Maksihame pöytäliinasta
Maksihame pöytäliinasta, onnistuuko? Oikein hyvin. En halunnut ihan tavanomaista, vaan ysäriluvun fiilistä. Kun olin noin 25v niin muotia oli aika suorat maksihameet, yleensä ne olivat trikoota. Tosin oli myös muita hivenen A-mallisia maksihameita, joissa joissain oli nyöritykset helmassa, isot taskut sivuissa yms.
Maksihame pöytäliinasta
Sain ajatuksen siis juuri tuollaisista ysärin hameista ja ryhdyin hommiin. Kaavaa ei ole tässä, vaan olen leikannut aika summissa. Huomasin lopulta, että hame on itselle pikkuisen liian iso, mutta voin silti sitä käyttää ihan hyvin. Vyö vain uumalle. Halusin hameesta myös ekstra pitkän, joten tosiaan välillä helma laahaa maata reilustikin. Tarvitaan siis paksupohjaiset kengät, joita kuulemma hienon naisen ei kuulu käyttää missään tilanteessa. Onneksi en ole hieno nainen.
Itse siis tosiaan haluan laittaa hameeni kanssa paksupohjaiset kengät, mieluiten lenkkarit, mutta Dr.Martensit toimii myös vallan hyvin, siis ne sandaalit. Ja tietenkin yläpäähän kannattaa myös jotakin laittaa, pelkkä oma iho ei riitä. Hameen kanssa voi laittaa vaikka urheilubodyn halutessaan, mutta röyhelöpaitakin käy vallan mainiosti. Itse kuitenkin päätin laittaa tuollaisen hupsun virkatun neulepaidan. Paidan on joku itse virkannut ja lopulta laittanut myyntiin Uffille, josta sen muutama vuosi sitten poimin omaan käyttöön.
Kasvimaa on paras kuvauspaikka
Kuvauspaikaksi valikoitui ihan vahingossa meidän oma kasvimaa. Tämä on meidän vuokrayhtiön parhaita juttuja, että meillä on mahdollisuus viljellä omia ruokia. Ja raparperia tulee ja paljon koko ajan. Pakkasessa on vielä viime vuotisiakin tekemättä ja lisää pukkaa. Raparperista saa puristettua herkullista mehua tai sitten vispata pierupuuroa. turvallisin vaihtoehto on tietenkin piirakka, meillä se on raparperi-rahkapiirakka. Mieheni tekee niin hyvää nam.
Raparperikeittoa tulee nykyään tehtyä hyvin vähän, mutta meinaan kyllä tehdä ja mukaan laitan mansikoita. Tulee niin herkullista että. Mutta se sapuskasta, siirrytään takaisin minun ihanaan asuuni, joka sopii niin kasvimaalle kuin kaupunkiin. Koska olimme kasvimaalla hoitamassa herkkujamme, niin laitoin jalkaan villasukat ja keltaiset kumisaappaan, nilkkamalliset. Ihan parhaat kesäkumpparit. Piristi kummasti asua ja nämä varsinkin ovat hienostuneet kengät, jotka sopii varmasti kenen tahansa hienon naisen jalkaan…
Oikein ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Laatikkoprojekti
Vihdoin vuosien jälkeen minulla on laatikkoprojekti. Minulla on normaalisti joka vuosi jokin projekti, sellainen iso, joka kestää vuoden. On ollut kasaprojektia, läjäprojektia, kassiprojektia yms. Nyt on ollut muutama vuosi väliä, ettei tällaista isoa projektia ole ollut. En laske tätä kangasprojektia mihinkään tällaiseen.
Laatikkoprojekti
Mikä on laatikkoprojekti?
Se on tuollainen iso puulaatikko, jonne olen heitellyt yhtä jos toista tavaraa. En siis edes itsekkään tiedä mitä kaikkea siellä on ollut. Laatikon päällä on ollut myös kasa erilaisia kasseja, joissa on kaikenlaista tavaraa. Näistä siis teen kaikenlaista, mitä nyt satun keksimään. Projekti on edennyt hyvin hitaasti, koska työt vie ison osan ajatuksistani tällä hetkellä. Mutta hiljaa hyvää tulee ja vuosi on minulla aikaa tehdä juttuja.
Olen käynyt läpi koko laatikon sisällyksen, sekä myös kaikki pussit, jotka laatikon päällä on ollut. Näitä materiaaleja siis käytän kun koitan saada tehtyä laatikosta kaiken materiaalin. Siellä on siis vanhoja vaatteita, tilkkuja, kankaita ja kaikenlaista muuta tavaraa. Kaikesta ei ole tulossa mitään, vaan purkaan kaiken sen mitä voi vielä käyttää jossakin. Osa materiaalista on siis niin huonokuntoista, ettei niistä voi tehdä mitään.
Mitä olen jo tehnyt?
Muutaman asian tosiaan olen jo tehnyt ja projektissa voin käyttää myös muuta materiaalia, jos ei pusseista ja laatikosta löydy, kuten esimerkiksi kuminauhat. Kuitenkin pääasia on, että käytän pääasiassa tämän laatikon sisällyksen tiettyyn asiaa. En myöskään tee tätä projektia koko ajan, sillä muutakin tekemistä on. Koska projekti vasta alkoi, niin projekti päättyy vasta ensi vuoden kesällä. Yleensä kun aloitan tällaiset tuossa tammikuussa, mutta tämän inspiraatio tuli vasta tuossa toukokuussa, joten menee ensi vuoteen tämän projektin päättyminen.
Näiden projektien kautta olen saanut tehtyä vaikka mitä kivoja juttuja ja aina myös opin uutta kun teen näitä. Ja parasta on se, että saa asioita valmiiksi, joita on saattanut suunnitella, mutta homma on jäänyt tekemättä sitten kuitenkin. Ja tosiaan nyt en ole juuri mitään saanut aikaan tämän osalta.
Mitä valmiina?
- Farkun palasista toppi
- Mekosta hame
- T-paidoista rättejä ja trikookudetta
- Tyynyliinoista nenäliinoja
Seuraava homma odottaa jo lattialla, tai on odottanut jo pidemmän aikaa. Materiaalina on rikkinäiset sateenvarjot. Pian saatte siis nähdä mitä niistä tulee, mutta nyt saitte esittelyn mikä on tämä projekti. Kaikki työt tullaan esittelemään vielä erikseen.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:


8













