13 vuotta ollaan otu yhdessä, on ollut ylä -ja alamäkiä, on ollut iloa ja surua. Näihin vuosiin sisältyy monta vuoristorataa. Näin se elämä menee, koskaan ei mennä tasapaksuista tietä, vaan tie mutkittelee ja heittää erilaisia kiviä ja hiekkaa tielle. On eri asia miten me sitten suhtaudutaan näihin tien muutoksiin. Menimme naimisiin 9.2.2006 ja treffeillä oltiin käyty vain kerran, sen ensimmäisen kerran. Ei ehditty edes seurustella kun kävelimme Maistraattiin. Olin silloin 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja mieheni 23 vuotias lapseton nuorukainen. Monet luuli, ettei tästä mitään hyvää seuraa ja avioliitto ei kestä mutta tässä sitä porskutellaan edelleen.
Meille on tärkeää varastaa joka viikko yhteistä aikaa ja tehdä jotakin kivaa yhdessä. Välillä ulkoillaan, välillä jotakin muuta. Kunhan se on sitä yhteistä aikaa ilman lapsia. Me olemme myös sellaisia, että tarvitsemme paljon omaa tilaa ja sitä annetaan toisillemme myös paljon. Nämä kaksi asiaa on suhteessamme avainasemassa. Tila ja yhteinen aika. Tasaisesti molempia.

Päätimme viettää muutaman päivän etuajassa hääpäivää, sillä itse olen töissä lauantaina, meillä ei myöskään ollut sen kummemmin päämäärää kuin vain museo, josta tässä postauksessa kerron. Kun päästiin keskustaan, niin ajatukset kolahti uomiinsa ja päätettiin mennä ensin lounaalle, sen jälkeen museoon ja lopuksi kakulle vanhaan kauppahalliin. Tämän kummallisempaa ei tarvitse olla. Meille ainakaan.

Käytän todella harvoin Allt om Handarbete lehden kaavoja, siksi unohdin täysin, että kaavat ovat meikäläiselle aivan liian isoja ja näin myös tämä jämäkankaasta tehty paita on minulle liian suuri. Hivenen harmittaa, sillä tämä kangas on sellaista mistä tykkään paljon. Paita on muutoin aivan kuin minulle tehty, niin kuin onkin…
Paidan kangas kuuluu kasaprojektiin ja on ylijäämää mekosta, jonka tein tuossa syksyllä itselleni. Mekko onkin kovassa käytössä edelleen ja vaikka paidan teinkin, kangasta jäi vielä vähän yli. Niistä on kuitenkin suunnitteilla hiukan juttuja. Niin paljon suunnitelmia ja niin vähän aikaa toteuttaa niitä… Paitaa on kuitenkin käytetty ja toivottavasti se löytää hyvän uuden kodin kun sen laitan hyväntekeväisyyteen.
Asuuni kuului myös Kierrätyskeskuksesta löytyneet saapikkaat sekä yli 10 vuotta vanhat mustat farkut. Takki oli toppatakki, jonka ostin kun aloitin iltapäivätoiminnan ohjaajana muutama vuosi sitten.

Yleensä en niin välitä näistä viikolla olevista vapaapivistä, ne hiukan sekoittaa viikkoa ja olo on väsyneempi kuin muina viikkoina. Nyt kuitenkin on myönnettävä, että näin kiireisen syksyn jälkeen on ihana viettää se yksi päivä keskellä viikkoa ilman työtä ja keskittyä vain omiin juttuihin. Päästää ns. joulu sisään sydämeen. Oli tarkoitus mennä Oodiin mutta tämä meidän mini herra, ei halunnut jonottaa, joten lähdettiin kiertelemään ja lopulta Tuomaan markkinoille, toiveena käydä moikkaamassa pukkia…Se oli vain toive, sillä ei tämä herra Härdelli ollut sitä tekemässä. Hän halusi vain katsella mitä kojuissa myytiin, maistella herkkuja ja tehdä ostoksia. Hauskaa meillä oli monin tavoin vaikkei Härdelli enää joulun taikaa halunnut kokea. Aika päästää irti.