Kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä
0
Tämä kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä oli sellainen talven hetki, joka tuntui pehmeältä, romanttiselta ja juuri sopivan rauhalliselta. Lähdimme kävelylle ilman kiirettä, poskia nipistävä pakkanen seurana ja aurinko kulkijaa hellien. Päivä vei lopulta ravintola Miljööseen, mutta yhtä tärkeää oli matka sinne, asu, tunnelma ja pienet yksityiskohdat, joista muodostui täydellinen talvinen tarina.
Kylmä aurinkoinen päivä Helsingissä
Helsinki on parhaimmillaan silloin, kun pakkanen kiristyy ja aurinko syttyy kirkkaana koko päiväksi. Se valo on erilaista kuin muualla: kylmää mutta lohdullista, sinistä mutta kultaisena kimmeltävää. Kun lähdimme liikkeelle, meri hohti talvista taikaa, ja rantapolut tuntuivat kutsuvan kulkemaan hieman tavallista pidemmälle.
Puut näyttivät hopeisilta, maa rapsahteli askelten alla ja tuuli toi poskiin sen tutun talvipunakkuuden. Kaikki tuntui seesteiseltä, kaupungilta, joka hengittää hitaammin ja antaa jokaiselle askeleelle enemmän tilaa. Talvipäivän kävely Helsingin rannoilla on kuin pieni pakomatka arjesta ilman, että menee minnekään kauas.
Kierrätyslöydöistä syntynyt lämmin asu
Päivän asu oli rakkaudella koottu kokonaan kierrätysaarteista. Farkkutakki, housut ja asusteet löysin UFFista, ja neule tuli Kierrätyskeskuksen rekiltä. Jokainen osa oli kuin tehty tätä päivää varten.
- Farkkutakki: lämmin, muhkealla kauluksella varustettu ja juuri täydellisen kuluneen näköinen.
- Neule Kierrätyskeskuksesta: pehmeä kuin aamunvalo, lämmin kuin halaus.
- Keltainen laukku: pieni mutta iloinen väripilkku, jonka keltaisuus tuo asuun leikkisyyttä.
- Karvaiset lapaset, itse neulomani: nämä ovat yksi asuni rakkaimmista yksityiskohdista. Pehmeät ja pörröiset lapaset, jotka olen itse tehnyt, kantavat käsityön rauhaa ja sitä tunnetta, ettei kaikkea kaunista tarvitse ostaa valmiina. Jokainen silmukka on oma, ja sen tuntee.
- Valkoinen neulottu tuubihuivi: Jämälankojen tuhoaminen käy kädenkäänteessä ja näin ne pääsevät myös hienosti esille, ei laatikon pohjalle.
- Valkoiset kasarihiihtarit: legendaariset 80-luvun talvijalkineet, jotka eivät koskaan petä. Ne ovat kuin pala nuoruuden talvia: lämpimät, mukavat, vähän hassut ja aina täydelliset.
- Punaiset Svea -saapikkaat: nämä ovat talvipäivien todelliset kuningattaret. Lämpimät, tukevat ja näyttävät, Svean ikoniset punaiset saapikkaat ovat yhdistelmä vintagehenkeä ja käytännöllisyyttä. Ne tuovat asuun rohkeutta ja nostavat jokaisen skeleen vähän korkeammalle. Pehmeä vuori pitää jalat lämpiminä ja klassinen punainen sävy tuo täydellisen kontrastin mun vaaleaan talviasuun.
Asu tuntui sillä hetkellä juuri oikealta, lämpimältä, persoonalliselta ja tarinalliselta. Sellaiselta, jossa on helppo kulkea koko päivä.
Kävely halki talvisen kaupungin
Kiersimme reittiä ilman suunnitelmaa, vain fiiliksen mukaan. Talvinen Helsinki on täynnä pieniä huomioita: valon heijastuksia rakennusten pinnoista, meren syvää sinistä ja ihmisiä, jotka kävelevät huivit tiukasti kaulassa ja kasvoillaan pieni hymy.
Oli jotenkin erityisen romanttista kulkea yhdessä kylmässä säässä, kun koko kaupunki tuntui olevan meidän kahden ympärillä. En kiirehtinyt askeliani, vaan pysähdyin katsomaan, kuuntelemaan ja hengittämään. Tuntui hyvältä vain olla, ulkona, yhdessä, kauniissa valossa.
Talvipäivän kävely on kuin elokuva, jossa jokainen kohtaus tapahtuu hitaasti ja näyttää siltä, että se kannattaisi tallentaa muistiin. Matkalla ajattelimme, että pysähtyisimme nauttimaan Soutustadionin kodalle. Mutta paikka oli kiinni, joten lähdimme tallustelemaan toiseen suuntaan, kohti Töölöön vilkkaita katuja.
Lämmin hetki Miljöössä
Kävelyn jälkeen päädyimme ravintola Miljööseen, joka on nimensä veroinen: tunnelmallinen, lämmin ja täynnä kaunista valoa. Pöytään istuminen tuntui luksukselta, kun sormet olivat jo vähän kylmät ja posket hehkuivat pakkasesta.
