Aina sitä luulee, että parveke on kunnossa mutta ei sitten olekkaan, vaan saa päähänsä mitä vielä se parveke tarvitsee ollakseen lähempänä sitä parveketta, joka kuvaa minun sieluani, minua itseäni. Ei siis auttanut muu kuin hypätä lumppulaatikkoon kaivelemaan ajatukselle vaihtoehtoja.
Olen kerännyt kestokauppakassiin kaikki farkkujen jämät mitä tuunauksista on jäänyt jäljelle. Näistä jämistä on tarkoitus tehdä erilaisia juttuja vaatteista muihin asioihin. Tällä kertaa valitsin farkkujen yläosia, joita jää aina jäljelle kun helpointa on käyttää lahkeet. Leikkasin noin 10x20cm kokoinen pala, se on aika hyvä koko viiriin. Viirit yhdistin sisäsauman osilla (niitä jää myös valtavat määrät yli tuunauksissa).

Mies yleensä motkottaa valtavasta farkkuvuoraamisesta mutta tällä kertaa oli ihan hiljaa ja kun laitoin viirit parvekkeelle niin tykästyi kovasti. On niin meidän tyyliset nuo nyt. Muita materiaaleja ei edes kannata ajatella meidän parvekkeelle. Farkku on siellä muutenkin vallitseva osa, niin nämä viirit toimii hyvin.
Olen jo tyytynyt siihen, että parveke elää meidän mukana ja sinne lisätään joka vuosi jotakin pientä aina. Se ei ole koskaan niin valmis mitä haluaisimme. Nytkin suunnittelen jo seuraavaa ajatusta, sillä ainakin tyynyjä tarvitsen lisää…Tarvitsen aina lisää tyynyjä ja mies ei oikein siitä ideasta koskaan tykkää.

Pääsiäisen jälkeen postipoika toi minulle uuden uutukaisen kirjan käsityökirjakokoelmaani. Tätä kirjaa jo odottelinkin ja se päivä meni aika pitkälti kirjaa tutkiessa. Ja kirjaa on tullut selattua vielä paljon sen jälkeenkin. Palaan kirjaan lähes päivittäin. Olen muutama vuosi sitten osallistunut käsityökirja- haasteeseen, jota voi käydä vilkaisemassa täällä. Tarkoituksena olisi tehdä uusi postaus aiheesta, sillä kirja määrä on kasvanut valtavasti. Varsinkin kirpparilta on löytynyt mielettömän ihania kirjoja ja mies on ostanut lahjaksi muutamia. Mutta palataampa takaisin tämän uuden kirjan pariin.
Kustantamo lähetti minulle kirjan, että voin tutustua siihen ja tehdä halutessani postauksen.Kun ensimmäisen kerran selasin kirjaa tiesin, että tästä on kerrottava teille kaikille. Sen verran ihana kirja tämä on.

Kyseessä on Taito- lehden entisen päätoimittaja Tiina Aallon toimittama Vaatteen uusi elämä- kirja,  Maahenki 2018. Kirja on koottu 12 käsityötaitajan ideoista mitä kaikkea voi tehdä vaatteille, joita ei jostain syystä käytä ja vaatteet on jääneet sinne vaatekaapin perukoille.
Kirja on minulle aika ajankohtainen, sillä olen pitkään suunnitellut opettelevani yhden uuden käsityöalueen, kirjan inspiroimana siis hankin tarvikkeita ja otin lankajämäni kainaloon. Vaikka kirjassa on paljon ihania ideoita ja muutama neuvokin, niin tähän hommaan olisin kyllä tarvinnut jotakin isompaa opastusta mutta ymmärsin, että kirja on ideakirja ja siinä se toimittaa kyllä hyvin virkaansa.
Istuin siis yhden päivän koneella, selasin kirjaa ja selasin malleja netistä. Mikä olisi tarpeeksi helppo eikä niin vakava malli, josta voisin aloittaa ja testata. Sitten löytyi ”Satumetsä” aiheisia asusteita ja uskalsin alkaa tekemään omaa satumetsää. Jälki ei ole kaunista, se ei ole ammattilaisen tekemää, se ei ole vielä kokonaan valmis ja työ on täynnä koirankarvaa mutta ei se haittaa tahtia, minä tein sen! Vihdoinkin selätin pelkoni ja tein ja teen lisää ja opettelen lisää ja opin lisää. Vielä joskus osaan kirjoa vanhan kauluspaitani suloisin kirjailuin. Se on tarkoitus.

Kirjalle on siis paikkansa minun hyllyssäni tai oikeammin sen paikka on sängyn vieressä, sillä lähes joka päivä sitä selailen ja suunnittelen uusia juttuja kirjan ja mielikuvitukseni kanssa.

Muutama kuukausi sitten kävimme pienellä reissulla Fidan outletissa. Tarkoituksena oli kerätä hieman meteriaalia tuunauksia varten, mutta aina löytyy myös asioita, jotka jää käyttöön kuten nyt tämä shaali, jonka otin tähän kirjonta harjoitteluun. Tarkoituksena olisi koristella myös takakakappaleen helma samalla satumetsä idealla kuin tuo etukappale. Homma ei ole minulle mitenkään helppo, sillä olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella ja käsinompelu on minulla ollut aina harakanvarvasta (sama juttu kirjoittaessa). Mutta en luovuta vaan keskityn tähän tänä kesänä. Joka päivä ompelen muutaman kuvion ja uskoisin, että pikku hiljaa kädenjälki alkaa muuttua. Samalla etsin oikeaa kirjontalankaa kirppiksiltä niin pääsen opettelemaan ohuempiin materiaaleihin myöskin.
Minulle aina motkotetaan siitä, että en tee ohjeita ja vastaan siihen joka kerta, että kokeilemalla löytää itselleen parhaan tavan tehdä ja näin teen itsekkin. Kokeilen, mokaan, kokeilen uudelleen. Kyllä se hyvä tapa sieltä jossakin vaiheessa löytyy. Eli ei muuta kuin tekemään ja kokeilemaan!

Valitettavasti koirankarvat rakastuivat niin paljon tuohon shaaliini, että en saanut niitä millään harjoilla tai rullilla pois. Seuraaviin kuviin lupaan putsata shaalin niin, ettei noin paljon karvaa näy (ja tuostakin on jo poistettu paljon).