Hae
VillaNanna

Seikkailupäivä Helsingissä

Seikkailupäivä Helsingissä

Meillä oli viikolla seikkailupäivä Helsingissä, vain yksi suunniteltu kohde meillä oli, mutta muutoin seikkailtiin hyppäämällä ensimmäiseen ratikkaan, joka tuli vastaan. Halusin myös nähdä upean taideteoksen Oodissa, joten sitäkin piti mennä ihmettelemään. talvipuutarha oli mennyt juuri kiinni, kun saavuimme sinne, joten sen jälkeen oikeastaan alkoi seikkailu.

Seikkailupäivä Helsingissä

olin viikolla, että hei, nyt tarvitaan pientä seikkailua, sellaista, joka ei ole suunniteltua, mutta ensin haluan päästä kokemaan polkuveneen huumaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Mies varasi polkuveneen Hakuna Matata sup vuokrauksesta tunniksi. Seuraavana päivänä ei muuta kuin matkaan. Junalla keskustaan ja kohti Oodia.

Oodi

  • Reissu kuitenkin alkoi Oodista, sillä upea virkattu taidetaos oli pakko nähdä. Hienosti toteutettu koralliriutta nökötti ylväänä paraatipaikalla. Heti ikkunasta näki taideteoksen ja täytyy sanoa, että kyllä vähän harmitti etten itse lopulta ehtinyt tähän taokseen osallistua. Mahtava idea ja hieno toteutus.

Hakuna Matata sup rental

  • Alunperin tarkoitus oli, että minä lähden Härdellin kanssa seikkailemaan polkuveneellä ympäri lahtea, mutta poikaa jännitti lähteä kauas rannasta ja vesiheinäkin oli ihan liian jännä juttu. Joten touhusin pojan kanssa minkä hän jaksoi ja seuraavaksi veneeseen istui mieheni. Hänen kanssaan lähdettiin katselemaan junaradan toiselle puolelle.
  • Hakunassa on kyllä mahtava palvelu, henkilökunta on mukavaa ja avuliasta. Sillä aikaa kun minä ja mieheni poljettiin pitkin Töölönlahtea, Härdelli sai hyvää höpötys seuraa henkilökunnasta ja kun palasimme takaisin rantaan, poika heitteli palloa henkilökunnan kanssa.

Kahvila Tyyni

  • Tunnin polkuveneilyn jälkeen jalat olivat vähän hellänä, joten suuntasimme matkan Kahvila Tyyniin, pientä virvoketta ja tietenkin raparperipiirakkaa teki mieli. Samalla sai nauttia aivan ihanasta tunnelmasta sekä ympäristöstä. Koko Töölönlahden alue on ihanan boheemi, sellainen joka toimii minulle täydellisesti. Nautimme rauhassa olostamme ja lepuuttelimme jalkojamme.

Talvipuutarha

  • Valitettavasti talvipuutarha oli ehtinyt mennä kiinni, kun sinne asti pääsimme. Hetki kiertelimme ulkopuutarhaa ja kuvailimme, tämän jälkeen oikeastaan seikkailu vasta alkoi. Mentiin ensimmäiselle ratikkapysäkille, joka oli talvipuutarhan edustalla ja hypättiin ensimmäiseen ratikkaan, joka tuli vastaan.

Seikkailupäivä Helsingissä Seikkailupäivä Helsingissä Seikkailupäivä Helsingissä

Hyppää ratikkaan ja katso minne se menee

Tämän seikkailun voi tehdä monella tavalla, voit hypätä eri ratikoihin tai mennä loppuun asti yhdellä. Näin me teimme, eli mentiin loppuun asti yhdellä ratikalla. Olimme siis hankkineet päiväliput, joka tässä tapauksessa tulee halvemmaksi kuin hankkia joka kerta oman lippunsa. Meillä kun ei noita kausikortteja ole kesällä käytössä, kun tulee liikuttua niin vähän julkisilla.

Eiranranta

  • Meidän päätepysäkki oli tällä kertaa Eiran uimaranta, meillä ei ollut uimavarusteita mukana, mutta koska kesä, niin Hädelli sai hypätä veteen vaatteet päällä. Rannalla viihdyimme puolitoista tuntia, poika sai hiukan myös kuivatella vaatteitaan. Kuuma ilma ja märät vaatteet, se on aika mahtava fiilis. Ei tule ihan heti kuuma.
  • Käveltiin Eiran rantaa pitkin kohti Olympia terminaalia ja vastaan tuli minigolf, valitettavasti sinne emme sitten päätyneet, sillä ei meillä ollut käteistä ja siellä käteinen oli ainut valuutta. Sai jäädä se homma väliin ja suuntasimme sitten huikopalalle Cafe Caruselliin. Siellä istuimme ja nautimme olostamme jonkin aikaa ja lopulta päätettiin alkaa lähteä kotiin päin. Väsy painoi ja poika alkoi olla kärttyisällä tuulella.
  • Helsingin jäätelötehtaan kojusta otettiin vielä jäätelöt mukaan ja lähdettiin hitaasti kävellen kohti seuraavaa ratikkapysäkkiä. Helsingin jäätelötehtaan kioski on muuten se kioski, mistä on pakko ainakin yhdet jäätelöt saada kerran kesässä. Paras jäätelö mitä on markkinoilla ja suurimmat annokset. Ihan paras.

Näin päättyi meidän seikkailupäivä Helsingissä. Tätä reissua ei ihan hevillä unohdeta, uskokaa vain. Härdelli nautti menosta ja hänen kanssa on hyvä tehdä tällaisia reissuja, kun hänellä on seikkailu ajatus koko ajan päässä. Tällainen reissu tehdään joskus toistekin.

Seikkailupäivä Helsingissä

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Helsingin Alppipuisto kuin kaatopaikka

Helsingin Alppipuisto kuin kaatopaikka

Helsingin Alppipuisto kuin kaatopaikka. Oli aika kamala kävellä Alppipuistossa, joka on todella kaunis puisto Linnanmäen vieressä. Nähtävää on paljon, voi kiipeillä kalliolla tai sitten ihastella kauniita kasveja, mutta paikka oli kuin kaatopaikka. Mikä ihme saa ihmisen jättämään roskansa pitkin puistoja?

Helsingin alppipuisto kuin kaatopaikka

Ymmärrän toki sen, että isot massat kun tulee juhlimaan ja viettämään aikaa suuriin puistoihin, niin roskikset täyttyy pian. Mutta jos jaksat raahata ne täysinäiset paketit ja purnukat paikalle, jaksat raahata ne roskatkin pois. Vai menisitkö itse nauttimaan päivästä kaatopaikalle? Toki linnutkin repii niitä roskia täysinäisistä roskiksista, mutta sekään ei ole mikään syy… Oikeasti, herätys nyt.

Monet facebookin ryhmät valittaa kun luontoa ei Helsingissä ole, itse olen toista mieltä siitä, Helsinki on keskellä luontoa. Mutta ehkä järkevintä olisi poistaa se luonto kun ihmiset haluavat muuttaa kaikki kauniin kaatopaikakseen. Kertokaa nyt te roskaajat, että mikä saa teidät roskaamaan? Onko teillä kotonakin kaikki roskat lojumassa lattioilla? Pahat hajut leijailee huushollissa?

Minusta heti ensimmäisenä tulee sellainen fiilis kun nään jonkun heittävän roskan maahan, että hänen kotinsa on myös kuin haiseva jätekasa. Näin se vain on, eikä mikään voi muuttaa sitä käsitystä muuta kuin se, että laittaa roskan roskiin. Silloin on vanhemmat olleet fiksuja ja kasvatus ollut hyvä.

Kertokaa nyt te roskaajat, että mikä saa teidät roskaamaan? Onko teillä kotonakin kaikki roskat lojumassa lattioilla? Pahat hajut leijailee huushollissa?

En todellakaan ymmärrä roskaamista, eikä kannata tulla räpättämään, että niin kauan kuin koirankakat on maassa, niin roskista niin väliä. Kun molemmista on väliä. Kokeile vaikka mennä retkelle kaatopaikalle, onko siellä kiva istua kaiken jätteen keskellä? Ihan estoitta kokeilemaan. Ja vaikka siivoojia olisi, niin puistojen kunnossapito on meidän yhteinen työ!

Helsingin alppipuisto

Alppipuisto oli 1800-luvulla alue, jossa ihmisillä oli viljelypalstoja, alueelle alettiin suunnitella kuitenkin kylpylää sekä eläintarhaakin. Hanke kuitenkin kaatui kun keskelle puistoa tuli rautatie, joka jakoi puistoalueen kahtia.  Radan itäpuolelle rakennettiin lopulta ravintola, jonka nimeksi tuli Alppila ja ympärillä ollutta puistoa alettiin kutsua Alppipuistoksi.

Alppipuistossa on sorsalampi ja mutkittelevat käytävät. Kasvillisuus on monimuotoista ja mielenkiintoisesti rakennettu. Alppipuisto peruskorjattiin 1985, jolloin siirrettiin pyörätie radan varteen ja lammen ympäriltä poistettiin aidat. Tämä viehättävä puisto soveltuu loistavasti piknikpuistoksi, sekä erilaisten tapahtumien pito paikaksi.

Paitsi, että se on kuin kaatopaikka…

Olen todella ärsyynyt siitä, ettei ihmiset osaa edelleenkään välittää omasta itsestään, eikä näin myöskään muista. Roskaajan toiminta kertoo paljon hänen elämästä ja kodistaan! Millaisen kuvan haluat itse itsestäsi antaa? Millaisen jäljen haluat jättää omille lapsillesi? Oikeasti, ällöttävää!

P.S. Mekon tiedot löytyy täältä.

Aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi