Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu?
4
Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu? Tätä kysymystä kysyn itseltäni aika useasti, mutta lähiaikoina yhä enemmän. Miksi? Minäpä kerron: Kun olin Erasmus+ nuorisovaihdossa Tanskassa, mieheni rakensi minulle yllätystä. Ei suklaata, ei ruusuja, vaan rautaa ja ruuveja: kenkähyllyn. Ja kyllä, rakkaus voidaan joskus näyttää porakoneella, ei pelkillä sanoilla.
Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu?
Kuvittele tämä: palaan kotiin reissusta, laukussa tuliaisina teini-ikäisten unelmia ja vähän liian monta sipsipussia, ja ensimmäinen asia, jonka näen, ei ole tyhjä jääkaappi tai tiskivuori, vaan huone täynnä kenkiä, siististi aseteltuna Lindbergsin hyllyille. Minulle! Kokoelmalleni! Tai no, ainakin osalle siitä…
KENKIÄ ENEMMÄN KUIN JÄRKEÄ?
Tässä vaiheessa lienee hyvä myöntää: kaikki kengät eivät edes mahdu tälle hyllylle. Osa on laatikoissa sängyn alla. Osa kaapeissa. Ja osa (ehkä ihan muutama) vielä laatikoissa pinossa hyllyn edessä. Olenko jo menettänyt kontrollin? Ehkä. Mutta jokaisella on paheensa, minun ei haise eikä huuda, mutta kyllä se klonksuu ja kipittää koroilla.
Kenkähyllyn rakentaminen ei ollut vain rakkauden ele, se oli myös puhdas välttämättömyys. Kun yksi pari menee ostoskoriin ihan vaan koska “näissä on täydellinen sävy turkoosia”, ja toinen koska “ihan kuin olisi paljain jaloin, mutta paremmalla asenteella”, on jossain vaiheessa myönnettävä, että tavallinen kenkäkaappi ei enää riitä.
Kengät kuin henkilögalleria
Kenkäkokoelmani ei ole vain kokoelma tavaroita, se on kuin oma elämäntarina pohjepituisten sandaalien ja platformien kautta. Siellä on:
- Punaiset polka dot -kiilakorot, jotka huutavat 1950-luvun pin-up-henkeä
- Neonkeltaiset statement-sandaalit, jotka eivät kysy “miksi”, vaan “miksi ei”
- Käsintehdyt espanjalaiset punotut unelmat, joissa on kukkia ja voimaa yhtä aikaa
- Napitettavat ruskeat Mary Janes -kengät, suoraan jostain Jane Austenin maailmasta (paitsi mukavammat)
- Koko rivi tanskalaisia puukenkiä, koska mikään ei sano ”olen vakavasti otettava aikuinen” niin kuin tukevat, punaiset klopit.
- Ja kyllä, siniset, vihreät, nahkaiset, mokkaiset, korkeat ja matalat. Joka mielialalle, jokaiselle päivälle, jokaiselle minälle. Ne ovat vaatekaappini lempikirjoja, joita voin lukea jaloillani.
Mutta miksi?
Rehellisesti? En edes yritä puolustella enää. Jokainen pari on joskus “se viimeinen”, joka “vielä tarvitaan”. Jokainen värisävy “ei löydy entuudestaan”, vaikka samankaltainen olisi jo kolmessa eri materiaalissa. Ja jokainen aleprosentti tuo mukanaan uuden perustelun, miksi juuri nyt tämä pari täytyy saada.
Itseironisesti voin sanoa: kyllä, olen se ihminen, joka pakkaa lomamatkalle neljät kengät kolmen päivän reissulle. Kyllä, olen testannut kenkiä kotona vain kävelläkseni niissä olohuoneen ympäri viisi minuuttia ja sitten laittanut kengät kauniisti esille jonnekin. Ja kyllä, olen harkinnut järjestäväni kengilleni nimenantojuhlan.
Kenkäkaappi kertoo meistä enemmän kuin kuvittelemme. Miehen rakentama hylly ei ole pelkkä säilytysratkaisu, se on muistutus siitä, että joskus rakkaus ei ole sanoja vaan jakoavaimia. Että joku näkee sinun tarpeesi (tai paheesi) ja sanoo: “Rakennetaan sille oma paikka.” Ja ehkä se onkin se todellinen rakkauden kieli. Ei se, että vähentää kenkiä, vaan se, että antaa niille tilan kukoistaa.
Onko sinulla oma paheesi, jolle kaipaisit rakkaudella rakennettua hyllyä? Vai löytyykö kenkähulluja lisää? Jaa kommenttisi, tai kuvat omasta kenkärivistöstäsi!
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun ja nepparit paukkuu. Kyllä muuten elämä hymyilee, kun saa vetää ylleen vähän kirppariaarteita ja itse tehtyä paitaa, joka on nähnyt enemmän vuosia kuin keskivertoinen Netflix-sarja! Tervetuloa tämän päivän vaatekaappipäiväkirjan äärelle, tämä look on kuin mariannekarkki: raikas, yllättävä ja vähän koukuttava.
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun ja nepparit paukkuu
Tänään ylläni:
- Itse ommeltu paita vuodelta 2013, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiolla ja kyllä, se on edelleen kasassa.
- Leveälahkeiset valkoiset housut kirpparilta, joissa on NEPPARIT sivuissa. Elämän pieni ilo!
- Mintunvihreä kirpparitakki, joka huutaa kevät ennen kuin siitepöly ehtii nenään.
- Klassiset Adidaksen Stan Smithit, koska kevät tarvitsee väriä ja mukavuutta.
Paidoista parhaat syntyy hetken mielijohteesta
Tämä punavalkoraidallinen paita on yksi niistä ompeluprojekteista, jotka syntyi täysin fiiliksellä. Vuosi oli 2013, kahvi kylmeni koneen vieressä ja kangaspala huusi: ”Tee minusta jotain!”. Ja minähän tein. Ilman kaavaa, ilman stressiä, ja katsokaa nyt tätä! Selkäpuolella on rento laskos, joka paljastaa just sopivasti bikininarun (tai tässä tapauksessa topin), ja fiilis on vähän niin kuin olisit unohtanut kääntää paidan oikein päin, mutta tyylillä. Kymmenen vuotta myöhemmin, tämä paita on edelleen hengissä. Ompelujälki ei ehkä kestäisi muotituomareiden suurennuslasia, mutta kyllä se kestää arjen, peilin ja kameran.
Housuissa pitää olla mahdollisuus, mieluiten neppareilla
Nämä valkoiset leveälahkeiset housut löysin kirpparilta ja rakastuin heti. Ei siksi, että ne ovat täydelliset, vaan siksi, että ne antavat vaihtoehtoja: lahkeissa on nimittäin nepparit! Jep, voit olla rento ja avoin, tai napittaa kiinni ja kulkea kurinalaisena kuin vaatekaapin Marie Kondo. Minä tykkään pitää mahdollisuudet auki. Kirjaimellisesti. Korkea vyötärö ja väljä malli tekevät näistä juuri sellaiset, joissa voi vaikka syödä kolme pullaa ilman että tarvitsee avata nappeja. Tai neppareita.
Takki, joka sanoo kevät
Mintunvihreä kirpparitakki oli löytö, jonka kohdalla en edes harkinnut. Tiesin heti, että tämä kuuluu mun kevätvaatevalikoimaan. Väri on kuin raikas tuulahdus toukokuun tuulessa, ja napit on niin kultaiset, että ne melkein kilpailevat auringon kanssa. Eivät tietenkään voita, mutta yrittävät kuitenkin.
Kokonaisuus: vähän hupsu, paljon mua
Tämä asu on juuri sitä, mitä vaatekaappipäiväkirjani on sekoitus vanhaa, uutta, tehtyä, löydettyä, vähän hassua ja ennen kaikkea hyvää fiilistä. Ja vaikka naapurit ehkä ihmettelivät, kun kuvasin itseäni makuuhuoneen nurkassa keltaisissa aurinkolaseissa ja tukka sekaisin, niin hei tärkeintä on, että minä viihdyn. Ja todellakin viihdyin!
Muistutus itselleni ja sinulle:
- älä ota pukeutumista liian vakavasti. Ole oma mariannekarkkisi, välillä makea, välillä raikas, joskus ihan yllättävä. Ja jos löydät housut, joissa on nepparit, ota ne. Se on elämän pieni voitto.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: