Hae
VillaNanna

Romanttinen kesäillan mekko

Romanttinen kesäillan mekko
Romanttinen kesäillan mekko toteutetaan läjästä erilaisia puuvillatekstiilejä, esimerkiksi verhokappa, kesäbleisereitä, paitoja ja pitsejä. Mekosta tulikin hauska, sillä kun sitä katsoo tulee ihan vanhan mustavalkoiset suomifilmit mieleen.

Romanttinen Kesäillan mekko

Mekko on kuin sukeltaisi ajassa taaksepäin ja katselisi menneen ajan maailmaa. Ihan tämä ei ollut tarkoitus kun valitsin materiaalia tähän mekkoon. Materiaalit on aikanaan hankittu Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja osa materiaalista olikin rikkinäistä lumppua mutta tekstiili sen verran kuitenkin laadukasta, että pakkohan niistä oli tehdä jotakin toimivaa.

Mekko sai myös söpön boleron, kun materiaalia jäi yli sen verran kivasti, että sain kuin sainkin rakennettua vielä boleron. Kokonaisuus on toimiva ja aivan ihanan romanttinen, rönsyilevä ja maanläheinen. Vihreää sen olla pitää ja olenkin tyytyväinen tähän vihreään sävyyn minkä löysin. Kokonaisuus toimii siis. Olen hyvin tyytyväinen malliin ja ideaan jonka sain toteutettua.

Romanttinen kesäillan mekko Romanttinen kesäillan mekko

Kaavana Burda 5/2010

Koska Burda on lempilehtini ja kaavat sopii paremmin kropalleni, niin tietenkin nämä kaikkein rakkaimmat vaatteet on valmistettu juuri Burdan kaavalla. Burdan kaavoja on myös helppo muokata omaan tyyliin sopivaksi, niin kuin tämä minun kesämekkoni. Useasti näissä tämän tyyppisissä mekoissa, otan vain yläosan kaavan käyttöön ja helmaosa sitten muokkautuu omiin tarpeisiini ilman Burdan kaavaa tai ohjeita. Toki teen heidänkin ohjeilla ja kaavoilla kokonaan, mutta harvemmin.

Mekkoon tarvitset:
  • Verhokappa
  • Puuvillajakku, vuoreton
  • Erilaisia kauluspaitoja
  • Pitsinauhoja ja pitsiliinoja
Valitse kaikki hyvin maanläheisin värein sekä eri kokoisin ruuduin. Yläosa on tehty Burda 5/2010 lehden kaavalla ja alaosa on sitten tehty oman pään mukaan. Helmaosa on yhdistelmä paitaa ja verhokappaa. Hyödynnä leikkuussa paitojen omaa mallia niin saat helposti alaosaan volyymia. Kaikki muu paitsi pitsinauha on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, pitsinauha on äidiltäni saatu.
Kuvien kori sekä kengät ovat Kierrätyskeskuksen löytöjä. Kengät poikkeaa paljon tyylistäni mutta olivat niin hauskat, että käyttöön tulee eri asujen kanssa. Kivat löydöt. Tämä postaus on postattu vanhaan blogiini 26.7.2016 ja nyt se uudelleen postataan tänne uuteen. Tämä postaus on lukijan toivepostaus. Toiveena oli siis saada muutamia vanhoja postauksiani uudelleen esille. Tälle on toinenkin syy, jonka saatte tietää tässä kesän aikana.
Romanttinen kesäillan mekko

Pirttikaluston tuunaus

Pirttikaluston tuunaus

Pirttikaluston tuunaus on helppoa puuhaa ja tällä tavoin saa helposti tuunattua kalusto omalle parvekkeelle sopivaksi. Itse mietin kauan mitä ihmettä tekisin vanhalle pirttikalustolle, joka sopisi paremmin parvekkeellemme. Siis meidän vanhalle parvekkeelle. Pirttikaluston olen ostanut joskus kauan sitten väliaikaiseksi keittiö kalustokseksi kun muutin isompaan asuntoon. Olin raskaana tuolloin ja yksiössäni ei ollut silloin tilaa pöydälle ja tuolille, mutta isossa kaksiossa sitten taas tilaa olikin.

Pirttikaluston tuunaus

Suunnittelutyö lähti siitä, että halusin palan Kazimierzia kotiini, näin ikävä Kazimierziin ei olisi välttämättä aina niin paha. Homma on hidasta, mutta lopussa kiitos seisoo. Itsellä oli koko ajan kova kiire saada homma valmiiksi ja mies tuppuutteli…Anna työn kuivua rauhassa. Itse työ on helppoa, tarkkaa ja hidasta vain. Kalusteet olivat niin vanhat ja kuluneet, että aloitin ihan siitä hommasta, että hioin ja maalasin pöydän valkoiseksi, en maalannut kuitenkaan pöydän päällistä ihan kokonaan. Vaan hioin sen ja maalasin vain reunoilta.

Alunperin oli tarkoitus, että kalusteet tuunataan mahdollisimman edullisesti, mutta tietenkin maalit ja liisterit sekä paperit maksoi aika paljon. Eli ei päästykkään niin halvalla kuin ajattelin. Tosin halvemmalla pääsee, jos löytää sopivia lehtiä tai kirjoja ihan kirppareilta. Aku Ankka lehtikin toimii hyvin tässä hommassa. Ehkä jopa paremminkin.

Tarvikkeet:

  • Valkoinen pohjamaali
  • Liisteri
  • Kalustelakka
  • Vanhoja lehtiä (itselläni oli läjä skräppipaperiarkkeja, maksavat noin 1,50€/kpl)

Tee näin:

  • Putsaa pinnat hyvin ja maalaa pohjamaalilla hyvin. Anna kuivua.
  • Liisteröi paperit huolellisesti pintaan, anna kuivuia hyvin. Liisteröinti voi joutua uusimaan muutamaan kertaan jos on paksua paperia käytössä.
  • Sivele ohut kerros lakkaa, kuivaa, hio ja sivele uusi kerros lakkaa. Toista tämä vaihe niin monta kertaa kuin tarve.
  • Viimeistele vielä pinta lakalla.
  • Muista antaa työn kuivua hyvin ennen seuraavaa vaihetta.

Miellyttääkö lopputulos?

Todellakin, ja parastahan tässä hommassa on se, että jokainen voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Samanlaista ei missään nimessä tarvitse tehdä. Kirpparit on täynnä erilaisia lehtiä ja kirjoja, joita voi huoletta käyttää tuunaukseen. Minulle tärkein asia oli se, että parveke on kuin olisin Kazimierzissa. Muulla ei ollut mitään väliä. Boohemi pieni keidas Helsingissä. Tokikaan parveketta ei enää ole, vaan on piha, jossa kyllä näutitaan olemisesta ihan yhtä paljon kuin parvekkeellakin, mutta vähemmän aikaa mitä lasitetulla parvekkeella.

Parveke on ihan paras loikoiluun ja rentoon elämään. Voi olla aika piilossa, siellä nukuttiin ja vietettiin aikaa ihan aamusta iltaan ja yli puoli vuotta kerrallaan. Pihalla voi viettää aikaa aika vähän. Se on maksimissaan se ihana kesäaika, huhtikuun lopulta elokuun loppuun. Useasti kylmät vesisateet ajaa meidät sisälle ja laitamme pihan pakettiin. Tuo on vain yksi syy sille miksi kaipaan isoa parveketta.
Pirttikaluston tuunaus

Mukavaa iltaa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest