Kulttuuripäivä Helsingissä
Eilen meillä oli kulttuuripäivä, joka piti sisällään museon ja elävää musiikkia syömisen kera. Museokortti on todella hyvä investointi, sillä sillä pääsee museoon milloin haluaa ja museokorttiin liitetään museoita koko ajan lisää. Ei tarvitse ikinä miettiä, että onko nyt rahaa sen verran, että voidaan mennä tekemään jotakin. Museokortit on meillä vanhemmilla ainoastaan, sillä poika kulkee nykyään aika vähän meidän kanssa.
Kulttuuripäivä Helsingissä
Valitsimme Kansallismuseon tällä kertaa, ihan siitä yksikertaisesta syystä, että kyseinen museo on menossa kiinni remontin ajaksi. Vaihtuvana näyttelynä siellä on 24.9.2023 asti Kesytön taide -näyttely. Kyseinen näyttely oli mielenkiintoinen, opin hiukan uuttakin aiheesta. Taidettiin tosin lopulta mennä ihan väärään suuntaan kun jossakin kohti huomattiin, että nuolet menee toiseen suuntaan ja me toiseen. Noh, onneksi ei ollut tungosta eikä ketään tuntunut häiritsevän. Ensin tosiaan mentiin oikeaan suuntaan mutta siis jossakin vaiheessa mentiin ihan sekaisin.
Minusta oli kivaa se, että interaktiivista on tullut museoihin mukaan. Pääsi tekemään hassuja juttuja, kuten sai oman kuvansa tauluun yms. Lasten mielipiteet tulevaisuudesta seinillä oli myös hauskoja, jotka luimme kaikki, jotka sattui silmiin. Miten eri tavoin lapset näkee tulevaisuuden. Jopa Helsinki räjähtää. Oli hassua nähdä myös äitiyspakkaus, jonka sain esikoiselleni. Ajatelkaa, että se on museotavaraa nyt. Ja monet lelut, joilla on itse leikkinyt on nyt museojuttuja…Olenko minäkin museotavaraa nyt?
Museon jälkeen nauttimaan livemusiikista
Oltiin päästy kierros melkein loppuun, alkoi mies valittaa, että hällä on nälkä. Noh, kun päästiin ulos soi viereisen ravintolan terassin musiikki museolle asti, tietenkin suuntasimme nokkamme kohti ravintolaa. Tilasimme ruokaa ja ei muuta kuin nauttimaan olosta hetkiseksi. Koska keli oli hiukan viileä, Helsingissä tulee aina ja se tuuli oli viileä, niin emme viihtyneet lopulta kovin pitkään, vaikka saatiin hyvin lämmikettäkin päälle.
Joten oikein ihana sunnuntai ja saatoin jo mielessäni matkustaa lomille, vaikka vielä on kolme päivää lomaan. Mutta kaikki tällainen rento oleminen muistuttaa tulevasta lomasta ja jotenkin se sekoittaa sitten tätä omaa pientä mieltä aika reilustikin. Koko ajan aivot sanoo, että töitä töitä mutta samalla kertaa toinen aivopuolisko sanoo loma loma.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Ravintola East Market -Ruokakulttuuria Helsingissä
Ravintola East Market tarjoilee erikoisuutenaan Korean BBQ -kattauksen. Pöydässä on grilli, jossa jokainen voi grillata omat lihat, kalan tai kasvikset tai kaikkia sekaisin. Sen lisäksi tarjoillaan lisukkeita. Kokemus on mielenkiintoinen ja on kiva tehdä samalla kun keskustelee maailman polttavista asioista.
Ravintola East Market
Ravintolan löydät Triplan ravintolakerroksesta ja grillipöytä pitää varata etukäteen. Ravintolasta saa kyllä myös listalta syötävää, jos tämän tyyppinen ruokailu ei ole sinua varten. Mutta me aina halutaan kokea kaikenlaista, niin tietenkin varasimme grillin, kun tapasin tuossa vuoden vaihteessa vävyehdokkaan. Grillailu vei suurempaa jännitystä pois ja oli kiva vakavien keskuteluidenkin välissä jutella ihan vain ruoasta ja siitä miltä kaikki maistuu ja mitä seuraavaksi laitetaan grilliin.
Ravintola on itsessään aika kiva, moderni ja tumma. Olemme olleet siellä joskus aikaisemmin syömässä, mutta ei grillissä. Ruoka oli hyvää, eikä tarvinnut kauaa odotella, että ruoka oli valmista. Pienen testailun jälkeen löytyi hyvä rytmi mitä grillataan ja missä järjestyksessä. Itse voi valita myös syökö puikoilla vai haarukalla ja veitsellä. Meillä oli käytössä molemmat. Syötiin ihan rauhassa ilman kiirettä. Muutamia uusia makuja saatiin myöskin maistella. Kaikille ne eivät ihan uponneet, mutta pääasia on, että maistaa.
Ruokakulttuuria Helsingissä
Minusta on mahtavaa, että Suomeen tuodaan erilaisia ravintoloita ja aletaan ymmärtää sitä, että myös syömisestä voidaan tehdä kokemus. Ei vain, että syödään, vaan se voi olla jotain vähän enemmän. Ja varmasti tulee mentyä uudelleen East Markettiin ja varmasti varaan grillipöydän, jossa voin itse valmistaa ja nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta samaan aikaan. Minulle ravintola ei ole vain paikka josta saa mahan täydeltä jotakin, vaan sen pitää olla vähän enemmän.
Tietenkin ruoka on se numero yksi, sen pitää olla hyvää ja ympäristön pitää olla miellyttävä, että siellä viihtyy. Aina ne ei kuitenkaan kulje käsi kädessä. Useimmiten kyllä. Aina ne uudet mautkaan eivät ole kiva juttu vaan ne voi latistaa tunnelmaa oikein kunnolla. Näin on meille käynytkin. Minulle ruoka on tärkeä asia, on mahtavaa saada perhe saman pöydän äärelle ja syödä rauhassa nauttien. Kiireettömästi. Ruoka ei ole minulle siis vain ruokaa, vaan se on ulkonäkö, maku, ympäristön tunnelma ja seura.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2