Tilasin burgerin, ja se oli juuri sitä mitä kaipasin, mehevää, pehmeää ja täynnä makua. Ranskalaiset olivat täydellisiä: rapsakoita, lämpimiä ja juuri sopivan suolaisia. Lasi valkoviiniä täydensi hetken ja toi siihen pienen ripauksen juhlavuutta.
Miljöössä on jotakin rauhoittavaa. Se on paikka, jossa voi vain istua, lämmetä ja katsoa ympärilleen hetken ajan ilman, että maailma vaatii mitään. Siinä hetkessä tuntui, että päivällä oli ollut tarkoitus: kulkea, löytää, pysähtyä, nauttia.
Päivän jälkeen, lämmin muisto
Kylmä ja aurinkoinen lauantai Helsingissä osoitti taas, kuinka kauniita pienet hetket voivat olla. Se ei ollut vain kävely tai ravintolakäynti, se oli kokonaisuus, joka tuli ihon alle. Valo, pakkainen, seura ja vaatteet, joilla on omat tarinansa.
Erityisesti rakastin sitä, miten itse tekemäni lapaset ja kasarihiihtarit kulkivat mukana kuin vanhat ystävät. Kierrätysasun lämpö on aina vähän erityistä, siinä on historiaa, kestävyyttä ja omaa luovuutta.
Tällaiset päivät muistuttavat siitä, että talvella on oma romanttinen sielunsa. Ja että joskus täydellisin päivä syntyy pienistä asioista: hyvästä valosta, pehmeästä neuleesta ja kävelystä, joka vie juuri oikeaan paikkaan.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Talvi tuli jälleen
Talvi tuli jälleen tänne pohjolan etelään ja vaikka nyt olenkin vienyt paljon talvivaatteita varastoon ja kesävaatteet ovat löytäneet tiensä kotiin, niin edelleen löytyy lämmintä päälle. Ei siis tarvitse kesämekossa jäätyä ulkona. Tosin tämä ei mieltä ylennä ollenkaan, lumi siis. Olen kärttyinen, väsynyt ja kyllästynyt. Kaipaan lämpöä ja aurinkoa todella paljon.
Talvi tuli jälleen
En tiedä mikä siinä on, mutta talvi vie minulta kaikki mehut. En vaan jaksa, tänä vuonna talvi on kestänyt todella pitkään. Yli viisi kuukautta jo, se on ihan liikaa. Pahintahan tässä on se, että lämpöä ja aurinkoa jo saatiin ja elämä kääntyi jo keväiseen fiilikseen. Odottavaan, kohta on kesä ja erilaisia suunnitelmia jo tehtiin kesää varten. Lueskelen nyt kaihoisasti viime vuoden postauksia, näihin aikoihin lähdimme mieheni kanssa nauttimaan Tallinnan auringosta. Lämmin ei vielä ollut silloinkaan mutta kevät oli jo. Istuimme terasseilla syöden ja nauttien auringosta. Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, näkee valkean lumipeitteen ja sitä samaa moskaa tulee taivaasta alas.
Alkaa tulla pieni epätoivo, että tuleeko sitä kesää vai ei. Pienoinen epätoivo tahtoo iskeä vasten kasvoja. Onko niin, että tänä kesänä Yyterissä nautitaankin pulkkamäestä ja sukelletaan jääveteen? Ei kuulkaa houkuta sitten yhtään. Toki tässä on puolensa, voi ommella koko päivän tai lähteä museoon tai siivota hullun kiilto silmissä. Ensimmäistä kertaa koko elämässäni voisin vaikka siivota. Minä kun en niin pidä siitä hommasta.
Sukellus mieleni sopukoihin
On vähän myös sellainen fiilis, että blogikin on ihan turha harrastus. Mitä tämmöselläkin tekee. Onhan mun helppo täältä tosin aina tarkistaa kaikki, jos tulee puheeksi jokin juttu eikä ihan muista tarkkaan milloin mikäkin tapahtui. Tosin, uskon, että tämä fiilis liittyy nyt vain tähän keliin ja tietenkin odotuksiin. Kyllähän minä näihin jo varauduin, ei tämä yllätyksenä tullut. Toivoin vain, että luontoäiti muuttaa reittiä ja heittää lumisateen jonnekin muualle. Mutta niin kuin tiedämme luontoäiti tekee juuri niin kuin itse haluaa ja me olemme hänen armoillaan.
Tässä nyt sitten vain istun, yöpuku päällä, hampaat pesemättä, sipsipussi kainalossa. Kylpyhuoneesta kuuluu pesukoneen hurina, poika yskii omassa makuukammarissaan ja mies pelaa olohuoneessa. Söpö kuorsaa jalkopäässäni pienessä kerässä. Tytön villasukat huutaa korissa: ”tee minut valmiiksi”. Katson ulos lumisadetta ja huokaisen syvään. Tällainen viikonloppu.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua: