Itse ommeltu asu sunnuntaikävelyllä
0
Viime sunnuntaina löytyi päälleni itse ommeltu asu, joka on valmistunut rätti ja lumppu projektin tiimoilla. Asu on aika kesäinen ja jäi oikeastaan tekemättä kesällä. Kun iski se kuuluisa laiskuus. Mutta nyt asu on valmis. Ihanan romanttinen ja suloinen asu, juuri sellainen kuin minä haluankin asun olevan.
Itse ommeltu asu sunnuntaikävelyllä
Aamu alkoi hiljaisella odotuksella. Sellaisella, joka leijuu ilmassa ennen kuin päivä varsinaisesti herää. Aurinko nousi varovasti, ja ilma oli pehmeä, ei vielä kylmä, mutta kuitenkin sellainen, joka vihjaa, että syksy on jo aivan kulman takana. Herätessäni tiesin heti, mitä haluaisin: pannukakkuja.
Ei mitään keittiön omaa viritelmää, vaan sellaisia täydellisiä, ilmavia, rapeareunaisia ja kauniisti koristeltuja, joita saa vain harvoin. Niinpä päätimme suunnata kohti konttiravintola Mortonia, joka sijaitsee aivan Jätkäsaaren ja Ruoholahden yhtymäkohdalla, betonin ja teräksen keskellä paikassa, jossa meri hengittää omaa rytmiään.
Aamu Mortonissa
Morton on yksi niistä paikoista, joissa aika tuntuu pysähtyvän. Se on yhtä aikaa urbaani ja lämmin, kuin kontrasti metallin ja puun välillä. Istahdimme pöytään, josta näkyi suoraan Eerikinkadulle. Aurinko kimalteli raitiovaunun kyljessä, ja sataman nosturit seisoivat hiljaa kuin vartijat.
Kun pöytään tuotiin aamupalapannukakut, ne näyttivät melkein liian kauniilta syötäväksi: kullankeltaisia kerroksia, joiden päällä lepäsi pilvenkeveä kermavaahto, kuivattuja marjoja ja pieni syötävä kukka. Siinä hetkessä maailma oli täydellinen, pieni hetki, joka ei kaipaa sanoja, vain hiljaista hymyä ja kahvikupin kilahduksen.
Itse tehty asu ja muistoja menneisyydestä
Aamupalan jälkeen jatkoimme kävelyä pitkin sataman reunaa, jonka varrelle vanhat varastorakennukset ja veneet luovat omanlaisen rytminsä. Tuuli tarttui hiuksiin ja lievitti syksyn lämmön ja viileyden välimaastossa. Päälle olin valinnut itse ompelemani asun, kokonaisuuden, jossa on palanen historiaa ja ripaus romanttista hulluutta.
Housut ovat MissB-lehden syksy 1993 numerosta, sellaiset mukavan väljät ja luonnonmateriaalista tehdyt, jotka hengittävät ja liikkuvat kauniisti jokaisella askeleella. Yläosana on paita, jonka kaava on muokattu Fibre Mood 21 -lehden Dina-mekosta, lyhennetty, levennetty ja muotoiltu oman mielen mukaan.
Kangas on täynnä kukkia, jotka näyttävät heränneen henkiin auringonvalossa. Siinä on jotain ajattoman naisellista, mutta myös kepeää, kuin kesä, joka ei suostu vielä lähtemään.
Kaupungin ja veden välissä
Satama-alueella on aina ollut minulle jotain kiehtovaa. Se on kuin rajapinta kahden maailman välillä: kaupungin ja meren, menneisyyden ja tulevaisuuden. Kävelimme pitkin laitureita, ohi veneiden ja hiljaisten työpajojen, ja tunsin, kuinka kiireettömyys laskeutui hartioille kuin lämmin huivi.
Kauempana näkyivät nosturit, valtavat, metalliset jättiläiset, jotka kertoivat omaa tarinaansa kaupungin muuttumisesta. Ne ovat olleet siinä niin kauan, että niistä on tullut osa maisemaa, osa sen rytmiä.
Kamera tallensi hetkiä, joita ei enää voi toistaa: valon heijastuksen vedestä, hetkellisen katseen aurinkolasien takaa, käden liikkeen, kun hiukset putoavat kasvoille. Kuvien taustalla on aina tarina, jota ei ehkä kerrota ääneen. Se tekee niistä salaperäisiä ja juuri siksi niihin haluaa palata.
Romantiikkaa arjessa
Ompelu ja itse tehdyt vaatteet eivät ole minulle pelkästään käsityötä. Ne ovat tapa luoda omaa maailmaa, omaa rytmiä vasten sitä kiirettä, jota ympärillä on liikaa. Kun istun ompelukoneen ääreen, aika pysähtyy. Jokainen pisto on oma päätöksensä: minkälaista elämää haluan tänään elää?
Tämä paita, sen kukat ja röyhelöt, muistuttavat siitä, että romantiikka ei ole vain juhlahetkiä varten. Se voi olla läsnä myös tavallisessa sunnuntaiaamussa, kävelyssä kotiin pannukakkujen jälkeen, sataman hiljaisessa tuulessa.
Kotiinpäin kulkiessa
Palatessamme kotiin sataman kautta aurinko oli noussut korkeammalle. Vesi välkehti, ja laivojen köydet natisivat hiljaa. Pysähdyin hetkeksi katsomaan taaksepäin, ja Mortonin metallinen julkisivu heijasti valoa niin, että se näytti melkein hohtavan.
Ajattelin, että elämä on usein juuri tällaista: pieniä reittejä, joita kulkee ilman kiirettä, hetkiä, jotka jäävät mieleen siksi, ettei niihin liity mitään suurta.
Ja ehkä juuri niissä hetkissä piilee arjen kauneus se, jota ei voi ostaa eikä lavastaa. Se syntyy itse tehdyistä vaatteista, valosta, ja siitä tunteesta, kun on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Vielä hetki satamaa
Kotona riisuin kengät ja tunsin, miten päivän lämpö jäi iholle. Katselin kuvia, jotka olimme ottaneet, värejä, varjoja, naurua, hiljaisuutta.
Ehkä siksi rakastan tällaisia päiviä: ne eivät huuda mitään, mutta jäävät mieleen. Niissä on pieni salaisuus, kuin lupaus siitä, että aina voi löytää kauneutta, jos vain pysähtyy katsomaan.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kukkia neuletta ja loaferit
Kukkia, neuletta ja loaferit, siinä yhdistelmä, joka on yhtä aikaa nostalginen, käytännöllinen ja vähän kapinallinenkin. Tämä asu rakentui yhden pienen, mutta rakkaan tilkun ympärille, ja lopputulos kulkee mukana sekä arjessa että sateenvarjon alla.
Kukkia, neuletta ja loaferit
Kun puhun lempilehdistäni, Miss B Kesä 2/87 nousee aina ensimmäisenä mieleen. Se oli lehti, jota selailin 80-luvulla innosta puhkuen, ja sen kaavoista syntyi silloin useita vaatteita. Yhtä lailla se elää edelleen mukana, sillä kaavat ovat ajattomia ja käyttökelpoisia. Tästä numerosta löytyi myös hameen malli, jonka nyt ompelin uudestaan, tällä kertaa tilkusta, joka oli odottanut vuoroaan kangaslaatikon pohjalla.
Hame kuuluu osaksi Rätti ja Lumppu -projektiani. Se sai alkunsa hyvin arkisesta tilanteesta: muuton yhteydessä en saanut kaikkia kankaita ja materiaaleja enää kaappiin mahtumaan. Lopulta ne päätyivät kahteen isoon Ikean muoviseen varastokassiin, ja päätin, että niistä teen mitä ikinä saan aikaiseksi. Ei suunnitelmaa, ei suuria linjoja, vain pala palalta eteenpäin. Juuri se tekee projektista kiehtovan: koskaan ei tiedä, mikä kangas nousee seuraavaksi esiin ja minkälaisen vaatteen se haluaa tulla.
Tämä hame syntyi siis kirjaimellisesti kätköstä, josta moni olisi voinut vain ohittaa palasen liian pienenä tai hankalana. Minulle se oli kuitenkin mahdollisuus. Ja kun yhdistin sen tuttuun, rakkaaseen kaavaan, palanen heräsi eloon. Rätti ja Lumppu ei ole vain kierrätysprojekti, vaan muistutus siitä, että kauneus piilee usein siinä, mikä ensin tuntuu vähäpätöiseltä.
Asun kerroksia
Hameen aaltomainen helma elää liikkeessä kauniisti ja tuo asuun keveyttä. Kun helmaan yhdistää neuleen, se saa vastaparikseen rauhoittavan pehmeyden. Lindexin neule, jonka olkapäissä on kauniit laskokset, on samalla rento ja näyttävä, sellainen, joka kietoo sinut lämpöön, mutta ei vie liikaa huomiota. Juuri sopiva kontrasti kukkien runsaudelle.
Kengät viimeistelevät kokonaisuuden. Opshop Helsinki, Hietalahden kupeessa, on paikka, josta aina löytyy yllätyksiä. Sieltä bongatut paksupohjaiset mustat lakeriloaferit toivat tähän lookiin juuri sen särmän, jota kaipasin. Ne katkaisevat hempeyden, tuovat voimaa askeleeseen ja suojaavat sadepäivänä paremmin kuin ballerinat. Kävely kaupungissa saa aivan uuden rytmin, kun jalassa on tukevat, kiiltävät loaferit.
Kun peilaan kokonaisuutta, näen siinä monta kerrosta. On nostalgiaa, Miss B:n kaavat ja muistot 80-luvulta. On kierrätystä ja kestävyyttä, Ikean kasseihin unohtuneet palat ja second hand -kengät. On arjen käytännöllisyyttä, neule ja loaferit, jotka kantavat sateen läpi. Ja lopulta on ripaus romantiikkaa, jota kukat tuovat aina, olivatpa ne sitten mekossa, maljakossa tai kevään ensimmäisessä puistokävelyssä.
Kukkia, neuletta ja loaferit ei siis ole vain päivän asu. Se on tarina siitä, miten menneisyys, arjen sattumat ja nykyhetki voivat sulautua yhteen. Se muistuttaa, että kauneus löytyy usein sieltä, missä elementit törmäävät ja että tärkeintä on, että asu tuntuu omalta.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: