Hae
VillaNanna

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Kukkahattutäti Suomenlinnassa, kuka tämä täti oli ja miksi se siellä hyppi ja pomppi? Jeps, se olin minä uudessa kukkahatussani, jonka viime viikolla sain vihdoin valmiiksi. Alun perin hatun piti lähteä mukanani matkalle, mutta eipä se nyt lähde, vaan hattu pääsi näkemään Suomenlinnaa.

Niin kuin monet teistä tietää, joka kesäinen retkikohde meillä on Suomenlinna. Se johtuu ihan siitä, että Härdelli rakastaa tätä paikkaa ja haluaa ihan joka kesä tänne puuhastelemaan. Tällä reissulla oli mukana vanhempi poikani sekä hänen tyttöystävä. Valitettavasti meidän matka loppui aika lyhyeen, sillä vanhempi poika satutti selkänsä ja hänen murtunut sormensa alkoi turvota ja tyttöystävää puri jokin itikka ja hänen jalka turpoi isoksi ja kävely oli vaikeaa. Mutta nautimme siitä huolimatta sen hetken mitä se oli mahdollista. Tyttöystävä ihastui paikkaan todella paljon, ehkä hän joskus tulee uudelleen mukaan ja pääsee näkemään vielä enemmän.

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Meikäläinen on varsinainen kukkahattutäti, rakastan hattuja, oli sitten kesä tai talvi, niin hattu se pitää olla. Ja nyt olen innostunut myös virkkaamaan näitä hattuja kovassa tohinassa. Tosin, luulempa, että taidan jättää nämä itse tehdyt näihin kolmeen mitä olen tehnyt, ei sen takia, etten tykkäisi niistä, vaan sen vuoksi kun näitä alkaa olla aika paljon.

Hattu on virkattu Novitan kierrätyspuuvillasta ja tää on sellainen lanka, josta tykkään todella, todella paljon. Ihana virkata ja saa aika jämäkän hatun tästä langasta. Tosin tähän versioon virkkasin rautalangan tuonne reunaan. Vaijerikin toimii siinä hommassa hyvin. Kannattaa kokeilla, mikä itselle on paras. Ohjetta ei tähän ole, vieläkään. Joskus sitten kun ehdin ja jaksan voin tehdä ohjeet myös.

Tällä hetkellä kaikista kasviperäisistä langoista juuri tämä lanka on minun lempparilanka. Tykkään virkata langasta, sillä se tuntuu hyvälle kädessä, se on jämäkkää ja tulee nopeasti valmista. En tiedä miten se käyttäytyy vaatteessa, sitä testataan kyllä myös. Tarkoitus olisi tehdä jotakin aikas söpöä vielä tästä langasta. Ruusut on virkattu bambulangasta, jossa on bambua 70% ja puuvillaa 30%, tätä lankaa voi ostaa Lankamaailmasta. Hatun reunaripsiksi laitoin ihan vain pitsiä. Näin tämä myssykkä sopii minulle oikein hyvin ja sopii myös monen asuni kanssa. Täydellinen kukkahattutäti SUomenlinnassa asu.

Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Asuni

Valitsin asukseni mekon, jonka olen ommellut leikkuujätteistä. Olen yhdistänyt erilaisia osia ympäri mekkoa. Mekko on siis kasattu kaikesta jämästä mitä vaan on sattunut löytymään, on pikkupätkiä reunapitsejä, on pätkiä koristenauhoja, on eri vaatteiden osia, kuten olkainnauhoja yms. Olen neulonut myös hartiahipsuhapsuttimen langan jämistä ja nyt myöhemmin olen lisännyt sen reunaan erilaisia reunapitsejä. Näin siitä tuli mielenkiintoisempi ja sopii paremmin nyt tyyliinikin. Jalkaan sujautin uuden uutukaiset Dr Martensin sandaaleihin. Mekkoon voi tutustua enemmän alla olevan linkin kautta.

Tekstiilijätemekko

Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Suomenlinna

En tiedä pitääkö Suomenlinnasta kauheasti mitään kirjoittaa…Linnoitukseen kuuluu ruotsalainen aika, venäläinen aika sekä suomalainen aika. Suomenlinna kuuluu myös Unescon maailmanperintö kohteisiin ja on oikeasti mahtava leikkipaikka eri ikäisille ihmisille. Suomenlinnan rakentaminen aloitettiin 1700-luvulla. Maasto on hieman vaarallinen, joten kannattaa oikeasti olla tarkkana ja totella varoituskylttejä. Täällä menee aikaa normaalisti ihan koko päivä ja eväät kannattaa ottaa myös mukaan, vaikka söisikin alueella. Muistathan laittaa rokat roskiin, ei lasi ja muovi maannu luonnossa. Oli ikävä nähdä miten taas oli jätetty pussillinen lasipulloja muurille tönöttämään. Roskien kanssa pitää olla varovainen ihan senkin vuoksi, ettei nuo pienet poikaset syö ja kuole niihin. Suomenlinnassa on roskiksia joka puolella ja jos roskis on täynnä, niin kuljeta roskat kierrätyspisteelle, joita Suomenlinnasta myös löytyy.

Tämä meni roskista kiukutteluun, mutta tottahan se on, olisiko paikka kovin kaunis, jos me kaikki heittelisimme pitkin maata roskia? Olisiko siellä kiva kulkea? En usko. Joten yhdessä pidetään paikka kunnossa, eikö vaan?

Oli ikävä nähdä miten taas oli jätetty pussillinen lasipulloja muurille tönöttämään.

Roskakiukuttelusta huolimatta suosittelen Suomenlinnaa ihan kaikille. Se on upea kesänviettopaikka ja kaikkea löytyy moneen makuun. Museoita, ravintoloita, uimaranta, seikkailua muurien sisällä ja tietenkin sukellusvene. Lapset sekä aikuiset viihtyvät täällä. Itse näkisin itseni asumassa tällä saarella. Meri ympäröisi minut, se olisi upeaa.

Mahtavaa päivää teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Minne lapsi tahtoo lomalla

Seikkailu Kuninkaansaaressa ja Suomenlinnassa

Island hopping – saarihyppely

Vanhoista rannekoruista korvikset

Vanhoista rannekoruista korvikset

Tekasinpa vanhoista rannekoruista korvikset, eikä mitkä tahansa korvikset, vaan the Korvikset! Kaikille vanhoille koruille kannattaa antaa uusi mahdollisuus loistaa jonain muuna asiana, kuin alkuperäinen asia on ollut. Siksi keräilen askartelulaatikkooni myös vanhoja ja rikkinäisiä koruja mahdollisimman paljon. Näillä kaikilla on aina jossakin vaiheessa ihan oma paikkansa ja uusi muotonsa. Kuten nyt näillä ihanilla korviksilla.

En ole aikoihin tehnyt koruja ja siksi tämä työ oli minulle nyt aika kiva välityö kun on neuleita ja ompeluhommia niin paljon. On kiva tehdä jokin pikkuinen juttu isojen töiden välissä ja nähdä, että hei, saan valmista aikaan ja kaunista. Silloin huomaa, että muutkin työs valmistuu siinä sivussa hienosti.

Vanhoista rannekoruista korvikset

Vanhoista rannekoruista korvikset

Näiden korvisten tekeminen ei ole kovin vaikeaa ja näin saa hienosti muutenkin pikkuiset langan jämät pois nurkista pyörimästä. Myös malli on erittäin helppo tehdä. Sipukkaa vain, en edes laskenut että tulee oikea määrä silmukoita, vaan summissa vetelin.

Tarvikkeet:

  • Kaksi vanhaa pientä rannekorua
  • Bambulankaa
  • 3mm virkkuukoukku
  • 2 x Korvakorukoukku
  • 2 x välirengas

Tee näin:

  • Aloita virkkaamalla kiinteitä silmukoita koko rannerenkaan ympärille. Juuri sen verran, että kengas peittyy.
  • Aloita simpukkakuvion tekeminen: Jätä yksi silmukka väliin, tee toiseen silmukkaan 5 pylvästä, jätä yksi silmukka väliin ja tee piilosilmukka seuraavaan silmukkaan. Toista näitä.
  • Tee lopuksi 4 ketjusilmukkaa ja piilolmukka ketjusilmukkarivin tyveen. Näin saat pienen silmukan.
  • Kiinnitä välirengas ketjusilmukkarivin silmukkaan ja kiinnitä samalla myös korvakorukoukku.

Näiden tekoon ei mene pitkään, noin tunti kaikkinensa. Näitä voi kokeilla tehdä myös muista langoista halutessaan. esimerkiksi pellava tekee koruista eri näköiset. Kuten jos tekee ohuemmasta langasta. Näin saa kivat kesäkorvikset, eikä kukaan ainakaan heti tajua, että kyse on vanhoista rannekoruista. Niin eri näköiset niistä tulee lopultaan. Nyt vain odottaa sitä päivää kun saa nämä korviin ja saa kivat kuvat näistä tai esitellä teille millaisten asujen kanssa näitä haluan käyttää. Näitä tosin voisi tehdä enemmänkin, jos vielä olisi tuommoisia lasten rannerenkaita. Lankaa kun on vaikka kuinka paljon.

Vanhoista rannekoruista korvikset

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Vanhojen korvisten uusi muoto

Boho bootseista romanttiseksi bohoksi