Kesän ihanat tunnelmat
Minulla kesäkuu meni ihan ohi, hurahti niin nopeasti, etten edes huomannut mitä tapahtui. Pitkälti varmasti johtui tästä muutosta mikä oli koko kesäkuun projekti. Nyt onkin kiva laittaa kotia ihan hissukseen. Ompelutilakin on alkanut muodostua tuonne yläkerran aulan vaatekaappiin…Kyllä, minun ompelutilani tulee kaappiin. Tosi mälsää mutta ainoa hyvä ratkaisu tällä kertaa. Hiukan säälittää nämä minun tarvikkeet kun niiden paikkaa ei meinata millään keksiä, mihin niitä laitetaan. Sen ainakin tiedän, ettei tarvikkeita tarvitse hommata moneen vuoteen.
Tuossa ennen kun kesäkuu vaihtui heinäkuuksi saatiin vihdoin syötyä ulkona ensimmäinen päivällinen. Muutenkin piha alkaa näyttää tosi kivalle ja yhtä boheemille kuin meidän entinen parveke. Vielä toki asioita puuttuu kun en ole päässyt kuvaamaan enkä myöskään ompelemaan mutta kaikki aikanaan.
Kun saatiin tietää, että muutamme tähän asuntoon niin kävimme Porttipuiston Kierrätysmyymälässä ostamassa pitsiverhoja, tosin näistä lähes kaikki oli pitkiä pätkiä kangasta, jota hyödynnämme nyt tässä pihassa. Haluan samanlaisen fiiliksen kuin meillä oli parvekkeella ja tietenkin Kazimierzin tunnelman. Ja kaikki lähtee katoksesta ja verhoista. Paljon on tekemistä vielä, puuttuu niin paljon mutta sovimme miehen kanssa, että keväällä aloitamme tuon pihan suunnittelun ja laittamisen ihan kunnolla. Siihen asti tämä pikkuinen keidas on käytössä.
Hellepäivään sopii hyvin kukkakaali-kesäkurpitsakeitto, joka on erittäin helppo tehdä ja mikä parasta, edullinen kesäruoka. Se sopii kyllä myös muihinkin vuodenaikoihin hyvin, mutta nyt se sopii kesään ja ihanaan hellepäivään. Oli muuten aivan ihanaa syödä ja nauttia elämästään tuossa, ruokailun jälkeen napata jäätelö käteen ja ottaa sohvalla rennosti. Kyllä tuli sellainen olo kuin istuisi Kazimierzissa, ravintolan terassilla ja katselisi ihmisvilinää.
Se harmittaa kyllä, että onnistuttiin tuo pöytätaso pilaamaan muutossa mutta korjataan sekin vielä kun ollaan saatu tuo siällä oleva sotku siivottua.
Sukat hyllyn jaloille
Meillä on aina kylpyhuoneessa ollut tuollainen Ikean hylly, jossa on pidetty pyyhkeitä. Nyt sille ei ole sellaista virkaa kun kylpyhuoneessa on ihan toisenlainen hylly. Tämä pikkuinen hylly päätettiin laittaa yläkerran aulaan minun ompelutavaroita varten (ainakin osalle) mutta hyllyn jalat olivat aika kaameassa kunnossa kun on ollut kosteassa tilassa. Jalat eivät ole kastuneet mutta kostuneet kyllä vaikka suojat ovat olleet silloinkin pohjissa. Se häiritsi minua sen verran paljon, että kaivoin lankajämiä esiin, virkkuukoukkukin löytyi ja ei kun virkkailemaan sukkia jaloille.
Nämä sukkaset oli niin helppo tehdä, että tällainen tumpelo kuin minä osasin ne tehdä. Ensin ympyrää, sitten vaikka yläreunaan pylväitä, johon saa pujotettua nauhan ja sitten vielä nirkkoja. ainoat asiat, jotka osaan virkata. Tosin tämäkin aiheuttaa minulle jo paljon harmaita hiuksia kun en ihan ymmärrä mitä olen tekemässä.
Väreiksi valikoitui luonnonvalkoinen, vihreä, sinapinkeltainen ja pinkki. Hauskat värit ja tuo kivasti ilmettä tuohon aulatilaan vaikka ne eivät hyppää silmille. Ensimmäisenä kuitenkin jokainen näkee minun kenkävitriinin. Varmasti jossakin kohtaa esittelen teille vitriinini, joka nyt on paremmassa kohtaa mitä aikaisemmassa asunnossa. Ennen vitriini oli vaatehuoneessa, eikä niitä kenkiä kukaan muu nähnyt kuin minä. Nyt kaikki vieraat näkee ne ja se on hienoa.
Virkkailu olikin tosi kivaa vaihtelua muuton keskellä. Nythän ollaan jo valmiit…tavallaan. Osa tavaroista roudattiin appiukon luokse, ne ovat lähinnä minun ompelutarvikkeitani. Nyt on aikaa sitten rakentaa tuonne yläkerran aulan kaappiin minulle ompelupöytä. Sen jälkeen homma etenee niin, että tarvikkeet tulee tärkeysjärjestyksessä tänne ja laatikko kerrallaan ommellaan tyhjäksi. Toki täällä jo on kankaat laitettu nätisti kaappeihin mutta muut tarvikkeet ovat missä sattuu.


0




