Hae
VillaNanna

Virkattu pöllö unimaski

Virkattu pöllö unimaski
Ompele turkoosit kappaleet keskeltä yhteen ja kiinnitä nokka keskelle.
 
Menoa ja meininkiä ei ole puuttunut pääsiäisen ja vapun vietosta. Siksi onkin hyvä, että kotoa löytyy pehmeä unimaski, jolloin voi nukkua vaikka pihalla lämpimien peittojen alla rauhassa. Sekään tosin ei aina onnistu edes unimaskin kanssa kun meillä paljon huomiota vaativa prinsessa Nuppu, jota tarvitsee palvoa läpi unenkin ja suuren suuri vaarallinen susi, jonka ainut tehtävä on suojella äitiään kaikelta pahalta. Meidän tytöt ovat kyllä niin minun ja mieheni yhdistelmät, tytöillä on yhtä karvainen ulkomuoto kuin miehelläni ja minun upea luontoni.
Meidän tytöistä ei kirjoiteta tämän enempää, vaan tämä virkattu pöllö unimaski on etusijalla. Itselläni on yksi maski, jonka olen saanut jonkin yöpuvun mukana. Se on tehty flanellista ja on ihanan pehmeä. Vaikka suloinen onkin, niin se ei kuitenkaan ihan toimi minulla. Sen vuoksi ompelin neuleen jämästä toisen ja sitä olen käyttänyt aika paljon. Mutta tämä virkattu on oikeastaan kaikkein eniten minulle sopiva juttu. Virkkasin tämän bambu/puuvilla -lankojen jämistä ja tästä tuli ihanan pehmeä ja hengittävä. Tämän kanssa on miellyttävä nukkua. Matkoille otan aina tällaisen mukaan, on helpompi ottaa torkut mennen tullen ja käytän myös hytissä, vaikka on pimeää muutoinkin.
Vaikka virkkaaminen ei ole meikäläisen vahvinta alaa, niin tällaiset helpot ja yksinkertaiset jutut on kyllä helppoja tehdä. Tämän idean olen napannut Pinterestistä, tuolta pohjattomasta ideakuvastosta, ohjetta ei ollut tai oikeastaan en edes tajunnut mutta kuvastakin on helppo ottaa mallia ja tehdä oman näköisen. Tällaiset unimaskit / silmämaskit käy myös lahjana. Lahjaan voi tehdä myös torkkupeiton ja tyynyn, näin matkailu sujuu lämpimästi ja rennosti. Varsinkin kun on herkkiä silmiä peittämässä Virkattu pöllö unimaski.
Basedowin-tautia sairastavana, unimaski on todellinen apuväline. Silmäni ovat erityisherkät valolle ja valo satuttaa silmiäni paljon. Nyt on hyvä heräillä aamusella nämä silmillä ja laittaa lasit päähän, joissa on keltainen väritys linsseissä, näin ei tule kipuja ollenkaan.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Virkattu pöllö unimaski.
Mukavaa päivää kaikille!
-Melissa-

Kodin kestot – virkatut tiskirätit

Meillä on otettu entistä enemmän kodin kestoja käyttöön. Ennenkin meillä on ollut pestäviä tiskirättejä, jotka on revitty lakanoista sun muista, mutta ne on nyt laitettu siivousvälineisiin ja tiskirätit ovat muuttuneet hivenen toisenlaisiksi. Virkatuiksi, kauniin värisiksi puuvilla/bambu -ihanuuksiksi. Nämä on helppo toteuttaa myöskin, pelkkää pylvästä edes takaisin ja isolla koukulla, jotta rätti kuivuu nopeasti käytön jälkeen. Kauniimpiakin voi tehdä mitä nämä minun omituisuudet mutta halusin itselleni hiukan enemmän boheemiin tyyliin sopivaa juttua.

Ollaan mieheni kanssa paljon juteltu näistä meidän kestoista niin rahallisesta kuin myös ekologisesta näkökulmasta ja lopputulos on ollut se, että molemmat olemme ihmetelleet sitä, että miksi emme aikaisemmin olla otettu kestoja käyttöön. Toki meillä on aina ollut kestonenäliinat käytössä mutta eipä sitten muuta. Nyt onkin iso määrä erillaisia kestoja ja lompakko on todella kiittänyt tästä ja varmasti myös luontokin. Suosittelen ihan kaikille kodin kestoja, vaikka meillä onkin jo paljon erilaisia, niin vielä olisi monta kertakäyttöjuttua, jotka voimme muuttaa kestoiksi. Ja meidän tavoite on se, että enää ei tarvitse kaikkea ostaa kaupasta.

Parasta tässä hommassa on kuitenkin se, että kestoja voi tehdä jo olemassa olevasta materiaalista, aina ei tarvitse ostaa uuta materiaalia kun lähtee tekemään jotakin tällaista. Myös nämä kestorätit ovat tehty materiaalista, jota oli lankalaatikon pohjalla odottamassa tekijäänsä. Olen aikanani kun opiskelin kerännyt askartelukassin työhöni, jota kannoin aina mukanani ja sieltä löytyi kaikenlaista mistä askarrella tuosta noin vain, vähän kuin pop up -nuta ajatuksella. Näitä puuvilla/bambulankoja oli myös kyseisessä askartelukassissa, ihan ystävänauhoja varten. Mutta nämä pari väriä jäi lopulta yli ja laitoin ne pitkäksi aikaa laatikkoon piiloon… Tosin kaikkia lankoja ei nytkään tullut käytettyä, niistä tulee muuta.
On hyvä hyödyntää omia jätteitään vaikka kestojen muodossa. Kun klikkailette noihin meidän eri kestotuotteisiin, huomaatte miten olen hyödyntänyt omia tekstiilijätteitämme tässä hommassa. Lähes kaiken voi uusiokäyttää. Ja kun rätitkin hajoaa, ne voidaan vielä muokata trasselintyyppisiksi ja vielä lisätä tekstiilijätteen käyttöä. Alussa homma vie oman aikansa mutta kannattaa aina tehdä iso määrä kerralla, niin niitä sitten on pitkäksi aikaa, ennen kuin pitää taas tehdä uusi satsi.
Teenkö sitten kaikista tekstiileistä kestotuotteita? En, vain niistä tekstiileistä, joita ei voi lahjoittaa eteenpäin, ovat rikki tai niissä on tahroja, jotka eivät lähde pesussa pois ollenkaan. Näin saadaan hyvin kierrätettyä oma jäte ja saadaan tekstiilin käyttöikä pidennettyä, vaikka sitten uudessa muodossa.

Meidän kestot:

Lahjaksi:

Virkattu kylpyläsetti

Jos kestoilua haluaa alkaa kokeilla, niin kannattaa aloittaa vaikka ihan kestokauppakasseista ja hedelmäpusseista. Niillä pääsee jo pitkälle. Muovi on aika helppo korvata kestoilla, vielä kun saisi enemmän tuotteita ruokakaupasta, jotka ei ole pakattu muoviin, niin muoviroskan määrä vähenisi paljon. Tähän liittyen, annan toisen suosituksen…Nimittäin Yle Areena voi käydä katsomassa pari dokkaria, jotka liittyvät juurikin jätteisiin yleisesti, mitä jätteille siis tapahtuu ja muovin tuomiin ongelmiin. Kaksi erilaista jätedokkaria siis. Minne jätteet menevät ohjelmassa nähdään se, että onko jätteen polttaminenkaan ihan ongelmatonta. Ohjelmassa myös näkee selvästi kierrätyksen tärkeyden ja merkityksen… En meinaa tästä nyt paasata mutta asiaa kannattaa oikeasti miettiä ja kierrätyskään ei ole mikään sellainen asia mikä toisi paljon työtä ja ison jäteongelman keittiöön. Päinvastoin, se helpottaa keittiössä työskentelyä ja on helpompi viedä jätteet omiin jäteastioihin.