sellaiseen kesäpäivään, jolloin kävellään kaupungilla, pysähdytään juomalle ja annetaan suunnitelmien muuttua. Se on tarpeeksi väljä helteeseen, mutta siinä on silti paljon yksityiskohtia: röyhelöt tekevät mekosta kiinnostavan ja kaava antaa sille kauniin liikkeen.
Itse tekemisessä on myös aivan oma viehätyksensä. Kun joku kysyy, mistä mekko on, vastaus ei ole kauppa tai tuotemerkki. Voin sanoa: minä tein sen. Se on pieni asia, mutta minulle merkityksellinen.
Keskeneräinen Jätkäsaari
Jätkäsaaressa on tällä hetkellä jotain kiehtovaa juuri keskeneräisyyden vuoksi. Rakennukset, rantamaisemat, palvelut ja kaupunkitila muodostavat vähitellen kokonaisuuden, jota on kiinnostavaa seurata. Ehkä myöhemmin täällä kävellessä ei enää huomaa, miten paljon kaikki on muuttunut. Siksi keskeneräinen maisema kannattaa joskus nähdä sellaisena kuin se juuri nyt on.
Meidän kesäpäivämme Jätkäsaaressa ei ollut suuri seikkailu. Se oli kävely, helle, itse tehty röyhelömekko, kaksi sinistä juomaa ja hetki aurinkotuolissa. Ja oikeastaan juuri siksi se oli täydellinen. Kesä ei aina tarvitse suuria suunnitelmia. Joskus riittää, että pukee päälleen lempimekon, lähtee puolison kanssa ulos ja pysähtyy, kun aurinko käskee. Se on varsin kelvollinen tapa viettää kesäpäivää.
Ompelu tekee vaatteesta tarinan
Itse tehty mekko ei ole minulle vain yksi vaate muiden joukossa. Se kantaa mukanaan tekemisen hetkeä, kangasta, kaavaa ja sitä päätöstä, että halusin juuri tällaisen vaatteen. Siksi vaatteiden ompelu on parhaimmillaan vähän kuin kirje tulevaisuuteen: jonakin myöhempänä päivänä pukeutuessa muistaa, missä ja milloin vaatteen teki ja millaiseen päivään se ensimmäisen kerran liittyi.
Tässä röyhelömekossa on myös jotakin hyvin kesäistä. Se ei yritä olla tiukka tai ryhdikäs, vaan saa olla pehmeä ja liikkuva. Juuri helteellä huomaa, kuinka paljon vaatteen leikkaus ja materiaali vaikuttavat omaan oloon. Kaunis vaate saa olla samalla mukava.
Jätkäsaari sopii tällaiselle asulle mainiosti. Moderni kaupunkimaisema, meri, taivas ja vielä hieman keskeneräiset kadut muodostavat taustan, jossa romanttinen mekko ei näytä menneen ajan jäänteeltä vaan pikemminkin hauskalta vastaparilta uudelle kaupungille.
Ja ehkä siinä piilee koko pukeutumisen viehätys. Vaatteiden ei tarvitse vain sulautua ympäristöön. Ne voivat myös keskustella sen kanssa.
Sinä päivänä sininen toistui kaikkialla: mekossa, taivaassa, juomissa ja merellisessä maisemassa. Värien yhteensopivuus syntyi ilman sen suurempaa suunnitelmaa, mutta lopputulos tuntui harkitulta. Sellaisia ovat usein parhaat asut ja parhaat kesäpäivät, ne näyttävät jälkeenpäin siltä kuin kaikki olisi suunniteltu, vaikka todellisuudessa vain astui ovesta ulos.
Jos Jätkäsaari kiinnostaa kesäisenä Helsingin kohteena, kannattaa sinne mennä myös ilman tarkkaa ohjelmaa. Kävele rantaa, katsele uutta arkkitehtuuria, etsi aurinkoinen paikka ja anna päivän päättää itse, mitä seuraavaksi tapahtuu. Meidän tapauksessamme päivän päätös oli kaksi kirkkaan sinistä juomaa ja aurinkotuolit. En olisi vaihtanut sitä mihinkään pidempään kävelyretkeen.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko