vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
2
Voiko vanhasta pöytäliinasta syntyä vaate, jota käyttää ylpeänä kaupungilla? Minulle tekstiiliarkeologia tarkoittaa sitä, että vanhojen tekstiilien historia ei pääty kaappiin tai kirpputorille. Tässä projektissa vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi – ja samalla pelastui pieni pala käsityöperinnettä. Pöytäliina itsessään oli jonkun itse tekemä. Virkattuja kohtia ja koristeompeleita. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto ei tälläkään kertaa pettänyt.
Vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
Joskus kaikkein kauneimmat kankaat eivät löydy kangaskaupasta. Ne löytyvät mummon liinavaatekaapista, kirpputorilta, kierrätyskeskuksen hyllystä tai ilmaisosastolta. Ne ovat tekstiilejä, joiden valmistamiseen on käytetty aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä tavalla, jota nykyään näkee yhä harvemmin.
Tällä kertaa käsiini osui vanha pöytäliina. Ensimmäinen ajatukseni ei ollut kattaus, vaan vaatteet. Siinä vaiheessa moni varmasti miettii, voiko pöytäliinasta oikeasti tehdä housut. Vastaus on kyllä ja lopputulos voi näyttää siltä kuin se olisi ostettu pieneltä designmerkiltä.
Juuri tätä minä kutsun tekstiiliarkeologiaksi.
Tekstiilin historia saa jatkua
Minua kiehtovat vanhat käsityöt. Jokainen pitsi, kirjailu ja virkattu yksityiskohta kertoo ajasta, jolloin tekstiilejä ei ostettu hetken mielijohteesta. Ne tehtiin kestämään vuosikymmeniä, joskus jopa sukupolvelta toiselle.
Siksi tuntuu surulliselta nähdä tällaisia tekstiilejä käyttämättöminä kaapeissa tai kirpputoreilla muutaman euron hintaan. En halua purkaa niiden historiaa pois. Päinvastoin. Yritän suunnitella vaatteet niin, että alkuperäiset kirjailut ja pitsireunat jäävät näkyviin. Ne ovat juuri se yksityiskohta, joka tekee vaatteesta ainutlaatuisen.
Näissä housuissa pitsireuna jäi lahkeisiin ja vanhat kirjailut saivat uuden paikan. Niitä ei tarvitse piilotella – ne ovat koko vaatteen tärkein yksityiskohta. Kun joku kysyy, mistä housut ovat, vastaus yllättää lähes aina. ”Vanhasta pöytäliinasta.”
Kierrätys voi näyttää ylelliseltä
Moni ajattelee edelleen, että kierrätysmuoti näyttää itse tehdyltä tai keskeneräiseltä. Minun kokemukseni on täysin päinvastainen. Vanhoissa luonnonkuituisissa tekstiileissä on usein parempi tuntu kuin monessa uudessa vaatteessa. Pellava, puuvilla ja käsin tehdyt pitsit vanhenevat kauniisti. Niitä ei ole suunniteltu yhden kesän käyttöön.
Kun materiaalin yhdistää yksinkertaiseen kaavaan, lopputulos näyttää ajattomalta.
Näiden housujen kanssa puin kirpputorilta löytämäni valkoisen paidan, oman virkatun laukun ja vanhat sandaalit. Koko asu rakentui tavaroista, jotka olivat jo olemassa. Se on yksi kierrätysmuodin parhaista puolista. Uuden ostamisen sijaan voi opetella näkemään vanhan materiaalin mahdollisuudet.
Tekstiiliarkeologia on enemmän kuin ompelua
Minulle tekstiiliarkeologia ei ole pelkkä harrastus. Se on tapa kunnioittaa menneiden sukupolvien käsityötaitoa. Kun vanha pöytäliina muuttuu housuiksi, sen tarina ei pääty. Se saa uuden luvun. Se kulkee mukana matkoilla, arjessa ja juhlapäivinä. Se näkyy valokuvissa sen sijaan, että odottaisi vuosia kaapin hyllyllä.
Ehkä juuri siksi rakastan tällaisia projekteja niin paljon. Niissä yhdistyvät historia, luovuus ja vastuullisuus tavalla, johon pikamuoti ei pysty.
Seuraavan kerran kirpputorilla vanhaa pöytäliinaa ei siis kannata katsoa vain pöytäliinana. Kannattaa katsoa sitä kuin kangasta, josta voi syntyä hame, mekko, pusero tai vaikka juuri housut. Ehkä kaikkein arvokkain löytö ei olekaan valmis vaate. Ehkä se on tekstiili, jonka parhaat vuodet ovat vasta edessä.
Ompelurikasta päivää!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Älä heitä pois – tee mekko
Voiko ilmaisosastolta löytyneestä topista ja kirpputorin hameesta syntyä vaate, joka näyttää aivan uudelta? Minun mielestäni voi. Tämä Älä heitä pois – tee mekko -projekti odotti toteutumistaan vuosia, kunnes oikea hame löytyi Ruoholahden Fidasta. Joskus parhaat ompeluprojektit eivät synny kiireessä, vaan silloin, kun oikeat materiaalit löytävät toisensa.
Älä heitä pois – tee mekko
Kuinka monta vaatetta on jäänyt kaapin perälle odottamaan ”sitä oikeaa ideaa”? Minulla niitä on muutamia, mutta yhden vaatteen tarina on ollut mielessäni jo vuosien ajan.
Löysin muutama vuosi sitten tämän kauniin pitsitopin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Moni olisi saattanut käyttää sitä sellaisenaan, mutta minä näin siinä jotain muuta. En kuitenkaan tiennyt vielä, millaisen vaatteen siitä tekisin. Niinpä toppi jäi odottamaan.
En kokenut mitään tarvetta kiirehtiä. Päinvastoin. Ajattelin, että jos oikea idea joskus tulee vastaan, toteutan sen silloin. Jos ei tule, toppi voi odottaa vielä seuraavatkin vuodet. Ja juuri niin kävi.
Tänä keväänä löysin Ruoholahden Fidasta valkoisen puuvillahameen. Heti sitä katsellessani tiesin, että olin löytänyt puuttuvan palasen vuosia vanhaan suunnitelmaani. Siitä alkoi yksi helpoimmista tuunausprojekteista, joita olen koskaan tehnyt.
Yksi helpoimmista vaatteiden tuunauksista
Jos olet joskus miettinyt vaatteiden tuunausta, mutta pelännyt sen olevan vaikeaa, tämä projekti todistaa muuta. Työvaiheita oli oikeastaan vain muutama.
- Purin hameesta vyötärökaitaleen.
- Sen jälkeen purin topin helman.
- Kun molemmat kappaleet olivat valmiina, ompelin ne yhteen.
Siinä kaikki. Ei kaavoja, ei monimutkaisia sovituksia eikä tuntikausien ompelua. Jos toppi ja hame ovat valmiiksi sopivan levyisiä, uuden mekon tekeminen voi olla yllättävän helppoa. Juuri tällaiset projektit tekevät vaatteiden uudistamisesta niin innostavaa. Aina ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Täydellinen ei aina ole kiinnostavin
Huomasin heti, ettei topin ja hameen valkoinen sävy ollut täysin sama. Tiedän, että joitakin se voisi häiritä. Minua ei. Päinvastoin pidän siitä, että vaatteen historia näkyy myös valmiissa lopputuloksessa. Toppi ja hame ovat eläneet eri elämää ennen kuin ne kohtasivat toisensa. Ne eivät yritäkään näyttää siltä, että ne olisivat aina kuuluneet yhteen. Minusta juuri se tekee tästä mekosta kiinnostavan.
Täydellisyys ei ole tekstiiliarkeologian tavoite. Tavoitteena on löytää vanhoille tekstiileille uusi elämä ja antaa niiden historia näkyä myös uudessa vaatteessa.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä
Olen alkanut kutsua tällaisia projekteja tekstiiliarkeologiaksi. Se tarkoittaa minulle sitä, että etsin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä uusia mahdollisuuksia. Joskus materiaali odottaa vuosia ennen kuin sen oikea käyttötarkoitus löytyy. Juuri niin kävi tämän mekon kohdalla.
Ilmaisosastolta löytynyt toppi ei ollut keskeneräinen projekti, vaan valmis idea, joka odotti oikeaa pariaan. Kun hame viimein löytyi Ruoholahden Fidasta, kaikki loksahti paikoilleen. Minusta tämä on myös hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse tehdä heti. Joskus kannattaa odottaa. Kirpputoreilla käyminen palkitsee kärsivällisen.
Kirpputorit ovat täynnä mahdollisuuksia
Kirpputorilla katse kiinnittyy usein valmiisiin vaatteisiin. Minä katson niitä usein hieman eri tavalla. Saatan nähdä topin, josta tulee joskus mekon yläosa. Tai hameen, josta tulee uuden vaatteen alaosa. Joskus ostan vaatteen juuri yksittäisen pitsin, napin tai kankaan vuoksi.
Siksi kirpputorit ovat minulle loputon inspiraation lähde. Jokainen vaate voi olla vasta seuraavan tarinan alku.
Tämä mekko pääsee käyttöön
Valmis mekko on juuri sellainen kuin toivoinkin. Se on romanttinen, kevyt ja hieman boheemi. Yhdistin sen punaisiin nauhasaappaisiin, jotka tuovat kokonaisuuteen särmää. Viileämmällä säällä puen päälle vielä neuletakin, jolloin mekko toimii pitkälle syksyyn asti.
Ehkä kaikkein parasta on kuitenkin se tunne, että vuosia kaapissa odottanut toppi sai viimein uuden elämän. Jos olisin luopunut siitä liian aikaisin, tätä mekkoa ei olisi koskaan syntynyt. Ehkä siksi kannustan aina katsomaan vanhoja vaatteita uusin silmin. Ne eivät välttämättä ole käyttöikänsä päässä, ne saattavat vain odottaa sitä oikeaa ideaa.
Ja joskus siihen tarvitaan vain kirpputorilta löytynyt hame, ratkoja, ompelukone ja hieman kärsivällisyyttä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiasta:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko