Vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen
0
Joidenkin vaatteiden kohdalla huomaan pysähtyväni aivan eri tavalla kuin ennen. En enää katso ensimmäisenä hintalappua, trendiä tai sitä, sopiiko jokin juuri nyt muotiin. Katson sitä, miltä vaate tuntuu käsissä. Mietin, minkälaiseen päivään se voisi kulkea mukana. Ja ehkä kaikkein eniten mietin sitä, millaisia muistoja siihen voisi tarttua vuosien aikana. Sillä joskus vaatteista tulee paljon enemmän kuin kangasta ja saumoja. Niistä tulee osa meidän elämää. Ja ehkä juuri siksi syntyy tunne, että vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen. Rakastan vintagea, kirpputorilöytöjä, boheemia tyyliä ja sellaisia vaatteita, joihin liittyy oikeita tarinoita.
Tässä postauksessa pohdin vaatteiden syvempää merkitystä, slow fashionia, second handia, kesämuotia ja sitä miksi jotkut vaatteet muuttuvat vuosien aikana lähes korvaamattomiksi. Mukana on myös itse tehtyjä vaatteita, UFF -löytöjä, matkamuistoja ja kesämuistoja, jotka tekevät tyylistä aidosti omannäköisen.
Vaatteet muistavat enemmän kuin moni ihminen
Kun vaate ei ole enää esine
Minulla on vaatteita, joiden arvoa ei voisi koskaan selittää rahassa. Ei siksi, että ne olisivat harvinaisia tai kalliita, vaan siksi, että ne ovat kulkeneet mukana elämässä niin pitkään, että niihin on jäänyt jotain näkymätöntä. Jokin tunne. Jokin aika. Jokin versio minusta.
Yksi rakkaimmista kesäasuistani koostuu täysin tällaisista vaatteista. Valkoiset housut olen tehnyt itse ilman kaavaa. En edes suunnitellut niitä kovin tarkasti, vaan etenin enemmän tunteella kuin ohjeilla. Silti niistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. Sellaiset, joissa on hyvä hengittää kesällä. Sellaiset, jotka tuntuvat enemmän minulta kuin yksikään kaupan hyllyltä löytynyt housupari.
Pitsipaidan taas löysin UFFista. Muistan vieläkin sen tunteen, kun näin sen rekissä. Sellainen pieni sydämen nykäisy, jonka vain jotkut vaatteet osaavat aiheuttaa. Tiedätte varmasti sen tunteen – kun jokin vaate ei tunnu vain vaatteelta vaan siltä kuin se olisi odottanut juuri sinua.
Farkkutakki on matkamuisto Venice Beachilta. En edes tarvitse siitä valokuvaa muistaakseni miltä siellä tuoksui. Riittää, että puen takin päälle. Yhtäkkiä mieleen palaa lämmin ilta, merituuli ja tunne siitä, että maailma oli hetken aivan auki.
Ja ne kengät. Ostettu vuosia sitten Kenkämaailmasta matkalla Yyteriin. Joku toinen näkisi vain kengät. Minä näen automatkan, kesäpäivän ja sen erityisen keveyden, joka kuuluu vain Suomen kesään. Ehkä juuri sitä vaatteiden syvin olemus on. Ne eivät ole irrallisia tavaroita. Ne imevät itseensä elämää.
Muistot tarttuvat kankaisiin
Minusta tuntuu, että nykyään maailma yrittää opettaa meille aivan päinvastaista. Vaatteiden pitäisi vaihtua nopeasti. Koko ajan pitäisi ostaa uutta, päivittää tyyliä ja seurata trendejä. Vaatteista on tullut monille lähes kertakäyttöisiä. Silti kaikkein rakkaimmiksi eivät yleensä muodostu ne uusimmat ostokset. Rakkaimmiksi muodostuvat ne, joiden kanssa on eletty.
Ne hieman kuluneet neuletakit, joiden hihoihin on jäänyt vuosien elämä. Kesämekot, joihin liittyy yksi täydellinen ilta. Laukut, jotka ovat nähneet enemmän junamatkoja kuin moni ihminen. Tai korut, joita pitää aina automaattisesti mukana, vaikka niiden lukko olisi jo vähän rikki.
Siksi rakastan myös kirpputoreja niin paljon. Niissä on jotain lähes taianomaista. Jokaisella vaatteella on ollut elämä jo ennen minua. Joku toinen on ehkä käyttänyt samaa pitsipaitaa kesäiltana kaksikymmentä vuotta sitten. Joku on tanssinut samassa hameessa, matkustanut, rakastunut tai itkenyt. Ja sitten vaate jatkaa matkaa uudelle ihmiselle. Minua kiehtoo ajatus siitä, että vaatteet voivat kantaa mukanaan tarinoita monesta elämästä.
Kauneinta ei ole täydellisyys
Ehkä juuri siksi kaikkein persoonallisin tyyli syntyy harvoin täysin uutena ostetuista kokonaisuuksista. Kiinnostavimmat ihmiset näyttävät usein siltä, että heidän vaatteensa ovat löytyneet vuosien aikana vähän sieltä sun täältä. Lahjana. Kirpputorilta. Matkalta. Itse tehtyinä. Sattumalta. Sellainen tyyli ei näytä rakennellulta. Se näyttää eletyltä. Ja ehkä juuri sitä minä itsekin tavoittelen, vaikka en aina edes tietoisesti. Haluan, että vaatteissani näkyy elämä. Että ne eivät olisi täydellisiä tai liian siloteltuja. Että niissä näkyisi kesäpäiviä, käsityötä, vanhoja muistoja ja vähän huolimatontakin kauneutta.
Sillä oikeastaan kaikkein kauneinta ei ole täydellisyys. Kauneinta on tunne. Kesässä se korostuu erityisesti. Kesävaatteet tuntuvat imevän itseensä enemmän muistoja kuin talvivaatteet koskaan. Ehkä siksi, että kesällä eletään muutenkin enemmän hetkissä. Mennään rannalle, toreille, iltakävelyille ja automatkoille ikkunat auki. Kesävaatteisiin tarttuu auringon lämpöä, jäätelötahroja, hiekanmurusia ja huolettomia päiviä. Ja vuosien päästä jokin tietty vaate voi palauttaa kaiken takaisin sekunnissa.
Vaatteet kertovat keitä me olemme
Uskonkin, että ihmiset eivät oikeasti kaipaa jatkuvasti uusia vaatteita. Moni kaipaa tunnetta. Sitä, että jokin tuntuu omalta. Että vaate ei olisi vain päälle puettava asia, vaan osa omaa tarinaa. Sellaisia vaatteita ei välttämättä löydä kiireessä. Ne löytyvät joskus sattumalta UFFin rekistä. Joskus matkamuistona toiselta puolelta maailmaa. Joskus ompelukoneen äärestä ilman kaavaa ja täydellisiä suunnitelmia. Ja joskus niistä tulee niin tärkeä osa elämää, ettei niitä enää osaa ajatella vain vaatteina lainkaan.
Ihanaa iltaa!
Seuraa minua:
Lisää aiheeseen liittyvää:
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Lompakko hoikistui vaatekaappi lihoi
Uffin tasarahapäivät ovat käynnissä, joten minun Lompakko hoikistui vaatekaappi lihoi. Ei suuresti, mutta pienesti kuitenkin. Vain muutama pieni ostos, joita kaappini vielä tarvitsee. Toki tällä hetkellä tarkoituksenani on vain tehdä ja tuunata vaatteita ja unohdan kokonaan hetkeksi kaikki second hand kaupat. Mutta nyt kävi kuitenkin näin.
Lompakko hoikistui vaatekaappi lihoi
Minun listalla on muutama vaate, joita etsin ja normaalisti, jos ei niitä löydy, en osta mitään. Mutta nyt on ollut hiukan höllempi mieli monin tavoin ja ensimmäiset merkit höllentämisestä koin tässä muuton tiimellyksessä viime kuussa. Tein pari isompaa kierrosta ja ostin aika monta kivaa juttua Fredan liikkeistä. Nyt kävin Ison omenan UFFissa sekä Fredalla, tietenkin ja molemmista UFFeista ostin muutaman jutun, joita en voinut tosiaan jättää ostamatta.
Molemmilla kerroilla mietin tarkkaan mitä kaappiini haluan ja mitä en. Haluan pysyä omalle tyylilleni uskollisena ihan loppuun asti. Siksi, vaikka ostan harkitsen tarkaan tarvitsenko ja tuleeko sitä käytettyä. Tässä on nyt sellaisia vaatteita, joita odotan kovasti käyttöön. Housuja pitää hiukan fiksata, mutta muita ei tarvitse.
Kaappiin löysi tiensä:
- 2xtrikoomekko, Ivana Helsinki
- Farkkumekko, Voglia
- Juhlahame
- Tuulipusakka, Adidas
- Reisitaskufarkut, GrannGården
En ole minimalisti, vaan maksimalisti
Pitkään on ollut vallalla ajatus, että minimalismi on oikea ratkaisu kaikkeen. Itse allekirjoitan joitain kohtia siitä, mutta en kaikkea. Itse olen maksimalisti, joka ei kykene minimalismiin. Olen sitä joskus yrittänyt, mutta silloin minulle iskee aina tyhjän kaapin syndrooma, aina. Vaikka olisi miten harkitusti rakennettu vaatekaappi. Kun kaappi on täynnä lempivaatteita ja voin pukea oman fiiliksen mukaan, niin tyhjän kaapin syndroomaa ei tule. Nytkin muutossa, olin jättänyt harkitusti itselleni vaatteita käyttöön kun kaikki muut pakattiin, niin itkin monet aamut kun valmiiksi valitut eivät toimineet.
Toisin sanoen, ei ole väärin olla maksimalisti. Ehkä asia muuttuu sen mukaan kun vanhenen, mutta tällä hetkellä nautin ihan jokaisesta vaatteesta, joita minulla on. Toki tässä sängyn vieressä on kaksi isoa Ikean kassia, jotka ovat menossa kirppikselle myyntiin, koska en enää rakasta niitä samalla tavoin kuin ennen. Useimmiten silloin tuunaan ne, mutta tosiasiassa nyt materiaaliakin on niin paljon, että mieluiten annan vaatteille mahdollisuuden löytää uusi rakastava koti.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: