Älä osta jortseja – tee ne itse
0
On hassua, miten helposti meille syntyy ajatus, että jokainen trendi täytyy ostaa uutena. Sitten avaa oman vaatekaapin tai käy ilmaisosastolla ja huomaa, että ratkaisu on voinut odottaa siellä jo vuosia. Juuri niin syntyivät nämä jortsit ja samalla syntyi ajatus siitä, että Älä osta jortseja – tee ne itse. Eikä homma ole lopultaan edes kovin vaikeaa. Tarvitset vain sakset, maksimissaan myös ompelukoneen.
Älä osta jortseja – tee ne itse
Jos tänä kesänä on ollut yksi vaate, joka on jakanut mielipiteitä, se on varmasti jortsit. Toiset rakastavat niitä, toiset eivät ymmärrä niitä lainkaan. Ja sitten on vielä kolmas ryhmä, ne, jotka lähtevät ostoksille etsimään juuri sitä täydellistä mallia. Minä tein toisin. En ostanut mitään.
Nämä farkut olivat olleet kaapissani vuosia. Ne olivat alun perin löytyneet Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, joten niiden lähtöhinta oli tasan nolla euroa. Kun jortsit alkoivat näkyä kaikkialla, en kokenut pienintäkään tarvetta lähteä kauppoihin. Katsoin vain omia farkkujani ja mietin, voisiko ratkaisu löytyä jo valmiiksi omasta vaatekaapista. Vastaus oli kyllä.
Leikkasin lahkeet haluamaani pituuteen. Siinä vaiheessa moni olisi lopettanut projektin. Minä en. Halusin lahkeisiin enemmän väljyyttä, mutta en lähtenyt ostamaan lisää kangasta. Leikkasin irrotetuista lahkeista kiilat, purin sivusaumat auki ja ompelin kiilat paikoilleen. Lopuksi vain päälitikkasin ne sivusaumaan.
Yksinkertaista. Ja juuri siksi vähän huvittavaa. Moni ajattelee, että vaatteiden muokkaaminen on vaikeaa, vaikka tässä projektissa suurin työ oli oikeastaan päättää, mistä kohtaa farkut katkaisee.
Muoti ei ala ostoskeskuksesta
Minusta on kiinnostavaa, miten helposti meille syntyy tunne, että uusi trendi tarkoittaa automaattisesti uusia ostoksia. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Jos kaapissasi on jo valmiiksi leveälahkeiset farkut, olet itse asiassa puolimatkassa valmiisiin jortseihin. Niitä ei ehkä tarvitse edes leventää, kuten minä tein. Monissa vanhemmissa farkkumalleissa lahkeet ovat jo valmiiksi riittävän väljät. Silloin riittää, että valitsee sopivan pituuden ja viimeistelee lahkeensuut haluamallaan tavalla. Se on ehkä tämän projektin tärkein ajatus.
En halua sanoa ihmisille, ettei koskaan saisi ostaa mitään uutta. Haluan vain muistuttaa, että ennen ostamista kannattaa katsoa, mitä jo omistaa. Usein yllätys löytyy omasta vaatekaapista. Tai ilmaisosastolta.
Koko asu kertoo saman tarinan
Kun katson tätä asua, en näe pelkästään jortseja. Näen monta tarinaa, jotka ovat löytäneet toisensa.
Jortsit syntyivät ilmaisosastolta löytyneistä farkuista. Kuvissa näkyvä musta pliseerattu jakku löytyi niin ikään ilmaisosastolta, tällä kertaa vasta kuluneena keväänä. Se oli taas yksi niistä vaatteista, joiden ohi moni olisi ehkä kävellyt, mutta minä näin siinä heti mahdollisuuden.
Laukku on puolestaan kokonaan itse neulomani. Siinäkin jatkuu sama ajatus kuin jortseissa: uuden ostamisen sijaan voi tehdä itse. Laukun vuori, vetoketju ja nahkaläppä ovat kaikki kierrätysmateriaaleista. Siksi se tuntuu enemmän omalta kuin yksikään kaupasta ostettu laukku. Laukku näki päivänvalon 2014.
Ainoat tämän asun uudemmat tulokkaat ovat keltaiset maiharit. Nekään eivät kuitenkaan ole uusia, vaan ostin ne käytettyinä Redin SHM Storesta, Rebella Second Handin puolelta. Ne tuovat muuten hillittyyn asuun juuri sopivan väripilkun ja pienen annoksen kapinallista energiaa. Myös korvakorut ostin SHM Storesta, Epäonnistunut tyttö -elämäntyylikaupasta.
Minusta juuri tällaiset kokonaisuudet ovat kaikkein kiinnostavimpia. Ei siksi, että ne olisivat kalliita tai täydellisiä, vaan siksi, että jokaisella vaatteella on oma historiansa.
Persoonallinen tyyli syntyy tekemällä
Minusta kaikkein kiinnostavimmat asut eivät näytä siltä, että ne olisi ostettu yhdestä liikkeestä samalla kertaa. Ne näyttävät siltä, että niiden rakentamiseen on kulunut aikaa. Että jokaisella vaatteella on oma historiansa. Juuri sitä tavoittelen omassa pukeutumisessani.
En halua näyttää vaatekaupan näyteikkunalta. Haluan näyttää ihmiseltä, joka on löytänyt, tehnyt, korjannut, neulonut, ommellut ja yhdistellyt. Se tekee pukeutumisesta paljon hauskempaa. Ja ehkä vähän kapinallistakin.
On oikeastaan aika vapauttava ajatus, ettei jokaiseen trendiin tarvitse vastata pankkikortilla. Joskus sakset, ompelukone ja vanhat farkut riittävät. Ja joskus ei tarvita edes ompelukonetta, jos vaatekaapissa odottavat jo valmiiksi leveälahkeiset farkut. Trendi voi löytyä omasta kaapista vuosia ennen kuin se päätyy muotilehtien sivuille.
Minusta tällainen tekeminen on myös osa tekstiiliarkeologiaa. Vanha vaate ei katoa, vaan sen tarina jatkuu uudessa muodossa. Ehkä juuri siksi nämä jortsit tuntuvat enemmän omilta kuin mitkään valmiina ostetut olisivat tuntuneet. Niissä näkyvät omat ratkaisuni, omat tikkaukseni ja oma tapani ajatella vaatteista. Ja ehkä juuri siksi haluan rohkaista muitakin kokeilemaan.
Seuraavan kerran, kun huomaat haluavasi jonkin trendivaatteen, älä suuntaakaan ensimmäisenä kauppaan. Tee ensin näin:
- Avaa vaatekaappi.
- Tutki kirpputori.
- Käy ilmaisosastolla.
- Katso vanhoja farkkuja uusin silmin.
Saatat huomata, että tämän kesän kiinnostavin vaate on odottanut sinua siellä jo vuosia, eikä se maksa euroakaan. Silloin kyse ei ole enää vain jortseista. Kyse on tavasta ajatella pukeutumista uudella tavalla. Minusta juuri siinä piilee persoonallisen tyylin suurin salaisuus.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää ideoita helppoihin tuunauksiin:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät ala kaupan rekiltä vaan jostakin paljon sattumanvaraisemmasta. Kangaspalasta, joka on lojunut kaapissa vuosia. Vanhasta materiaalikasasta. Tai hetkestä, jolloin joku sanoo: “Haluaisitko sinä tämän?” Juuri siitä alkoi myös tämä projekti ja vähitellen syntyi tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta valmistui musta mekko, joka tuntuu yhtä aikaa romanttiselta, arkiselta ja vähän salaperäiseltäkin.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Olen viime aikoina puhunut tekstiiliarkeologiasta. Ajatus kuulostaa ehkä ensin vähän erikoiselta, mutta minulle se tarkoittaa materiaalien historian tutkimista ja jatkamista. Sitä, ettei kangas ole vain kangas, vaan jotakin, jolla on ollut elämä jo ennen minua.
Tämän mekon kangas tuli työkaveriltani. Hän antoi minulle mustaa prodyyria, jossa oli juuri sopivasti tekstuuria ja elävyyttä. Heti silloin tiesin, että siitä tulisi jotain erityistä, vaikka jouduin hetki miettimään mitä kaavaa käyttäisin. Lopulta tukeuduin tuttuun kaavaan, josta tiedän, että lopputulos on kaunis ja sopiva kankaalle. Kangas itsessään oli jo nähnyt elämää, ei siis mikään uusi kangas, vaikka minulle uusi onkin. Usein kaikkein parhaat projektit alkavat juuri noin. Ei valmiista suunnitelmasta, vaan materiaalista, joka jää mieleen odottamaan oikeaa hetkeä.
Kangas ei ehtinyt olla osa minun omaa tekstiilikokoelmaani pitkään. Se ei siirtyinyt pinosta toiseen ja odottonanut parempia päiviä. Kangas ei samalla merkityksellä kuulu tekstiiliarkeologian ytimeen. Ydin kun on se, että materiaalit kulkevat mukana, kerrostuvat ja muuttavat muotoaan ajan kuluessa.
kaavan muokkaaminen oman näköiseksi
Pohjana käytin Mekkotehtaan Saana-kaavaa, mutta en tehnyt mekkoa täysin ohjeen mukaan. Halusin helmaan enemmän liikettä ja näyttävyyttä, joten muokkasin sitä tekemällä helman yhdestä pitkästä paneelista. Ratkaisu muutti mekon ilmettä yllättävän paljon.
Helma liikkuu kävellessä pehmeästi ja lähes viittamaisesti. Juuri sitä toivoin. Halusin mekon, joka tuntuisi vähän dramaattiselta mutta silti helposti käytettävältä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli heti sellainen vaate, jonka haluan pukea uudelleen ja uudelleen.
Kun käsintehty vaate tuntuu oikeasti omalta
Olen huomannut, että kaikkein rakkaimmiksi vaatteiksi eivät yleensä muodostu ne kaikkein kalleimmat tai trendikkäimmät ostokset. Usein tärkeimmiksi jäävät ne, joihin liittyy jokin tarina.
Tähän mekkoon liittyy monta kerrosta:
- työkaverilta saatu kangas
- pitkään odottanut materiaali
- ajatus tekstiiliarkeologiasta
- oma ompeluprosessi
Ehkä juuri siksi valmis mekko tuntuu enemmän omalta kuin moni kaupasta ostettu vaate.
Pidän myös siitä, ettei tämä ole liian siloiteltu tai täydellinen. Siinä on pehmeyttä, runsautta ja liikettä. Musta prodyyri näyttää eri valossa aina hieman erilaiselta, ja pienet reiät tekevät pinnasta elävän näköisen.
Yhdistin mekon arkisesti Adidaksen tennareihin, koska rakastan kontrasteja pukeutumisessa. Romanttinen mekko ja rennot kengät tekevät kokonaisuudesta enemmän minun näköiseni kuin liian viimeistelty styling koskaan tekisi.
Minua kiinnostaa yhä enemmän juuri tällainen pukeutuminen: vaatteet, joissa näkyy historia, tekeminen ja materiaalin oma luonne.
Vanha materiaali ei ole lähtökohta kompromissille
Kierrätys ja vanhojen materiaalien käyttäminen nähdään joskus vaihtoehtona uudelle, ikään kuin jonkinlaisena kompromissina. Minulle asia on oikeastaan päinvastoin. Vanhoissa materiaaleissa on usein enemmän kiinnostavuutta kuin uusissa kankaissa. Niissä on tekstuuria, painoa, pieniä erikoisuuksia ja joskus jopa täysin omanlaisensa tunnelma.
Tämä prodyyrikangas on hyvä esimerkki siitä. En olisi todennäköisesti edes osannut etsiä kaupasta juuri tällaista materiaalia, mutta kun kangas tuli vastaan sattumalta, siitä syntyi lopulta jotain paljon kiinnostavampaa kuin alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä koskaan ollut.
Ehkä juuri siksi tekstiiliarkeologia tuntuu tällä hetkellä niin tärkeältä ajatukselta. Kaiken ei tarvitse alkaa uutena, täydellisenä tai valmiiksi suunniteltuna. Joskus kiinnostavin lopputulos syntyy siitä, että antaa materiaalille aikaa ja kuuntelee, miksi se lopulta haluaa muuttua.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko on ensimmäinen työ tämän projektin tiimoilta. Mitä pidätte mekosta?
Virkattu laukku on itse tehty
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Tekstiiliarkeologia -projektin esittely: