Koska Lumppis-projekti on jouduttu laittamaan jäihin, niin ompelen eri laatikoiden sisältöjä pois, toki Lumppis-projektia kyllä tulee tässä, koska joitain materiaaleja täällä meillä jo on mutta niin vähän, ettei projektia voi kuitenkaan jatkaa samoin kuin se on aloitettu. Löysin tuossa kuun alussa muutaman viskoosin palasen ja päätin niistä tehdä paidat zero waste-ajatuksella, niin, ettei mitään mene roskiin. Tämä onnistuikin erittäin hyvin molempien kohdalla. Toisen paidan löydät tästä postauksesta ja toinen zero waste ajatuksella tehty juttu löytyy täältä.
Tätä vähän hassun väristä viskoosia oli sen verran enemmän kuin tuota toista, että sain lisättyä tähän paitaan hauskan helman. Rypytystä tuli ehkä hivenen liikaakin, mutta minua se ei haittaa yhtään. Päälle vain ja menoksi. Tämä paita sopii hyvin tähän alkusyksyyn kun paidan päälle voi laittaa näyttäviä neuleita, vaikka niin, että tuo helma vain vilkkuu paidan alta tai paksuhkon neuletakin. Kaikki käy.

Tämän paidan kanssa on kiva leikitellä eri tyylejä ja sekoitella niitä keskenään mutta silti aika hyvin tästä tulee mieleen Moru girl -tyyli, josta pidän todella paljon. Ehkei kengät ole sitä ominta mutta sopii minun sekametelisoppa tyyliini hyvin. Kenkiin vielä itse tehdyn avokassukat, näille keleille ihanan lämpimät, ohuemmat ovat ihan liian kylmät. Minulle ainakin. Leggarit tai farkut jalkaan, Lämpimän värinen neuletakki ja asu on valmis.

Asussani ei tällä kertaa ole mitään muuta kierrätettyä kuin kengät. Farkut, neule sekä viskoosi on kauan sitten ostettu ihan uusina, edelleen käytössä, farkut on mun lempparit ja normaalisti päivittäisessä käytössä, nyt 10 vuoden käytön jälkeen kaikkein parhaimmassa kuosissa, siis muokkaantuneet kroppaani niin hyvin, että ovat kuin toinen iho. Neuleen olen ostanut silloin kun muutin Hslsinkiin, Viskoosi on Turun peruja. Kuljen todellkin vanhoissa lumpuissa, enkä meinaa muuttaa sitä mihinkään.

Pelastakaa lapset ry on tehnyt kyselyn lasten -ja nuorten koulukiusaamisesta ja esiin on noussut köyhät vs rikkaat asetelma. En kiistä ollenkaan lasten ja nuorten kokemuksia, että kiusaaminen kohdistuu ei merkkivaatteisiin yms. Kiusaamiseen kun ei paljon vaadita, vaatteet ovat yksi osa isossa ongelmassa. On myös totta, että lapset kärsii köyhyydestä siinä missä vanhemmat mutta useasti se on vanhempien asenteesta kiinni miten lapsi itse suhtautuu köyhyyteen.
Meillä on myös kohdattu koulukiusaamista kahden isomman kohdalla, syitä on ollut sairaudet, ulkonäkö, nimi, entinen tausta ja tyttärellä liian hienot vaatteet, johon opettajakin totesi, että pitää laittaa huonommat vaatteet, ettei muille tule paha mieli. Merkittömistä vaatteista tai kirppis vaatteista ei ole koskaan sanottu mitään. Johtuen varmaan siitä, että varsinkin täällä Pohjois-Helsingissä kirppari elämä kuuluu jokaisen elämään. Kierrätys on tällä alueella tärkeä elementti. Sen huomaa alueiden kierrätys ryhmistä.

Olen pyörinyt muutaman vuoden erilaisissa facen köyhyysryhmissä ja sen olen huomannnut, että kiusaaminen ei katso kukkaroa, siellä kiusataan ja haukutaan kyllä ihan yhtälailla muita köyhiä, jos vähänkään elävät eri tavoin kuin nämä kiusaajat. Kyse ei ole kuitenkaan lapsista vaan aikuisista, siksi kiusaaminen monesti lähtee sieltä kotoa. Surullisinta on lukea siitä, miten köyhyyden häpeä siirretään siihen omaan lapseen ja lapsi joutuu kantamaan sitä häpeää kun aikuinen ei enää jaksa kantaa sitä. Köyhyys on ongelma ja sen tuomat monimuotoiset mielenterveyteen liittyvät asiat ovat myös monen kohdalla este parempaan huomiseen.

Köyhyyden ympärillä pyörii ja kuohuaa, varsinkin näissä ryhmissä. Media myös ruokkii erilaisia käsityksiä ja aiheuttaa paljon eripuraa köyhien keskuudessa. Luodaan kahta erilaista käsitystä, toinen on se, että köyhillä ei ole mitään mahdollisuuksia, joten ei pidä edes yrittää mitään ja toinen taas kertoo miten hyvin täällä köyhänä eletään. Ei pureuduta keinoihin miten osa köyhistä voi elää hyvää elämää ja olla onnellisia ja miten saada ne pohjamudissa uivat ylös sieltä katuojasta näkemään, että hyvinvointiin tarvitaan aika vähän. Kun vain näitä kahta tuodaan ulos mediassa, niin ei ole ihme, että köyhät tappalee keskenään ja luovat raameja sille millainen on oikeanlainen köyhä.

Miten köyhyys liittyy blogiini? Ei mitenkään mutta minua on harmittanut jonkin aikaa tämä asia ja blogi on erittäin hyvä paikka päästää se ulos. Köyhien pitäisi pitää yhtä, eikä nokitella toisiaan. Mutta en usko sen tapahtuvan kovin nopeasti. Minua harmittaa myös se miten monet tuolla köyhien ryhmissä puhuu kirpputoreista, miten ala-arvoisena he pitävät kirppareita ja sellaisia vaatteita ei voisi ikinä laittaa päälleen, että uudet ovat ainoa tie parempaan elämään. Toki ihmiset ovat kaikki eri mieltä kirppareista mutta nykyään tuntuu, että kun kirppareista on tullut ätmän ajan juttu myös nuorilla, niin monet aikuiset ovat jääneet ajatukseen rikkinäisistä ja kulahtaneista vaatteista. Olenkin tuossa jokin vuosi sitten kirjoittanut postuksen, Kirpputorit- köyhyyden mittari, kun monilla oli keskusteluissa kuvitelma, että köyhät vain kulkee risaisissa lumpuissa kun ei ole varaa ostaa uusia vaatteita. Kirpputoreille tosin kaipaisin enemmän ilmaisosastoja, joissa on niitä mitä ei saada myytyä tai niissä on jotain vikaa muuten vain. Näin ei tarvitse roudata lumppuja enää mihinkään vaan kaikki menee joko askarteluun tai käyttöön sellaisenaan. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto on huikea esimerkki miten homma toimii. Myös kilomyynnillä olisi iso hyöty tekstiilijätteen kierrättämisessä, kuten Fida tekee kerran viikossa.
En tosiaan tätä kirppisasiaa ymmärrä ollenkaan kun kirppiksiltä saa hyvää tavaraa ja voi luoda oman tyylin helposti. Toki hinnat on välillä iso kysymysmerkki ja monesti hinnat ovat aivan älyttömiä mutta useimmiten löytää aika mahtavia juttuja hyvään hintaan. Minä puhun kirppareiden puolesta, en vain sen vuoksi, että niistä on muodotunut meille elämäntapa vaan ihan siitä syystä, että niistä löytää vaikka mitä halpaan hintaan. Merkki ei ole tärkeä, jos siitä ei tehdä tärkeää. Ja kuka tekee niistä tärkeitä? Lapset vai aikuiset? Varakkaat vai vähävaraiset? Vai onko se median luomaa köyhät vs rikkaat? Koska mitä olen näiden vuosien aikana oppinut, niin asenne on kaikilla, ei vain yhdellä.

Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan minulle, että mitä minä tiedän köyhistä, niin tiedän sentään jotain. Köyhyydessä elänyt, pitkäaikaistyötön ja vaikeasti sairastunut ihminen. Ja silti onnellisempi kuin silloin terveenä. Minulla on vain tämä yksi elämä, enkä meinaa tuhlata sitä kuoleman odottamiseen vaan teen siitä mahdollisimman hyvää ja elän joka päivä niin kuin haluan. Me ollaan se porukka, joka menee sinne metsään tai meren rannalle, mieluummin me tapetaan aikaa siellä kuin kotona tuijotellen seiniä. Me ollaan se porukka, joka mieluiten seikkailee ja keksii tarinoita metsän peikoista ja erilaisista meren otuksista. Me ollaan se porukka, jolle maailma on avoin. Vaikka me ollaan onnellisia, emme elä harhassa tai katsele maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi (kyllä sitäkin välillä tapahtuu) ja haluamme parannuksia vähävaraisten arkeen.

Huh, johan tuli avautuminen ja hyvin suppeasti se mitä ajattelen, koska en osaa oikein kirjoitella mitään ja hypin asiasta toiseen enkä saa punaisesta langasta kiinni. En suostu häpeämään sitä, että emme ole rikkaita, en suostu häpeämään meidän elämää, joten jos sinä sitä toivot, ei ole blogini sinua varten. Muutama vuosi sitten en edes tiennyt, että pitäisi tuntea häpeää asiasta. En tunne, enkä meinaa tuntea. Elämä on ihanaa!