Hae
VillaNanna

Hellepäivän rapupiirakka

Hellepäivän rapupiirakka

Hellepäivän rapupiirakka valmistetaan jo edellisenä päivänä, sillä seuraavana päivänä sitä voi syödä kylmänäkin. Kesällä tulee syötyä vähän mitä sattuu mutta se ei oikeastaan edes haittaa, sillä nälkää ei juurikaan tunne, helteellä harvemmin liikkuu niin paljon, että nälkä ehtii alkaa kurnia vatsassa. Siksi tämä rapupiirakka on oiva valinta kun ei mieli tee kokkailla.

Hellepäivän rapupiirakka

Piirakat ovat siitä kivoja, kun niihin voi laittaa ihan mitä tahansa täytteeksi. Samalla pojalla voi tehdä jos minkä makuisia herkullisia suolaisia piirakoita, itse teen lähinnä mitä kaapista sattuu löytymään ajatuksella, niin kävi tämänkin piirakan kanssa. Samalla tavoin kuitenkin oli tarkoitus mitä teen useastikin.

Pohja

  • 100g voita
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 1/2tl leivinjauhetta
  • 1/2tl suolaa
  • 3rkl kylmää vettä.

Sekoita pohjaa varten margariini, jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti sekaisin. Taputtele taikina piirasvuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Täyte

  • 200g katkarapuja
  • kevätsipulia
  • kaksi munaa
  • 1dl ranskankermaa
  • sitruunapippuria, suolaa, tuoretta tilliä
Valuta katkaravut, levitä pohjalle. Silppua kevätsipuli ja paista pienessä tilkassa oliiviöljyä. levitä katkarapujen päälle.
Riko munien rakenne rikki, sekoita ranskankerma joukkoon, lisää mausteet ja silputtu tilli. Kaada katkarapu-kevätsipuli täytteen päälle. Kypsennä piirasta 200-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 35min.

Blogi hiljenee viikoksi

Koska lähden tänään eläinleirille, ei aika eikä kiinnostus bloggailuun ole ensimmäinen asia, jota haluan leirillä tehdä. Lapset sekä eläimet vievät kaiken huomion aivan täysin, elän siis toivossa, että kun juhannukseksi palaan kotiin ehdin teitäkin moikkailla jollakin tavoin edes hetkisen. Instagram päivittyy ainakin muutaman kerran viikon aikana, jos aikaa siihen vain jää. Mutta tältä istumalta toivotan kaikille ihanaa juhannusviikkoa, juhannusta en vielä toivota, sillä toivon saavani ne toivotukset sitten seuraavaan postaukseen.

Blogitauko tulee tarpeeseen, sillä minulla on ollut jo pidempään suuria hankaluuksia saada kirjoitettua yhtään mitään tänne. Vaikka blogi päivittyy tasaisen sekalaisesti, niin joka kerta on sama ongelma…Mitä ihmettä haluan teille kertoa. Uskon siis, että tämä viikko tuo hiukan muutoksia siihen, kun on hetken poissa kuvioista.

Ihanaa juhannusviikkoa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

 

LUE MYÖS:

Farkuista pöytätabletit ja verhosta servetit

Herkullinen nopea piirakka

Kukkakaalilehtipiiraset

Porolla täytetyt voisarvet

Meidän jouluisiin tarjoiluihin kuuluu suurena osana nämä herkulliset voisarvet, porolla täytetyt voisarvet. Näitä syödään aina meillä, ensimmäiset tehdään pikkujouluiksi ja loput herkutellaan jouluna. Jos siis ollaan kotosalla, niin kuin taitaa tänä vuonna pakosti käydä. Nämä ovat myös isomman poikani herkkua, hän tosiaan tykkää näistä kaikkein eniten ja näitä pitää vapaapäivillä olla tarjolla aina, jotta hänen maha on aina näistä täynnä.

Nämä voisarvet on myös kiva tehdä lasten kanssa yhdessä ja poroakaan ei tarvitse laittaa lihana sisälle, voi laittaa kalkkunaa tai vaikka sieniä. Mitä itse haluaa. Meillä vaihtelee myös aina se mikä milloinkin innostaa, mutta yleensä se on kalkkuna tai poro. Minusta poro kuuluu vähän tähän aikaan, kuten riista ylipäänsä.

Porolla täytetyt voisarvet

Porolla täytetyt voisarvet

Leipominen lasten kanssa on hauskaa puuhaa ja tästä annoksesta tulee hyvin niin maistiaiset kuin joulupöytäänkin herkut makoisat. Kannattaa siis laittaa pakkaseen ja uunin kautta pöytään. Siis lämmittää hetkisen uunissa.

Taikina:

  • 7 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 200g margariinia
  • 1pss kuivahiivaa
  • 1/2 dl maitoa

Tee näin:

  • Mittaa jauhot, margariini, kuivahiiva ja suola kulhoon.
  • Nypi ainekset tasaiseksi murumaiseksi seokseksi.
  • Lisää joukkon maito ja sekoita taikina tasaiseksi.
  • Anna taikinan kohota hetki.

Täyte:

  • 200g poroa
  • 1/2 punaista paprikaa
  • 1 1/2 dl juustoraastetta

Tee näin:

  • Jaa taikina kahteen osaan.
  •  Kauli taikinan paloista pyöreitä levyjä ja jaa ne kahdeksaan osaan.
  • Levitä taikinakolmioiden leveämpiin päihin täytteet.
  • Kierrä palat leveämmästä päästä alkaen sarviksi.
  •  Anna kohota. Voitele munalla.
  • Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Näin näppärästi syntyy nämä herkut pöytään. Näitä meillä syödään aamupalapöydässä, jonne on katettu kaikenlaisia herkkuja riisipuurosta leipään. Samalla kun heräillään hiljaa, niin katsellaan joulupukin kuumaa linjaa. Jokainen saa ottaa mitä haluaa ja sen jälkeen voi mennä ottamaan aamu-unet ruokailun päätteeksi.

Meidän joulu

Meidän joulu on yhdistelmä valon ja ilon juhlaa sekä joulua. Itse uskonnollista joulun ilosanomaa meillä ei juhlita, tämä päätös on tullut mieheltäni, joka teologina on sitä mieltä, ettei jouluun kuulu uskonnollisuus. Sitähän se ei alunperin ollut. Meille paras tapa viettää joulunaikaa on matkustaa, mutta nyt se ei oikein onnistu, sillä Krkaovaan ei pääse, eikä oikein muualle kiinnosta mennä. Varsinkaan nyt korona aikaan. Joten keskitymme kotona viettämään yhdistettyä juhlaa, jossa tarjolla on erilaisia herkkuja kuten latkesia ja laatikoita.

Olen tottunut nyt saamaan myös minulle tärkeän ja henkilökohtaisen juhlan antimia matkoillamme, että kaipaan niitä jo nyt, vaikka valon juhlaan on vielä aikaa muutama viikko. Uskon, että tänä vuonna emme myöskään pääse Latkes-juhliin korona toimien vuoksi. Tämä sitten kertoo siitä, että minun on tehtävä nämä herkulliset perunaletut itse tänä vuonna.

Porolla täytetyt voisarvet Porolla täytetyt voisarvet

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand